Miten leikkaus meni?

Moi kaikille pitkästä aikaa!:)

Viime postauksesta on kulunut jonkin aikaa. Kuten tiedätte minulla oli avanne leikkaus. Ajattelin nyt vähän kertoa miten tuo leikkaus ja sairaalassa oloaika meni.

Leikkaus oli 14.4 eli tässä on vierähtänyt vähän yli kuukausi leikkauksesta. Leikkaus meni niin kuin oli suunniteltukin. Leikkauksessa huomattiin, että lantioni oli täynnä kiinnikkeitä. Kiinnikkeet poistettiin ja vanha leikkausarpi siistittiin. Nyt arpi on todella pieni ja siisti. Parantuessaan arpi tulee olemaan lähes huomaamaton. Olen erittäin tyytyväinen siihen miten leikkaus meni. Leikkaus kesti arvioitua pidempään. Alun perin minun olisi pitänyt olla osastolla neljän aikaan. Olin heräämössä useamman tunnin, koska minulla oli kipuja. Viime kerralla, kun heräsin minulla oli kipupumppu jo valmiina tällä kertaa näin ei ollut. Minulle annettiin ruiskulla suuhun kipulääkkeitä ja samalla väsättiin kipupumpuun seosta, jolla saataisiin kivut pois. Pääsin osastolle vasta yhdeksän aikaan Illalla.

Toipuminen lähti tällä kertaa hitaasti käyntiin. Olin ensimmäiset viisi päivää aika huonossa kunnossa. En pystynyt kävellä kuin huoneeni ovelle ja takaisin. Oksentelin aika paljon noina viitenä päivänä. Se varmasti johtui siitä etten pystynyt liikkumaan tarpeeksi ja kipulääkkeistä. Sain aluksi sosemaista ruokaa. Heti, kun ruoka pysyi sisällä sain varovasti aloittaa kiinteän ruuan syömisen.

image
Herkullinen ateriani päivää ennen leikkausta!

Minulla oli virtsakatetri kiinni seitsemän päivää. Syy siihen oli etten pystynyt liikkumaan vielä normaalisti, joten vessassa käyminen olisi ollut todella vaikeaa. Tarvitsin apua monessa asiassa esimerkiksi suihkussa käymisessä. Olin ihan ulapalla ja välillä nukahtelin kesken kaiken. Äitini käytti tilaisuuden hyväksi ja otti muutamat kuvat. Kiitos äiti! Kuudentena päivänä otettiin kipupumppu pois ja sain sitten ottaa kipulääkkeet suun kautta.

Toipuminen näytti vihdoin menevän parempaan suuntaan. Yhtenä päivänä kävin kävelyllä sairaalassa tapaamani Marin kanssa. Istuttiin käytävällä ja yhtäkkiä alkoi kiertämään. Mentiin sitten takaisin minun huoneeseen , pääsin juuri ja juuri takaisin sängylle ja sain pussin käteen, kun oksennus jo tuli. Oksensin ainostaan kerran, mutta määrä oli litran verran. En sitten saanut enää sinä päivänä ruokaa. Koitin kävellä mahdollisimman paljon, jotta suoli toimisi normaalisti. Suoli lähti siitä pikkuhiljaa toimimaan ja sain taas syödä.

Joka päivä sairaalassa on ihan samanlainen. Onneksi en kerennyt kuolla tylsyyteen, kun löysin sairaalasta kaverin, jonka kanssa sitten käytiin kävelyllä, juteltiin ja katsottiin lätkää. Terveisiä Marille!

Sitten tulikin jo ensimmäisen pussin vaihdon aika. Olin nähnyt jo aikaisemmin, miten se vaihdetaan ja miltä avanteen näyttää. Tietysti se pussin vaihto vähän jännitti, mutta hyvin se meni. Minulle sopivan sidoksen löytäminen vei aikaa. Ohivuotoja paljon ja se oli turhauttavaa. Ihoni avanteen ympäriltä meni huonoon kuntoon. Avanteeni on malliltaan matala ja kallellaan oikealle, joten se tarvitsee kuperan mallisen pohjalevyn, joka nostaa avannetta niin ettei se vuoda levyn alle. Sitä ei kuitenkaan voitu ottaa sairaalassa vielä käyttöön, koska leikkauksesta oli vasta niin vähän aikaa ja avanteeni ei olisi vielä kestänyt sitä painetta. Kun noita ohi vuotoja tuli niin nukkuminen oli todella hankalaa.

image
Tässä olivat ensimmäisen pussin vaihdon tarvikkeet. Valitettavasti tuo pohjalevy ei sopinut minulle, joten ohivuotoja tuli.

Vietin sairaalassa noin 11 päivää. Kotona en kerennyt olemaan edes vuorokautta, kun jouduin takaisin sairaalaan. Tulevissa postauksissa lisää asiaa avanteesta ja kaikesta muusta mitä tässä on kerennyt tapahtumaan viimeisen kuukauden aikana.:) Pyrin kirjoittamaan tänne nyt vähän aktiivisemmin. Toipuminen etenee ja vointi on parempaan päin menossa. Nyt jaksaa touhuta enemmän.:)

4 kommenttia

  1. Irina sanoo:

    Saako sulle kirjoittaa sähköpostia ja mihin osoitteeseen? 🙂 Mulle tulossa virtsa-avanne syyskuussa. Mulla harvinainen virtsarakon kipusairaus ja elämänlaatu nollassa, siksi päätös virtsarakon poistosta ja avanteesta. Sairastuin 5 vuotta sitten, nyt ikää 24v. Ei tietenkään sama asia kuin ohutsuoli-avanne mutta avanteita kuitenkin molemmat.

Kommentointi on suljettu.