Yli vuosi talsittu MäSän kanssa. Elämä etenee ja muovautuu. Kaikkeen sopeutuu ajan kanssa, minä tiedän sopeutuneeni sillä diagnoosini ajattelu ei enää aiheuta surua. Epävarmuutta ja kysymyksiä kylläkin, mutta enää en sure. Olen alkanut keskittää voimiani kokoajan enemmän tähän hetkeen, siihen mikä just nyt on hyvin ja mitä oon tekemässä nyt. Olen juuri tullut salilta, melkein 2h treenin jälkeen on hyvä istahtaa sohvan nurkkaan, laittaa musat soimaan ja kitata kupponen kahvia naamariin. Lapsi nukkuu päiväunia joten tämä on minun hetkeni. Hetki vain itselleni.
Kevät on rientänyt nopeasti eteenpäin. Paljon on tapahtunut. Hyvä ystäväni menehtyi huhtikuussa ja hautajaiset olivat äskettäin. Suru on ollut läsnä. Ikävöin. Myös pieni kissamme Misu, nukahti ikiuneen. Kodissa on kissan kokoinen aukko, hiljaiset yöt ja puruton wc. Menetykset viiltävät sydäntä. Jalkani ottivat surusta nokkiinsa ja muutaman pvän ne olivat osittain tunnottomat ja pelästyin tästä paljon. Onneksi oli surusta ja järkytyksestä johtuvaa ja jalat palautuivat ennalleen.
Elämä etenee ja paljon tapahtuu. Jotenkin tässä kuitenkin pysyy mukana.
Olen saanut upeaa apua psykologin luota. Olemme käsitelleet MS diagnoosiani ja löytyi minusta masennuksen lisäksi toinenkin ”häiriö”. Masennus diagnoosini sai viime kerralla ”toipumassa”-lisän. Alan parantua. Mieli onkin jo kirkkaampi.
Minulla todettiin jokin aika sitten pakko-oireinen häiriö. Se on minulla aika vakava-asteinen ja altistusterapia tulee olemaan pitkä. Lääkitystä en vaivaan saanut, sillä verenohennuslääkkeeni kanssa ne eivät sovi. Olenkin oikeastaan tyytyväinen lääkityksettömään hoitoon. Mätän niin paljon mömmöjä naamaani päivittäin enkä halua yhtään lisää.
Suollan hyvin sekavaa tekstiä nyt. On niin pitkä aika kun olen viimeksi kirjoittanut.
Miten minä voin MS:n suhteen? Voisin sanoa voivani aika hyvin. Uusia oireita ei ole tullut ja tauti on nyt pysähdyksissä. Olen tästä niin onnellinen. Oireita on läjä ja invaliditeetti iso, mutta pääasia on että uutta etenemistä ei ole. Tämän vammaisuuden kanssa pärjään ja voin elää täyttä elämää. Olen tottunut arkeen, jossa en pysty samaan kuin terveet. Osaan pyytää jo vähän apuakin enkä ole niin ankara itselleni. Yritän keskittyä joka päivä olemaan positiivisin mielin, enkä anna kivun ottaa valtaa. On päiviä ja hetkiä joina kipu ottaa yliotteen ja hajoan. Mutta useimmiten pystyn olemaan kivun kanssa samassa tilassa ja elää täysillä. Kipulääkkeillä pahinta kärkeä pystyy lievittämään mutta ainoa kivuton hetki on se kun nukun. Muuten kipu on kokoajan läsnä, helvetin voimakkaana. Ei sitä kukaan osaa aavistaakaan kuinka kovia kipuni ovat. En näytä sitä yleensä mitenkään, koska jos annan kivun ottaa valtaa ja näkyä, se tuntuu voimakkaampana. Asenne vaikuttaa tähänkin yllättävän paljon. Ei se kipua pois ota, mutta hyvä asenne antaa voimaa kestää kipu.
Olen viime aikoina harjoitellut kävelyä enemmän. Takapihallamme on ylämäki jossa käyn treenaamassa. Ylämäessä kävely on minulle helppoa, tasamaa ja alamäki vaikeaa. Yritän harjoitella voimieni mukaan kävelemistä, niin ehkä joskus rollaattori jää enemmän kotiin pölyttymään.
Kropan muokkaus jatkuu edelleen. Treenaan paljon, syön terveellisesti ja joskus herkuttelen suklaalla. Itsensä hellimistä. Liikunnasta on tullut lempi tekemistäni. Rakastan liikkua ja treenata salilla kovaa. Olen muuttunut paljon henkisesti sekä ulkoisesti. Yli 60kg on poissa, rasva% on normaali, lihas% on korkea ja sisäelinrasva on ihanteellinen. Henkisesti olen muuttunut iloisemmaksi, positiivisemmaksi ja vahvemmaksi. Rakastan elämääni. Rakastan herätä jokainen aamu uuteen päivään. En pelkää aamuja enää, en pelkää huomista sillä nykyään elän tätä päivää ja tätä hetkeä. Tämä on ollut upea oppimisen matka, oppia oikeasti elämään. Ilman MS-tautia tuskin olisin tälläinen. En tietenkään ole iloinen sairaudestani sillä se kiduttaa minua 24/7 mutta olen iloinen siitä millainen ihminen olen nykyään. Elämänasenteeni on hyvä, olen upea malli tyttärelleni. Hänellä on vahva äiti, joka näyttää että pohjalla on joskus käytävä mutta ei sinne kuulu jäädä. Sieltä kiivetään ylös askel askeleelta. Tuleen ei jäädä lillumaan koska elämä jatkuu. Paljon jää kokematta ja näkemättä jos vain suree ja märehtii. Toki kaikki tunteet pitää käydä läpi ja aina ei tarvitse rakastaa elämää. On hyvä joskus vihatakin. Kokonaisuus ratkaisee.
Olen ylpeä siitä kuka olen. Kävelen pystypäin rollaattori kourassa, blingbling lenkkarit jalassani ja hymyilen. Sisäisesti ainakin.
Ihana teksti!! Olet aivan mieletön persoona ja taistelija!! <3
Oot ihan supermimmi ja huippuselviytyjä. – 60 kg!!! Mieletöntä. Tsemppiä jatkossakin! <3
Wau, olet tosi upea!! Sisäisesti ja ulkoisesti. Uskomatonta! =) Olen kerran varmaan nähnytkin sinut, oltiin samaan aikaan Meikussa sairaalassa..
Vaikutat upealta ihmiseltä. Voimia sinulle! Mietin noita kipuja, voisitko saada kannabista niihin? Tai ehkä sinulla on resepti. Hyvää jatkoa sinulle ja teidän perheelle (olen ollut aviomiehesi kanssa samalla luokalla ala-asteella :))
Mulla epäillään nyt ms:ssää ja googlailujen kautta eksyin tänne. Oot Hanna ihan mieletön tyyppi! Sun tekstiä lukiessa mulle tuli hyvä mieli ja vaik en sua tunne niin jopa minä olin ylpeä sun puolesta! Elämänmuutos on ihan mahtava juttu ja se miten suhtaudut sairauteen. Jos mun oireet tästä lisääntyy ja sieltä todetaan ms nii aattelen vaan että haluan mennä samalla asenteella kuin sä☺ hirmusesti tsemppiä, jatka samaan malliin!❤ Ps. Ehdottomasti jatkan blogisi lukemista tästä lähtien