Vahva mutta täysin rikki nyt

Heippatirallaa pitkästä aikaa!

IMG_20160701_123322

Mulla ei kertakaikkiaan ole ollut aikaa naputella blogin puolelle yhtään mitään. Voimavarat ovat olleet tyhjinä pitkän aikaa ja olen vain yrittänyt pysyä arjessa mukana ja karsia kaiken ”ylimääräisen” pois.

Noh, mitäs mulle sitten kuuluu?

No ensinäkin helvetin hyvä uutinen kerrottavana! Hetken aikaa sitten havahduin illalla kun mieheni tarttui kädestäni kiinni, ja TUNSIN kosketuksen koko kädellä. Halvaus oli yhtäkkiä poissa oikeasta kädestä. Seuraavana aamuna vasempaan palasi myös osittain tunto, syvätunto on vielä kateissa mutta edistystä! Kädet ovat todella kipeät, jäykät ja suonenvetoja on 24/7. Eikä ihmekään, kämmeneni olivat puoliksi halvaantuneet vuoden. Elin pinsettiotteella arjessani enkä osannut enää edes kaivata kokonaista kättä. Nyt jumppailen käsiä ahkerasti ja toivon että ne jaksaisivat vetristyä. Nyt elämä on oikeastaan aika hankalaa kun enhän minä osaa enää tarttua asioihin koko kädellä. 😀 nyt siis harjoitellaan elämään tuntevilla käsillä ja jumppaajumppaa niin jospa oikeasti saisin käyttää koko kättä. On aivan ihana tuntea. Ninnin poski on niin sileä, koiramme turkki on karhea, on hassua tarrata kahvikupista kiinni. On ihana halata miestäni koskettaen koko kädellä. Olen niin kiitollinen että sain kokea tämän ihmeen! Aikaa varmasti vie kuntouttaa jäykät kädet, jos edes kuntoutuvat mutta minä aion uskoa siihen. En luovuta koskaan.

Jäin määräaikaiselle eläkkeelle 1.8 ja minulle on haettu henkilökohtaista avustajaa. Tysabri-hoidolle myönnettiin vuosi jatkoa.

Kamalasti hyviä uutisia. Silti ei, ei vain suju. Minä masennuin, romahdin. Harva tietää tilanteestani, koska oletetaan että ainahan minä jaksan. Eipä moni kysy niin eipä se puheeksi tule. Kärsin ahdistuksesta kellonympäri, olen surumielinen ja täysin loppuunpalanut. Saan hyvää apua tilanteeseeni onneksi terapiasta. Teoria on tehtynä miksi romahdin nyt kun kaikki alkoi mennä parempaan. Mieleni pukkaa nyt patoutumat joita en ole ehtinyt käsitellä kaiken kaaoksen keskellä. Aion toipua tästäkin, niin kuin aina ennenkin. On se vain silti surullista että kun vahvan ja selviytymisen ”leiman” saa, niin unohdetaan se että en ehkä voikaan aina hyvin. Aika harvaa kiinnostaa tippaakaan mitä minulle kuuluu ja kysymys ”miten sinä Hanna voit?” On näkynyt aika vähän elämässäni.

Toki ymmärrän että jokaisella on oma elämänsä. Mutta jos on aikaa vuodattaa minulle asioitaan, niin miksei ole aikaa ajatella sitä miten minä jaksan.

Ja jaksanhan minä, nousen jokainen aamu ylös uuteen päivään koska ei minulla ole vaihtoehtoja. Olen lopenuupunut ja voin huonosti, mutta uskon että arkirutiineissa pysyminen edistää toipumistani. Haluaisin vain itkeä lattialla koska jalat ovat kipeät, kädet kramppaa, hermosärky on iskenyt otsaan taas, kävely takkuaa, fatiikki tappaa minua henkisesti. Muisti tökkii, sanat ovat hukassa ja änkytän paljon, en välillä nää mitään muuta kuin sumua. Ahdistus painaa päälle kokoajan, on kokoajan surullinen olo, olo etten jaksa enää minuuttiakaan. On tämä rankkaa, tähän päälle vielä 2v neiti jolla uhmaikä on erittäin voimakasta. Koitan olla tarpeeksi hyvä äiti, tarpeeksi läsnä. Silti tuntuu epäonnistuneelta, koska en pysty parempaan vaikka kuinka potkin itseäni.

Nousenhan minä vielä, tiedän sen. En tiedä koska tämä surusumu poistuu mutta kyllä se poistuu. Päivä kerrallaan, koitan vaan olla tarpeeksi riittävän hyvä kaikilla elämän osa-alueilla. Koitan olla armollinen itselleni. Olen edelleen huono siinä.

Oletan itseltäni paljon. Muut odottavat minulta paljon. Sitten pitäisi olla aikaa masentua?

Elämäni pyörii nyt kaavalla: herää aamulla ahdistuneena ja helvetillisissä kivuissa. Pusuta lasta. Laita aamupuuro ja leiki lapsosen kanssa. Moikkaa puolisoa. Pakkaa salikassi ja lähde treenaamaan. Treeni vedetään täysillä ja puretaan ahdistus sinne. Salin pukuhuoneessa istun ja itken jonkinaikaa. Kukaan ei nää eikä tiedä, olenhan siis vahva mukamas. Sitten himaan. Ruokaa, leikkiä, uhmaraivareita, huilia sohvalla, itkeskele parvekkeella. Laske tunteja iltaan, että voi itkeä salassa kauemmin.

