~ Rakastuin häneen niinkuin nukahdetaan. Ensin vähitellen, sitten kokonaan ~

Päässä pyörii miljoona asiaa. Olen katsellut Tähtiin kirjoitettu virhe- elokuvaa jo toisen kerran elämässäni.

Elokuvassa ihanasti kuvautuu tunnelma joka mulla on ollut jo jonkin aikaa. Hazel kuvaa ihanasti masennuksen silloin kun on syöpä, valmistautuu kuolemaan. Mulla ei ole syöpää, mutta masennus kyllä, ja olen lähiviikkoina voinut todella pahoin. Mun sisällä tapahtuu pienimuotoista kuolemaa.   Halusin lapsen jo viime vuonna, tunne hellitti joksikin aikaa kun sain Pedon, mutta nyt halu on niiiin suuri että vaikka miten kantelen pentua niin ei siitä ole hyötyä.

Pahin pelko olisi siis se, mikäli sairastaminen veisi multa myös mahdollisuuden perheeseen. Vaikka multa on viety mahdollisuus tanssiin, kouluun, töihin niin mä kuvittelin ettei se voisi viedä multa perhettä. Nyt kun sain vahvan epäilyn endometrioosista niin se pelko on toteutunut..

Sairastaminen vie multa pikku hiljaa kaiken. Ensin se vei multa tanssin, se onnistui jo silloin viemään yhden mun unelman. Sitten se vei multa mahdollisuuden kouluun ja siten myös mahdollisuuden töihin, ainakin niihin joista mä haaveilin. Suurin osa voisi luulla ettei niin kuuluisi olla, mutta sairastaminen vei multa kaverit.   Viimeisenä muttei vähäisimpänä, ne yrittää viedä multa mahdollisuuden perheeseen. Siihen unelmaan jonka luulin voivani toteuttaa.

Nyt, mun mieli ei anna periksi siitä että jokainen asia muistuttaa kaikesta mitä menetän ja menetin. Kävelen kaduilla ja näen mua vain hiukan vanhempia naisia lastenrattaitten kanssa, menen kauppaan ja haluaisin laittaa ostoskärryyn tutin ja vaippoja.   Sitten on niitä äitejä, jotka huutaa lapsilleen, kertoo miten ne pilasi hänen elämän kun hän missasi nuoruutensa. Mä haluaisin vain sen pienokaisen, sen joka valvottaisi mua yöt, tekisi musta paljon kipeämmän koska hoitaisin sitä ja uupuisin siitä. Sen joka pitäisi mut järjissä.

Joskus sanotaan että surua pitäisi käsitellä kirjoittamalla, mutta mä en kirjoita siksi. Mä kirjoitan, jotta joku muu voi kuulla sen. Jotta mä voisin viedä jonkun muun surun edes hetkeksi.  Kuten Tähtiin kirjoitetun virheen Gus ja Hazel, he tietävät kuolevansa, mutta toinen tahtoo tulla muistetuksi ja toinen ei, mäkin tiedän kuolevani, mutten tahdo tulla unohdetuksi, mutten muistetuksikaan. Mä tahdon että joku rakastaa mua kuolemaan ja sen yli. Sitä ennen mä tahdon vaan rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Sinä pieni ihminen, joka joko kasvat sisälläni tai et. Olet rakastetumpi kuin tahtoisitkaan, vaikka olet tällä hetkellä vain kipua ja kyyneleitä. Sinua odottaa syli täynnä rakkautta ja maailma täynnä ihmeitä. Vaikka sä oletkin vain mun tähtiin kirjoitettu virhe ja saisit multa vain huonot geenit. Onko hyvä näin, rakkaimpain?