Eräs tuttuni tokaisi minulle eilen olevansa minulle kateellinen siitä kuinka onnellista ja helppoa elämäni tällä hetkellä on.
Ensin meinasin tukehtua vesilasilliseeni. Toiseksi purskahdin nauruun. Seuraavaksi nauruni muuttui itkunsekaiseksi. Kunnes sain naurultani kyyneleet silmissäni todettua, että tuttavani elämän täytyy olla melkoisen vaikeaa jos omani tuntuisi todella helpommalta.
Ihmiset siis taitavat ihan oikeasti luulla tuntevansa minut ja minun elämäni facebookpäivityksieni, instagramkuvieni ja snapchatissä ahkerasti päivittämäni oman tarinan perusteella.
Enhän minä tietenkään somessa valehtele.
Kuitenkin vaikka somessa aktivisesti osia elämästäni jaankin, ne ovat todellakin vain pieniä osasia siitä mitä elämäni on. Kaikki elämästäni ei selviä edes tämän blogin välityksellä.
Ehei. Kuinka yksinkertaisena ihmisenä minua oikein pidetäänkään?
Voisin kuitenkin nyt hieman uskoutua teille blogini lukijoille. Raottaa hieman verhoa nykyisen onnellisen elämäni edessä.
Kerrompa esimerkiksi nyt hieman elämästäni vuonna 2016. Ajalta jolloin olen blogiani kirjoittanut. Ajalta jolloin olen ollut ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti ja aidosti onnellinen ja tyytyväinen itseeni.
Ajalta, joka kuitenkin kuvaa erittäin hyvin sitä kuinka helppoa elämäni onkaan.
Tänä vuonna olen aloittanut kirjoittamaan esimerkiksi tätä blogia. Mikä on tuonut elämääni paljon onnistumisen kokemuksia, kuin myös tunnetta siitä että minusta on johonkin. Kiitos siitä te lukijat.
Blogin myötä olen kuitenkin saanut myös paljon kyseenalaistavia ja jopa väheksyviäkin kommentteja. Olen nyt näin esimerkkinä mm. huomiohuora, säälittävä, valehtelija ja näiden lisäksi myös myyn itseäni.
Onnekseni tiedän itse kuka olen, kuin tietävät myös oikeat ystäväni, joten ei ole oiken käynyt mielessä loukkaantua näistä.
Koittakaa vaikka loukata minua seuraavaksi jollain semmoisella ominaisuudellani joka a) pitää paikkansa, tai jota b) en jo itse tiedä itsestäni. Siis jos nyt ihan pakko on minua yrittää loukata.
Rakentavat kommentit ovat sitten tietenkin asia erikseen, en tietenkään ole täydellinen enkä todellakaan odota vain pelkkiä kehuja. Enhän minä edes ikinä kasvaisi oikeaksi kirjoittajaksi tai muutenkaan ihmisenä jos kaikki vain aina mielistelisivät minua.
Kuitenkin ihmisen julkaisema kuva voi olla huono. Ihmisen julkaisema kuva voi olla paljastava. Ihmisen julkaisema teksti voi olla huonosti kirjoitettu. Ihminen voi olla jossain asiassa väärässä.
Silti ihminen kuvien tai kirjoitusten takana ei ole vain ja ainoastaan pinnallinen tai välttämättä edes tyhmä.
Ihmisen elämään mahtuu monia onnistumisia, virheitä, kuin myös hyviä ja huonoja päiviä.
Kevään aikana olen myöskin nimittäin hakenut töitä. 34 paikasta jos oikein laskin. Yhdestä näistä nappasi.
Näiden työpaikkojen hylkäysviestien vastaanottaminenkin on kai jonkinmoinen vastoinkäyminen. En ole ihan kamalasti ottanut itseeni, onhan työtilanne nykyään melkoisen surkea.
Olen myöskin ehtinyt pyytää muutamaa miestä treffeille. Olenhan sinkku. Olen saanut kuitenkin pakit jokaiselta. Aion edelleen jatkaa yrittämistä sikäli mikäli tarpeeksi kiinnostava tapaus eteeni astelee.
