Kyselin tuossa perjantaina ideoita joista kirjoittaa tänne blogiini instagramissani, kuin myöskin snapchatissani.

Molemmista löydätte mut nimimerkillä @apukku.

Yksi aihe josta te lukijat toivoitte mun kirjoittavan oli motivaatio, käsittääkseni nimenomaan elämänmuutokseeni, treeniin ja ruokavaliooni liittyen.

Tämä aihe sopiikin kirjoitettavakseni tällä hetkellä oikein hyvin, sillä kärsin parasta aikaa aivan älyttömästä hampurilaishimotuksesta.

Eipä pari Ben & Jerry’s pönttöäkään olis ollenkaan paha.

Mutta miksi sitten jätän nämä mielitekoni taka-alalle ja paistoin juuri itselleni satsin kanaa juuri keittämäni riisin kanssa?

Syy on hyvin yksinkertainen.

Mulla on tavoite.

Ja mun mielestä olis melkoisen pöljää toimia tuota tavoitettani vastaan.

Tämä mun tavoite, eli lihasmassan kasvattaminen ja rasvan poltto, ei missään nimessä edisty roskaruokaa syömällä.

Tässä vaiheessa olen siis ns. ”massakaudella”, eli syön lihasmassan kasvatusta tukevasti ja treenaan salilla 4-6 kertaa viikossa.

Ja vaikka massaa itselleni lisää tahdonkin, en missään nimessä tahdo lihottaa itseäni.

Muuten joudun tekemään kesäkuntoon2017 projektiin edetessäni paljon enemmän töitä kuin jo nyt tulen joutumaan rasvaprosenttiani pienentääkseni.

Siksipä syön puhtaasti ja tiukasti ruokavaliotani noudattaen, jotta saisin ruoasta vain kaiken välttämättömän ja tarvitsemani kuntoni kehittymistä varten.

Hyvin yksinkertaista siis.

Mielitekoja minulla siis kuitenkin on, melkoisen usein vieläpä.

En kuitenkaan anna niille periksi koska en yksinkertaisesti näe siinä mitään järkeä.

Jos söisin nyt hampurilaisen ja jäätelöä, ei se vaikuttaisi mielialaani todennäköisesti millään tavalla.

Ainakaan aiemmista herkutteluistani ei ole seurannut minkäänlaista morkkista tai mielipahaa.

Kyllä, minäkin siis todella herkuttelen silloin tällöin. En minä mikään kone ole.

Herkuttelu on kuitenkin valinta siinä missä puhtaasti syöminenkin.

Vihaan sanaa ”repsahdus”.

Esimerkiksi ensi viikolla matkustan luokkakokoukseen tapaamaan ammattikouluaikaisia opiskelukavereitani ja aion todellakin nautiskella näiden nyyttärien herkuista ja lähteä vielä bailaamaankin syömisen jälkeen.

Itseltään ei pidä kieltää kaikkea, varsinkaan spesiaalitilanteissa.

Ainakaan itselläni tämä ei toimisi, eikä minun onneksi juttuja tarvitse itseltäni kieltääkkään koska en ole millään puolen vuoden superdieetillä, vaan kyse on tavastani elää.

Edelleen, esimerkkinä tämän päiväinen riisin ja kanan syöminen pizzan ja jäätelön sijaan ei ole minulle kieltämistä, vaan valinta.

Tuntuisi nimittäin pöljältä toimia nyt tässä hetkessä toisin kuin tämänhetkiset Fitverstaalta saadut ohjeeni sanovat.

Tavoite on kuitenkin kirkkaana mielessäni ja tahdon pyrkiä sitä kohti.

Mitä enemmän haastan itseäni nyt, sitä enemmän nautin ensi viikonlopusta kun otan hetken hieman rennommin.

Tärkeimpinä avaintekijöinä motivaationi ylläpitämiseksi ovat ehdottomasti syyt siihen miksi tavoitteeseeni haluan.

