Synttärit

Viime yönä taas makasin sängyssä kello 2.40 täysin pirteänä, enkä ymmärrä miten se on mahdollista etten väsy öisin, koska olen taas aivan pirteänä ollut jo tunnin hereillä. Kirjoittelen tässä kahvin ja suklaapiparien kera, samalla kun hölmö Peto istuu ikkunalaudalla.

Sukulaissynttäreistä suoriuduttiin eilen, en ole ihan niin varma hyvästä suorituksesta, mutta oli se suoritus kuitenkin. Puolessa välissä juhlia alkoi se kaikki seisominen ja istuminen käymään jaloille ja selkään. Pahin oli se alaselkä. enkä sitten varmaan loppu juhlien aikana näyttänyt hirveästi sille että pitäisin siitä. Muuten juhlat olivat lähes täydelliset, muutama tärkeä vieras ei päässyt mutta muuten täydellistä. Katsokaa nyt millainen kakku!

En nyt saanut sitä käännettyä, mutta siis ihana Minion Bob ja sen nallekarhu Tim. Juuri kuten olen toivonut jo pari vuotta. Tuntuu silti haikealle että nää oli mun viimeiset synttärit kotona. Tästä eteenpäin olen vain synttärivieras. Sinänsä tuntuu kuitenkin helpottavalle että olen päässyt näin pitkälle.

Kaverisynttärit oli silloin perjantai-iltana, ennemmin ite sanoisin yönä koska porukka vaivautu saapumaan iltayheksän aikaan. Mulle kun ei toi yöjuhliminen sovi niin hirveän hyvin, niin menikin koko ilta istuessa ja käännellessä asentoa. Noh, mutta ne tuli paikalle vaikkei ilta niin putkeen mennyt. Mököttävät juhlijat jos lasketaan pois niin muuten ois ollu täydellistä.

Paras kuva mikä sattui synttäreiltä mukaan 😀

Kokonaisuudessaan sain muutaman lahjan, pari lahjakorttia, vähän rahaa, mansikantuoksuisia kylpyaineita ja kahvimukeja sekä teetä. Ihan hyvät lahjat omaan mieleeni, en edes osannut odottaa niin paljoa.

Sukulaissynttäreiltä onneks tuli pikkuveli yöksi, vaikkei siitä kyllä just nyt ole hyötyä kun se nukkuu mutta kyllä se eilen ihanasti tiskasi niin saatiin itse laittaa rauhassa ruoka valmiiksi. No mutta, kohta pitäisi varmaan herätellä noita, jollei ne tahdo tosi painunutta kahvia. Saa nähdä. 😀

Ihanaa päivää kaikille lukijoille!