Olin keväällä päättänyt, että jos saan Elämäni leikkauksen avulla takaisin Elän jokaisen päivän sen jälkeen Täysillä ja teen lasten kanssa Haaveistamme totta!
Näin todella olemme tämän kesän aikana saaneet tehdä lomaa on nyt 8 viikkoa kutakuinkin takana ja me emme ole kotona paljon olleet, olemme reissanneet ympäri Suomen ristiin ja rastiin.
Koko ajan minulla takaraivossa kumminkin se pieni piru jyllää… Miten pitkään tästä saat nauttia. Onko tämä se hetken hurmio vain. Tiedän, ei murehtiminen auta ja yleensä sen saan hiljennettyäkin,mutta eilen yllättäen päälle iskenyt epilepsiakohtaus taas nosti ikävätkin ajatukset ihan pintaan. Ehdimme lääkkeen avulla pysäyttää kohtauksen ja ilman kouristeluja selvisin,mutta pelon se jätti.
Olen ensi viikoksi lähdössä yksin lasten kanssa tuetulle lomalle ja tällä kertaa ilman koiriamme( meillähän koirat koulutettu varottamaan epilepsiakohtauksista) ja heti tuli eilen pintaan ajatus että enhän minä tajua itse milloin kohtaus päälle tulee… Mutta Toisaalta kun olen ilman koiria hetken saan oikeasti olla Lomalla… Nauttia  pitkään nukkumisesta, kiireettömistä ajoista jne… Ja Opaskoirani Bopihan tulee lomalle mukaan jo torstaina kun me joudumme tekemäään vaihdon ja esikoisemme lähtee kotiin ja Äitini tulee Bopin kanssa.
Kyllähän sitä välillä tulee mieleen kuinka ihanaa olisi Elää sairauksista vapaata Elämää.Mutta varmasti silloin stressaisin jostain muusta asiasta!
Se että jatkuva pelko varjostaa Elämää on ikävää,mutta täydellisesti en anna sen lannistaaa. Minä olen kumminkin loppujen lopuksi ihan Oikea Ihminen, en vain kasa sairauksia.
Mieltä on kohottanut paljon kun monet läheiset ovat kertoneet,kuinka meidän perheestä näkee sen yhteen hiileen puhaltamisen meiningin. Niin se varmasti on, voi kun sen aina vain itsekkin muistaisin…
Syksyn tuloa tässä jo jännitän …TIedän että haastetta tulee tuomaan  esikoisen uuteen ammattiin opiskelun aloitus, keskimmäinen  yläkoulun puolelle ja  kuopus 6. lk:n starttaus… Mutta nyt  vielä  vähän aikaa ajatukset takaisin loma fiiliksiin…