Tai oikeastaan sille miksi tämän matkan kohti tavoitettani tahdon kulkea.

Ja mikäli ainut syy kuntoprojektilleni olisi ulkonäkö, olisin heittänyt hanskat tiskiin jo aika päivää sitten.

Ulkonäkö ei ole minulle kuitenkaan ihan niin tärkeä juttu.

Mutta siinä vaiheessa kun lisään ulkonäöllisiin hyötyihin terveyteni paranemisen ja kuntoni kohenemisen, ollaan jo vähän lähempänä onnistumista.

Puhun siis nimenomaan omasta puolestani, jollekin ulkonäkökin voi riittää syyksi tämmöiselle elämäntavalle.

Onhan se nimittäin mahtavaa kyetä kävelemään ylämäet ja portaikot jo vähän vähemmän hengästyen, vaikka aerobinen kuntoni onkin edelleen melkoisen surkea.

Ja esimerkiksi järjestyksen vaihtaminen kodissani on onnistunut nykyisellään paljon paremmin kun olen jaksanut nostella ja kantaa (lue = raahata) sänkyäni, kirjahyllyäni ja muita huonekalujani ihan omin voimin ympäri nurkkia.

Joo, vaihdan kotini järjestystä semiusein.

Tuntuu kivalta olla vahva, tai ainakin vahvempi kuin ennen.

Enhän minä vieläkään mikään voimailija ole, melko pieni tirppana kuitenkin.

Lähtökuntooni verrattuna jo melkoinen voimapatti.

En kuitenkaan tiedä jaksaisinko treenata tätä tahtia vielä näilläkään syillä.

Suurimpana syynä sille, että kuntoani tahdon kohentaa ja ylläpitää, on reumani.

Tahdon olla hyvässä kunnossa nyt ja luoda myös hyvän pohjan kunnolleni vielä vanhempanakin.

Tiedän nimittäin miltä tuntuu taistella reumaoireiden kanssa rapakunnossa.

Ei kiitos enää ikinä.

Ja sikäli mikäli oireeni joskus palaavat, mikä on kuitenkin melkoisen epätodennäköistä, tai jos sairastun ikinä mihinkään uuteen sairauteen, tahdon olla taistelukunnossa.

Nämä kolme syytä riittivät motivaattoreikseni kuntoprojektiini melkoisen kauan, kunnes ymmärsin aivan vähän aikaa sitten ehkä jopa suurimman syyn sille miksi jaksan treenata ja myös pysyä ruokavaliossani niin tiukasti.

Kyllähän vähempikin treeni riittäisi peruskunnon kohentamiseen ja varsinkin sen ylläpitämiseen.

Ruokavaliostahan tarvitsisi periaatteessa huomioida vain riittävä energian ja muiden ravintoaineiden saanti jotta treeneistä olisi jotain hyötyäkin ja että niitä jaksaisi tehdä.

Eihän sillä rasvaprosentilla ja ylimääräisellä energiansaannilla ole periaatteessa mitään merkitystä, kunhan liikutaan terveyden rajoissa ja peruskunto on hyvä.

Jokin aika sitten löysin kuitenkin treenatessani itseni uudelleen.

Ymmärsin miksi salille meneminen jopa sen 6 kertaa viikossa on minulle tärkeää.

Olen nimittäin aina ollut luonnostani hyvin liikunnallinen.

Rakastan varsinkin erilaisia palloilulajeja, kuin myös muunkinlaista liikuntaa.

Ennen sairastumistani reumaan 8 vuotiaana olinkin ihan älyttömän hyvä seisomaan päälläni, käsilläni ja tekemään kärrynpyöriä.

Harjoittelin isäpuoleni kanssa kolmiloikkaa, korkeushyppyä ja pikajuoksua sen minkä ehdin.

Haaveilin tulevani isona tanssijaksi ja unelma-ammattini ollessa opettaja, halusin nimenomaan liikunnanopettajaksi.

Sairastumiseni pisti kuitenkin kaikki nämä haaveeni uusiksi.

