Näin ensimäisessä kirjoituksessani kerron itsestäni, miten minusta on tullut Minä.
Elin lapsuuden maalla ja koulukiusaamista lukuunottamatta koin Onnellisen lapsuuden.
Murrosiän tullen sitten otin kunnon irtioton ja muutin heti opiskelemaan pois kotikaupungistani.
Elämää kokeilin todella ja tänä päivänä olen Kiitollinen muistoistani.
Esikoiseni  sain jo 19-vuotiaana. Näin myöhemmin ajateltuna Todella nuorena…
Minulla alkoi mystiset päänsäryt heti tytön syntymän jälkeen, mutta kukaan ei uskonut minua kun  valitin niitä. Migreeniä, masennusta ja kuvittelua… Niitä sain kuulla seuraavan 1.5v…
Kunnes menin silmälääkäriin joka otti minut vakavasti ja totuus paljastui  silmänpaineita mitatessa…
Kiireesti sairaalaan ja sieltä toiseen ja leikkaukseen…
Kaikki tapahtui niin nopeasti että muuta en ehtinyt kuin suunnitella omat hautajaiset… Kyllä, matkalla olin varma  että kuolen…
Mutta En, minun oli Tarkoitus jäädä vielä eloon.
Mutta diagnoosina hydrokefalus oli minulle uusi ja pelottavakin. Shuntti leikattiin päähän, olin puoliksi kalju ja tuntui että Elämä stoppaa tähän. Mutta vielä oli lisää tarkoitettu varalleni. Näköhermot olivat vaurioituneet paineen vuoksi joka oli olllut päässä ja sokeuduin.
Siitä alkoi pitkä sopeutumisen tie.
Kapinaa, vihaa, syyllistämistä ja luovuttamista. Niitä koin ennen kun Elämänhalu voitti. 5 vuotta tähän  Elämästäni hukkasin.
Elämällä on ollut vielä minulle lisää myrskyjä tarjota. Päätä on nyt leikattu yli 20 kertaa ja lisää  tulee varmasti, minulla kun shuntit eivät toimi ja menevät rikki sekä tukoksia tulee jne…
Kun ensimmäisestä leikkauksesta tuli 8 vuotta täyteen ja takana oli 13 leikkausta, sairastuin vaikeahoitoiseen epilepsiaan kaiken lisäksi.
Silloin Todella ajattelin että liikaa annetaan yhdelle ihmiselle.
Minä joka juuri olin ehtinyt saada Elämässä niitä asioita mitä haaveilin: Olin opiskellut, meille oli  syntynyt 2 lasta, asuimme maalla omassa talossa ja minulla oli opaskoira josta olin haaveillut heti  vammautumisesta lähtien.
Silloin todella olimme Hurrikaanin keskellä.
En minä vielä tänäänkään ole pois Hurrikaanin keskeltä pois päässyt, mutta olen oppinut Elämään päivän kerrallaan.
Jokainen Päivä on lahja ja se on otettava vastaan sellaisena kun se annetaan.
Rakastan Elämää ja Enää en ole valmis luovuttamaan, vaikka tätäkin kirjoittaessani olen kovissa kivuissa ja odotan että sairaalassa päätettäisiin mitä minulle seuraavaksi pään kanssa taas tehdään… Mutta Kovalla Tahdolla ja Sisulla hetki kerrallaan eteenpäin!!
Kirjoitan sivulla www.facebook.com/katjajaopaskoira myös Elämästämme ja sinne linkittyy henkilökohtainen blokinikin! Täällä kirjoitan vähän eri tyylisesti kumminkin  🙂