Olen tavannut kymmeniä lääkäreitä, useampia kympiä hoitajia ja antanut ottaa satoja kokeita. Elämäni ensimmäiset muistot on sairaalasta, ja suunnilleen joka päivä se on ajatuksissa. Varsinkin nyt. Olen selannut monien yksityisten lääkäriasemien sivuja yrittäen saada aikaa nopeammin, noh nyt on varattu aika syyskuulle. Ehkä mä rullaan sinne sitten pyörätuolissa kun jalat ei pelaa enää ollenkaan.
Toistuvasti sekä mä että N löydetään mut kiukuttelemasta, turhautumasta tai itkemästä tosi turhista asioista ja sitten kun aletaan purkamaan asiaa niin huomataan että siinä onkin 100 asiaa taustalla ja aivan liian monia asioita selvitettäväksi. Tajutaan että on hiukan paljon asioita joissa tarvitsisi aua.
Avun etsiminen on hiukan liian raskasta kun tilanne on tämä kuin minun on. Mun pitää jaksaa hoitaa kotiasiat ja kohta kouluasiat, raha-asiat on selvitettävänä ja pitäisi vielä jaksaa selvitellä mistä saan hoitoa joka kuuntelisi ja ymmärtäisi. Mistä ylensä saisin hoitoa?
Olen hankkimassa omaa sosiaalityöntekijää, jonkun joka jaksaisi hoitaa mun asioita, kulkea mun kanssa hoitamassa asioita ja jaksaisi pysyä ajantasalla mun tapauksesta jotta saisin apua ylensäkään. Sen kuitenkin pitäisi olla joku joka ottaa mut tosissaan, eikä joku joka neuvoo mua menemään psykologin pakeille niinkuin edelliset, tai sanoo että teini-iän tuskat rauhoittuu.
Kysymys teille kaikille siis. Miten tässä maailmassa saa apua? Mitä sinun pitää tehdä jotta saat apua? Miten pitää herättää ihmisten huomio, jotta ihmiset ottavat avunpyynnön huomioon? Pitääkö mun istua pyörätuolissa jotta joku uskoisi että mun tilanne pahenee? Pitääkö mun olla päivittäin lääkärissä valittamassa mun tilaani?
Mun tila on huono, se pahenee kokoajan. Mun päässä ei liiku juuri muita ajatuksia kuin kipu. Mun niska on kipeä, se vaatii kortisoonia tai ylensä jotain helpottamaan mun kivun ja tulehduksen tunnetta. Mä tarvitsisin kipeästi apua, mä tarvitsisin jonkun joka haluaa auttaa. Mistä mä saan apua?
Samat kysymykset pyörii päässäni, mistä saan apua. Kukaa ei osaa auttaa, apukeinoja ei löydy, helpotusta kipuun ei ole, kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä.
Kepit sain kuukausi sitten, rakastan niitä. Ilman niitä olisi vieläkin kamalampaa. Kela hylkää hakemuksiani, uudelleenkoulutukseen en voi hakeutua vielä, kun en tiedä mitä pystyn tekemään, työkokeiluihin pitäisi jaksaa mennä tai kyetä. Se onkin helppoa 4h yöunilla, jatkuvalla kivulla, ei voi istua, kävellä, seistä kauaa. Maate tarvii päästä kun siltä tuntuu. Lopen kyllästynyt aina saamaan huonoja uutisia ja kaikki kasaantuu samaan ryppääseen.
Ymmärrän hyvinkin miltä susta tuntuu ja toivotan kovasti tsemppiä ❤❤❤
Tuo on niiiin tuttua! On todella häpeällistä että hyvinvointivaltioksi itseään kutsuva maa on täynnä ihmisiä jotka eivät saa apua! Toivottavasti sulla helpottaisi ja löytäisit jonkun lääkärin joka kuuntelee ja auttaa. Kroonisen väsymysoireyhtymän kanssa on sama juttu, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei auta. Suomessa on vain muutama lääkäri jotka edes tietävät tästä jotain. On tosi turhauttavaa yrittää löytää apua itselleen, kun tulee vain tylyä vähättelyä ja epäuskoa vastaan. Tsemppiä sulle <3