Hitto mitä paskaa. 🙂

Kaipaan sitä ihmistä joka olin vähän aikaa sitten. Se ihminen joka oli vahvasti elämässä kiinni ja nautti elämästä hymyssäsuin ja huumoria viljellen vaikka MS pommittikin. Saisinkohan sen Hannan joskus takaisin? Saan. Aion saada. Jos jotain en ole menettänyt niin taistelutahtoani. Mä en luovuta, mä aion taistella itselleni sen mitä haluan. Taistelen itseni takaisin elämään kiinni, kunhan itken nyt varastot tyhjäksi ensin.

IMG_20160730_164856

Pahoittelut sekavasta tekstistä. Mun aivot on just tälläset nykyään, ajatukset pomppii.

Pointti oli kai lyhyemmin se, että asiat on tosi hyvin nyt jos romahdustani ei oteta huomioon. Saan hyvää hoitoa ja tukea MS:sään sekä romahdukseeni. Monet asiat alko vihdoin rullaamaan ja mikä parasta: käsieni halvaus on poissa melkein täysin. 🙂

Onhan tässä puuhaa yhelle naiselle annettu, eikä Ms-tautikaan ole kilteimmästä päästä, mutta itsekin olen aika tuju muija että kai se sopii mulle sitten paremmin toi aggrempi versio kun itsekin olen aika vahvaa tekoa.

Toivotan kaikille ihanaa alkavaa syksyä. Voikaa hyvin. Pitäkää läheisistänne huoli. Muistakaa heitä. Vaikka tuntemanne tyyppi oisi vahvin ikinä, hänkin voi romahtaa ja tosissaan tarvita tukea ja kuuntelijaa.

IMG_20160807_175712

 

6 kommenttia

  1. Tepa sanoo:

    Hyvin samanlaiset fiilikset itselläkin ollut tässä jo pidemmän aikaa. 🙁 Onneksi välillä saa myös romahtaa, jotta osaa arvostaa kuopasta nousemista tarpeeksi. Tsemppiä alkavaan syksyyn ja kiva kun jaksoit kirjoittaa tänne – hyvä kuulla, että kädet ovat alkaneet normalisoitua. 🙂

  2. Jaana Nordman sanoo:

    Moi Hanna,
    Mä olen sun äidin lapsuuden kaveri. Olen lukenut sun blogeja ja täytyy sanoa että olet vahva ihminen ja upea nuori nainen. Harva nuori nainen saa noin kovan taistelun vasta kakskymppisenä. Sun kirjoituksista huomaa että sä tuut voittamaan ton taistelun. Totu vaan siihen että vahvat on myös herkkiä ja ne itkee ja ne kaatuu mut ne myös nousee. Ei sun äidilläkään ole helppoa ole ollut mutta se on pärjänny tosi hyvin. Jatka treenaamista koska siitä saat henkistä ja fyysistä voimaa. Jos käyt fresissä treenaamassa niin olis kiva nähdä.
    Terveisiä Maikulle ja Jokelle
    T. Jaana

  3. linda.901 sanoo:

    Hei Hanna tsemppiä kovasti oon ite saanut kesällä voimaa paljon d-vitamiinistä, laadukkaista öljyistä, gluteenuttomasta ja maidottomasta dieetistä. Huomaan että tämä toimii! Sillä heti kun erehdyn syömään leipää, juon oluen tms niin oikeanpuolen puutuneisuus palaa vuorokauden sisällä muuten olen itsekin palautunut 2 vuotta sitten alkaneista rajuista oireista ja mielialani on parempi kuin aikoihin. Oikea jalka toimii taas, vaikka on siinä edelleen pientä tuntohäikkää tsemppiä myös sulle, aattelin vaan jakaa kertoa ”kohtalotoverin” kokemuksia. Ootko muuten keksiny sun ahdistukselle sen perimmäisen syyn? Jostainhan se ahdistuksen syy kumpuaa?

  4. anna88 sanoo:

    Mulla kävi ihan samanlailla,romahdus kun kaikki oli vihdoin HYVIN! Diagnoosin sain 2014 keväällä,edeltävänä syksynä koko kehoni romahti. Pitkän taistelun jälkeen lääkärit vihdoinkin uskoivat että jotain on vialla ja jouluna 2013 pääsin magneettikuvaukseen, neurologin sanoin ”aivoni olivat muussia ”. Nyt keväällä olo oli loistava, olen laihduttanut 20kg, virtaa oli hirveästi ja olo hyvä! Peloissani vaadin kuitenkin magneettikuvausta nyt keväällä ja EI YHTÄKÄÄN UUTTA TULEHDUSPESÄKETTÄ JEE! ! Ja sen jälkeen täysi romahdus ja syvä masennus 😮 Jotenkin sitä vihdoinkin kaikki purkautuu 🙁 Psykiatri käski lepäämään,nukkumaan niin paljon kun nukuttaa ja ”antoi minulle luvan levätä”. Kuukauden nukuin, vähensin kuntoilua ja nyt olen taas voimissani 🙂 Tsemppiä sinulle,anna itsellesi lupa rentoutua 🙂 (jos on vaan mahdollista elämäntilanteessa) Minulle tuo huilitauko teki todella hyvää,nyt olen taas virtaa täynnä 🙂

  5. nelli kattilakoski sanoo:

    Hei hanna! olen pitkään lukenut blogiasi ja siitä olen saanut voimaa ja tukea omaa aggressiivista ms tautia vastaan, kiitos siittä! oletko jo käynyt sopeutumiskurssilla? kaikkea hyvää sulle ja tsemppiä!!!

Kommentointi on suljettu.