Ja sikälimikäli vain saan rohkeuteni kerättyä. Tiedättekös kun minähän en tosiaan mitenkään kovin loistava ole hyvää ensivaikutelmaa itsestäni antamaan varsinkaan jos pitäisi tehdä vaikutus johonkin komistukseen.
Kröhöm.
En minä kai ketään kuitenkaan itselleni sisäänpäin kääntymällä löydä. Enkä oikein jaksa uskoa että prinssi tulee välttämättä mun luo, prinsessan kun on välillä tehtävä mitä prinsessan on tehtävä.
Vaikka kyllähän mun kotiovelle tuli kerran yks melkoisen komea putkimies. Se oli kyllä enemmän kiinnostunut mun vessanpöntöstä kuin musta. Däämn.
Olen joutunut myös rajoittamaan liikkumistani nivelkipujeni vuoksi. Myöskin penikkatauti on meinannut vaivailla, josta syystä olen joutunut rajoittamaan liikkumistani lisäksi senkin vuoksi.
Mutta milloin perussairas reumaatikkourheilija näkisi terveen päivän? Tympeäähän tämä tämmöinen on, mutta minkäs teet. En minä sohvalla makaamalla kuntoon tule.
Eikä minulla ole edes sohvaa jos siitä lähdetään.
Olen myös valmistautunut pääsykokeisiin. Tämähän nyt ei sinällään ole mikään vastoinkäyminen, mutta suuren stressin aiheuttaja kylläkin.
Varsinkin kun kokeisiin valmistautuessani olen myös järjestänyt polttareita hyvälle ystävälleni. Kuin myös hieman miettinyt tulevien kesähäiden ohjelmanumeroita.
Mikä on ollut kyllä kivaa pienestä terveestä stressistä huolimatta.
Olen myös surrut tätini hautajaisissa.
Seurannut äitini ryyppyputkea ja yrittänyt toimia henkisenä tukena sisaruksilleni kuin myös äidilleni taistelussa alkoholismia vastaan.
Valitettavasti jouduin kuitenkin taas huomaamaan olevani ainut taistelija tuossa taistelussa. Välillä onkin vain pakko luovuttaa ja hyväksyä tappionsa. Kuin myös se että en vain kertakaikkiaan kykene kaikkeen.
Pääsykokeisiin lähdinkin hieman vajavaisesti valmistautuneena vain muutaman tunnin yöunilla. Vielä olisi 2 viikkoa aikaa jännittää lopputulosta. Kaikki pystyssä pidetyt peukut tulisi varmasti tarpeeseen.
Olin kuitenkin tyytyväinen suunnittelemiini polttareihin. Huomasin kuitenkin suunnitelmieni menevän melkein täysin uusiksi ei minusta johtuvista syistä hienosti vasta polttareita edeltävänä päivänä.
Esimerkiksi isäni päätti vielä kaiken huipuksi ilmoittaa juuri ennen nukkumaanmenoani polttareita edeltävänä iltana, ettei annakkaan autoaan lainaan tulevaa päivää varten.
Kiitos paljon.
Lähdin työreissulle melkein suoraan kyseisistä polttareista. Stressaantuneena, hepuloituneena ja univajeisena, mutta kuitenkin odottavaisin mielin mahtavan melkein täysin entuudestaan tutun työporukan ja työtehtävän luokse.
Olin onnellinen ja odottavainen myös siksi, että työviikosta selvittyäni koittaisi loma. Loma, joka tulisi sisältämään paljon opiskelua, mutta kuitenkin myös vapautta.
Saisin keskittyä omaan itseeni ja nauttia.
Kuulin kuitenkin kesken työreissuni suru-uutisen.
Kuulin myös äitini olevan niin humalassa ettei hän tainnut aluksi edes ymmärtää oman isänsä kuolleen.