10 vuotta kärsin kivuista välillä enemmän, välillä vähemmän.

Kaikkein eniten sairauteni on kuitenkin vaikuttanut juuri unelmiini ja itsevarmuuteeni.

Ajattelin olevani ikuisesti liikuntavammainen, lievästi ylipainoinen ja kaikella tapaa epäurheilullinen.

Ihan vielä pari, kolme vuotta sittenkin.

Noh, lievästi ylipainoinen olen toki edelleen painoindeksin mukaan, mutta piruako minä siitä enää välitän.

Kuntosalilta löysin sisäisen terveen, liikuntaa rakastavan 7 vuotiaan urheilijaminäni uudestaan.

Ja se toimii ehdottomasti suurimpana motivaation lähteenäni tällä hetkellä ja tästä eteenpäinkin.

Se pieni lapsi mun sisällä kertoi mulle, että mä pystyn.

Että mä voin olla edelleen urheilija omalla tavallani.

Löysin lajin jossa voin kehittyä ja jonka parissa voin haastaa itseni joka ikisessä treenissä.

Löysin lajin jonka myötä opin syömään terveellisesti ja treenejäni tukevasti.

Löysin lajin jonka myötä näytän paremmalta kuin koskaan ja tulen varmasti kuntoni edistyessä näyttämään vieläkin paremmalta.

Nimenomaan ainakin omaan silmääni.

Olen siis Fitnessharrastaja ja ylpeä siitä.

Katsellaan sitten tulevaisuudessa onko mun mahdollista siirtyä harrastuksesta kilpailijaksi asti.

Voi olla että ei, mutta pääkoppani on ainakin vihoviimeinen asia jonka aion antaa seisoa mun tiellä jos tätä lähden joskus tosissani tavoittelemaan.

Itselläni tavoitteellista salitreeniä on takanani kuitenkin vasta puolisentoista vuotta, joten matka on vielä melkoisen pitkä jos lavalle asti ikinä tahdon.

Kaikki kuitenkin lähtee minusta itsestäni.

Nimenomaan mun pään sisältä.

Sama koskee teitä lukijoita.

Johonkin asiaan ryhtyessäsi ja motivaatiotasi kasvattaessasi mieti siis ne syyt miksi jotain asiaa tahdot.

Mitä enemmän päteviä syitä keksit, sitä enemmän sulla on aseita taistella tulevia mielitekoja ja laiskuuden momentteja vastaan.

Koska niitä tulee. Niin elämäntapamuutosta tehdessä, kuin myös varmasti mitä tahansa suurta juttua tehdessä.

Pysykää siis vahvoina tyypit, mitä sitten ikinä teettekään ja mikä unelmanne sitten ikinä onkaan.

Tehkää päätös ja pysykää siinä.

Vahvuus ei kuitenkaan mielestäni tarkoita sitä etteikö ihmisen pitäisi myöskin levätä ja olla itselleen armollinen.

Jos esimerkiksi itse tunnen niveliäni kolottavan tai väsymykseni olevan oikeasti niin kova, että treenaamisesta olisi oikeasti enemmän haittaa kuin hyötyä, jätän ehdottomasti treenin väliin.

Opettele siis erottamaan ne oikeat syyt tekosyistä.

Niin negatiivisessa, kuin positiivisessakin mielessä.

Jos haluat jotain asiaa vain koska muutkin haluaa, on samallalailla kyseessä vain tekosyy aloittaa jonkin asian tekeminen.

Tekosyyt nimittäin räjähtää naamalle lopulta kuitenkin jossain vaiheessa.

Joko menetät motivaatiosi ja kiinnostuksesi ”haluamaasi” asiaa kohtaan, tai huomaat tavoitteesi pysyvän edelleen vain tavoitteena antaessasi jatkuvasti periksi tekosyille ja mieliteoillesi.

Jos ihan tosissasi haluat jotain, tee työtä sen eteen.

🙂

Pauliina