Istun rautatieaseman kupeessa. Kattelen ihmisiä joiden elämä on niin kiireistä, töistä kotiin, koulusta kotiin, jotkut on vielä töissä. Mulla on kuulokkeet korvissa ja kuuntelen hyväntuulista musiikkia. Mun maailmassa ei oo kiire, mä voin rauhassa vuodattaa vaikka pari kyyneltä. Mut kenellä olis kiire jos ois mä? Ei mun tilanteessa kannata olla kiire. Ja kattokaa nyt tätä maisemaa!!

Tää hyvä hetki on niin tärkee! Ei mun kannata kiirehtiä kun mä voin olla rauhassa. Mun ei oo koskaan pakko tehä mitään, eikä mun kannata pakottaa. Vaikka kotona oottais tiskivuori, huomionkipeä kissa ja pyykkikoneellinen, en mä jaksa välittää. Mun omassa pikku kuplassa mun ei kannata välittää. Jos mulla on hyvä hetki mun kuplassa, ajatuksien sisällä hyvä olla, mun vaan kannattaa pysytellä siel. Monesti mä oon miettinyt et voisinko mä vaan unohtaa kaiken hetkeksi ja mä päädyin monesti tulokseen etten. Mut ehkä mä voin.

Kuulokkeet huutaa täysillä, mulle tulee urakalla ajatuksia, mut silti mun on hyvä olla. Sähkölaite pitää jalkojen kipua poissa ja mä pystyn hetken keskittyy muuhun. Seuraan hiljaa sitä miten ihmisillä on kiire kaikkialle. Ja mun on vaan hetken hyvä olla. Pitkästä aikaa.

Minuutti, ja sitten se palaa kaikki ennalleen. Ehkä vielä jonain päivänä. Kun aurinko paistaa ja on lämmin. Ehkä mä vielä saan hyvän päivän.

Uutiset kertoo hallituksen leikkaavan 28 tuesta, musta tulee vielä köyhempi. Mä en välttämättä pääse ens vuonnakaan kampaajalle! :”D noh, eipä me sairaat halutakkaan lääkkeitä, saatikka ruokaa. Ja että vielä jotain luksusta kuten kuntoutusta, koulutusta tai mahdollisuutta työhön pääsyyn. Eihän me sellaisia tarvita joten verottakaa vaan meiltä vielä vähän rahaa kiitos.

Noh siitä huolimatta mun on hyvä olla nyt hetken. Toivon teille kaikille muillekkin hyviä hetkiä, ulkona on kaunista, menkää ulos, kuunnelkaa musiikkia. Kehittäkää oma keino päästä omaan kuplaanne. :”)