Te kaikki varmasti tiedätte jollakin tasolla sen tuskan mikä tulee kun jollakin läheisellä ihmisellä ei ole kaikki hyvin. Voin vain kuvitella vanhempieni valvotut yöt kun tytärtä riivaa peikko, joka tahtoo hänen nääntyvän. Tai ystäväni, jotka ovat viettäneet unettomia öitä, miettien mitä minun kanssani tulisi tehdä.

Huoli rakkaista ihmisistä on normaalia mutta itse huomaan joskus huolehtivan muista enemmän kuin itsestäni, kuuluu kai tavallaan taudin kuvaan. Tässä muutaman päivän olen painiskellut läheisen ihmisen asioiden kanssa ja pohtinut mitä tehdä. Tein päätöksen kertoa asioista muille, jotka pystyvät häntä paremmin auttamaan, enkä ole katunut hetkeäkään koska nyt alkaa pikkuhiljaa toipumisen tie. Jos tarvitsette apua, ottakaa se vastaan ja muistakaa, ettei itsesäälissä rypemisellä pitkälle pötkitä.

Asenne ratkaisee monessa asiassa ja tämä on yksi niistä! Jos annat vaikeuksien musertaa sinut, murrut varmasti. Kyllä hetkittäin saakin murtua, ehkä jopa kieriä hieman itsesäälissä, mutta itselle kun on tehnyt selväksi ettei tämä ole pysyvä olotila ja selviän mistä vain,  jotenkin kummasti sitä vaan selviää. En tiedä onko tämä jotain psykologista vai mitä lie positiivista ajattelua mutta toimii, ainakin minulla.

Joskus ihminen joka on ongelmissaan rypenyt jo aikansa eikä näe metsää enää puilta haluaa ja toivoo, että joku muu astuu esiin ja auttaa häntä jollakin tavalla. Ole sinä se ihminen joka tuo edes vähän toivoa ja läsnäoloa. Joskus pelkkä kysymys, miten menee ei avaa kaikkea tarvittavaa vaan on istuttava alas sekä kysyttävä miten sinulla oikeasti menee? Se, että annat toisen tuntea sen kuinka sinulla on aikaa ja mielenkiintoa kuunnella voi avata monia lukkoja. Koska itse olet kysynyt joltain miten sinulla oikeasti menee, edes itseltäsi?

Jaettu ilo on kaksinkertainen ja jaettu murhe on vain puolikas!Huolehtikaa toisistanne ja pitäkää itsenne kunnossa 

xoxo Henu