Arki alkaa näyttää valoisammalta. Sain ajan juttelemaan mun elämän kipukohdista jo tämän kuun lopulle. Perjantaina alkaa uusi aluevaltaukseni vapaaehtoistyön saralla.
Tänä aamuna aurinkoisessa säässä lenkkeilemässä ollessani tajusin jotain tärkeää. Ei se pikku pakkanen edes haitannut kun katsoin peilityyntä merta ja heräävää kaupunkia sekä luontoa. Olisi tärkeintä osata olla tässä ja nyt. Tuntea joka ikinen tunne, tuoksu ja kosketus silloin kun niiden aika on. Nähdä niin hyvä kuin paha, juuri silloin kun niin on tarkoitettu.
Usein tulee arjen kiireissä juostua laput silmillä ja huomioiden vain niitä huonoja juttuja, tunteita ja asenteita. Entä jos meistä jokainen alkaisi olemaan oikeasti läsnä elämälle? Voitaisiin yllättyä iloisesti kuinka mahtava se arki oikeastaan onkaan.
Väsyneenä on hankala nähdä kunnolla eteensä. Joinakin päivinä kiroan miksi se ruoka pitää tehdä joka ikinen päivä, onko pakko nousta sängystä ylös ja miksi miksi miksi. Mutta toisaalta on suurin pelastus, että on asioita jotka on pakko tehdä. En tiedä kuinka syvälle voisinkaan vajota ilman näitä arjen pieniä juttuja jotka toisina päivinä tuntuvat vuorilta. Päivän päätteeksi voin kuitenkin oivaltaa, että tein sen taas. Valloitin sen vuoren joka tuntui aamulla ylitsepääsemättömältä.
Vapaaehtoistyö, ystävät ja lapseni ovat voimavarani. Nytkin uuteen vapaaehtoistyö koulutukseen hakiessani, osa porukasta oli vähän sitä mieltä että hidasta. Mutta en näe siihen syytä. Se työ antaa minulle enemmän kuin ottaa. Saan siitä niin paljon voimaa kun voin ja saan auttaa kriisitilanteessa olevaa ihmistä, ehkä jopa saan hänet hymyilemään kyynelten lävitse.
Se tunne on aivan loistava, onnistuminen. Olen jossain hyvä. En saa siitä rahaa, en ole sitä siitä vaillakaan, mutta jos saan olla se joka saa kuunnella sun suurimmat murheet, kantaa sut huomiseen mun sanoilla ja mun kokemuksilla olen onnistunut jossain.
Pieniä asioita mutta silti niin suuria. Hyvää viikon jatkoa 🙂
xoxo Henu
Vapaaehtoistyö on parhaimmillaan mitä palkitsevampaa ja voimavaraa tuottavaa tekijällekin 🙂 Kiva kuulla, että alkaa löytymään ne positiivisetkin raamit pikkuhiljaa 🙂