Vauhdikasta arkea ja väistynyttä fatiikkia. Sitä tänne kuuluu.

Fatiikki on vihdoin vähenemään päin ja jaksamiseni arjessa on ihan eri luokkaa kun vähän aikaa sitten. Öisin ilmestynyt unettomuus ja nukahtamisvaikeudet hidastavat tahtia enkä mitään ns. ylimääräistä ole jaksanut, mutta silti rullaa niin paljon lujempaa jo!

Vaihtelen vaippaa, ulkoilen, syötän, leikin ja hellittelen lapseni kanssa. Olen äitinä vierellä ja mukana touhuissa, samassa huoneessa. Sänky ei enää vedä väkisin makoilemaan ja olen siitä super-iloinen.

Sain kolmannen infuusion Tysaa tällä viikolla, tiputus meni hyvin ja olo tipan jälkeen oli ihan ok. Väsymys iskee tipan jälkeen, mutta helpottaa suht.pian kotiutumisen jälkeen.

Arkea, arkea nyt siis vain. MS-tauti on jo joitain hetkiä pois mielestä, joka on suuri askel minulle, jonka päässä lause: ”mulla on ms, ms, ms, prkl” – kävi turhankin tutuksi. Oireeni ovat hellittämään päin joten MS ei muistuta olemassa olostaan ihan kokoaikaa. Käteni ovat edelleen puoliksi poissa, mutta olen löytänyt kikkoja joiden avulla selviän asioista. Olen myös aloittanut kuntopyöräilyn uudelleen, tehostettua jalkojen kuntoutusta siis meneillään.

Suuri saavutus eräänä päivänä. Hetki sitten tyttäreni kanssa käveleminen oli haaveiden listalla, osa menetettyjä asioita. Nyt se on totta, varmoin askelin. 

Rakastan sinua. Minun turvallinen sylini.

Elämäni koira. Hope. Pikkuinen terapia höselöni.

Täällä nyt siis vain arjen touhuja, olemista ja kuntoutusta. Vahva fiilis taistossani elämään kiinni. Ote alkaa tarrata ainakin jo hyvin, joskus lipsuu ja vain roikutaan mukana ja joskus varmoin ottein kiinni nauttien elämästä.

Tämä ei ollut maailmanloppu vaikka se siltä tuntuikin.