Ymmärsin etten taidakkaan päästä lomalle työviikkoni jälkeen. Ainakin vain itseeni keskittyminen meni jälleen puihin.
Päätin kuitenkin jatkaa. Niin töitäni, kuin myös yrittämistä muutoinkin.
En minä onnelliseksi tule ainakaan masentumalla ja luovuttamalla.
Vaikka olenhan minä toki kyyneleitä välillä vuodattanutkin. Olen hakenut herkkuja pahimmasta surusta tai harmituksesta selvitäkseni. Olen lähtenyt suutuspäissäni salille treenaamaan vaikka kroppani olisikin ollut lepopäivän tarpeessa.
Olen toiminut tökerösti joissain tilanteissa. Tehnyt virheitä. Enkä ole edes hoksannut välttämättä aina pyytää anteeksi.
En minäkään nyt sentään mikään tunteeton tai aina täydellinen energiapakkaus ole.
Voi kumpa olisinkin.
Voi kumpa tähän tekstiin kirjoittamani asiat olisivat olleet ainoat vuoteeni mahtuneet vastoinkäymiset.
Joskus elämä kuitenkin vain kertakaikkiaan potkii päähän. Välillä kovempaa, välillä vähän hellävaraisemmin.
Esimerkiksi tätä tekstiä kirjoittaessani läppärini sammui ensin koska akku loppui.
Sen jälkeen uudelleenkäynnistyksessä kesti ja kesti koska päivitys.
Kerkesi tulla niin kova pissahätä että kyyneleet nousi silmään.
Sen jälkeen näppäimistö jumitti.
Tiedän valitettavasti monia ihmisiä jotka olisivat luovuttaneet jo tämän tekstin kirjoittamisenkin jopa näin pienistä vastoinkäymisistä johtuen.
Pysykäähän hei vahvoina tyypit. Ottakaa tekin ilo irti niistä pienimmistäkin asioista.
Perusonnellinen kun voi olla myös vaikeina aikoina.
Vahvana pysyminen on ihan oikeasti mahdollisuus vaikka mitä tapahtuisi.
Aina vaikeuksiaan ei voi käyttää tekosyynä luovuttamiselle ja pysähtymiselle.
Aina voi taistella jos vain päättää niin.
Mikään ei ole itsestään selvää.
Ei edes elämä.
Torstaina minun kikattaessani työkavereideni kanssa sulki ukkini samalla toisaalla silmänsä viimeistä kertaa keuhkokuumeen uuvuttamana.
Mun sydämeni tänne jää
se lähelläsi aina on
sen tavoitat jos haluat
vaik maa ois lauluton
Mun sydämeni tänne jää
aina asuinpailleen
vaik itse saan vain viivähtää
kesäiltaan viimeiseen
En usko että kenenkään elämä on aina helppoa.
Jokaisella on omat ongelmansa.
Elämänlaatu on kuitenkin mielestäni melko pitkälti asennekysymys.
Otetaan elämästä siis kaikki irti.
Nuku hyvin Ukki. Hyvää matkaa.
Pauliina
Ihana teksti! Täytyy sanoa että ilman kyyneleitä ei voinu lukea!
Tunnemme toisemme loppujenlopuksi niin vähän, mutta jo se riittää nostamaan sinulle hattua ja ihanoimaan siun rohkeutta, vahvuutta ja sitä ilon määrää kaiken surun keskellä! ❤ olet miun idoli! Olet enemmän kuin voi muut edes kuvitella! Jatka sama mallia eläkä annan ikinä kenenkään satuttaa tai antaa astua varpailesi! Ne jotka eivät tunne ja alkavat tuomita ovat itse epäsinut itseensä kanssa ja voisivat käydä ensin oman elämä läpi ennenkuin alkavat arvostelemaan.
”joskus täytyy kulkea toisen kengissä että ymmärtäisi täysin mitä hän käy elämässään läpi.”
Voi apua minulla tirahti ihan kyynel silmään kommentistasi! ❤ Ihania sanoja ihanalta naiselta. ☺