En edelleen voi lakata ihmettelemasästä sitä miten meidän perheen Arki voi olla ulkopuolisille ihmisille niin maagisen ihmeellistä??
Eihän meillä oikein muusta osata haaveillakkaan.
Äiti sairastaa vakvasti, iskä on todella paljon töissä, lapsilla jokaisella omat brobleemansa ja silti meillä nauretaan ja itketään ihan kun tavallisessa idylli perheessäkin.
Meillä ei valiteta turhista asioista. Lapset ovat oppineet että asioiden toteuttaminen voi välillä olla haasteellista, mutta Iskä ja Äiti hoitaa jotta kyllä ne totuetuu kyllä!
Meillä ei juuri ed. maininuista syistä lapset harrasta joka ilta jotain kodin ulkopuolella, mutta eivät he sitä kaipaakkaan,meillä on oma huvikumpu kotona.
Olemme tahtoneet antaa lapsille turvallaisen lapsuuden niin että olemme Oikeasti läsnä. Pelkoa minun sairauksien paahenemisesta tottakai on koko ajan ja se näkyy lasten arjessa välillä ,mutta siitäkin osataan meillä puhua avoimsesti. Välillä kuulen koululta viestiä pitäisikö esimä psykiatrin lähetettä laittaa tms että lasten psyyke kestää.. Silloin minä näen punaista. Meillä lapsilla on turvalliset aikuiset ja lähipiiri ympärillä, ei minun vammaisuuteni pitäisi tehdä arjestamme niin kummallista että oikeasti pitäisi siitä huolta kantaa. On paljon lapsia Suomessakin joista oikeasti sitä pitäisi kantaa… ja he eivät ole vammaisten vanhempien lapsia vaan syyt ovat aivan toisaalla…
Itse suuntaan ammatillisesti taas uusillle urille Koiramaailma vie minut täysin mennessään, tällä kertaa Tukikoiratoiminta..Siitä koitan kirjoittaa vaikka seuraavassa postauksessani!! Mutta ILoista Syksyä kaikille ja nautitaan ihan jokaisesta Päivästä! Ei murehdita turhia, koska isojakin suruja vastaan tulee varmasti!!