Nyt on taas eläkeviikko lopussa ja työviikko alkaa huomenna. Viikko meni levätessä ja jaksoin nähdä muutamaa kaveria, mikä oli mukavaa. Se vähän paransi mun oloani. Alkueläkeviikon mä olin aika pahalla tuulella, oli kaikenlaista epäsopua ihmisten kanssa sekä oikeassa että virtuaalimaailmassa. Se aina saa olon jotenkin epätasapainoiseksi. Mä olen rauhaa rakastava ihminen, ahdistun konfliktitilanteissa ja haluaisin että kaikki olisivat vain kavereita keskenään. Ja näinhän ei aina ole, ryhmissä ihmiset käsittävät asioita eritavoin ja oikeassakin elämässä kaikenlaiset kaunat ja juoruilut ovat olemassa. Ja sitten multa menevät yöunet ja mielenrauha kauas pois kun on tällaista ilmassa. Ja siitä tilasta on vaikea päästä pois. Pahimmillaan se saattaa aloittaa mulla masennuskauden ja ahdistuneisuus voi kasvaa niin isoksi, ettei siitä selviä ilman lääkitystä.

Monetkaan ihmiset eivät tiedä mitä eroa on CFSsällä ja masennuksella. Ja hyvin monet lääkäritkään eivät osaa näitä erotella. Se johtuu siitä, että niissä on samanlaisia oireita ja ihminen voi vaikuttaa samankaltaisella kummassakin tapauksessa. Mutta niissä on iso ero. Lääkäreidenkin olisi hyvä oppia kuuntelemaan ihmistä, mun tutut ihmiset ovat joutuneet syömään masennuslääkkeitä kun heillä on ollut joko unettomutta tai ihan tavallinen suruprosessi meneillään. Jopa mä osaan erottaa esim surullisen ihmisen ja  unihäiriöisen ihmisen masentuneesta ihmisestä. Ne on ihan eri asiat! Mutta lääkärit vain sanovat että osa masennuslääkettä, kyllä se siitä. Todella monet CFS-ihmiset ovat saaneet masennusdiagnoosin koska vetämättömyys ja se ettei jaksa voi johtua masennuksestakin. Mutta todella monilla CFS-ihmisillä ei kuitenkaan ole masennusta.

Heitä on turhaan juoksetettu psyiatrianpuolelle hoitoon, jossa on sitten todettu, että mitä te täällä teette, eihän teillä ole mielessänne mitään vikaa. Mutta yleislääkärit eivät osaa auttaa. Ja kun he eivät tiedä mitä tehdä, annetaan lähete mielenterveyspuolelle, jossa CFSsää ei ainakaan osata hoitaa, sillä se ei ole mielen sairaus. Toki mielenterveyspuolesta voi olla apua, jos sitä saa siihen kuinka tullaan toimeen sellaisen elämän kanssa joka on todella erilaista kuin ennen. Sopeutumiseen voi tarvita terapiaa. Mutta jotkut lääkärit ovat sitä mieltä että terapiaa tarvitaan siihen että ihminen ei niin paljoa keskittyisi sairastamiseen ja tätä kautta tekisi itseään sairaaksi, vaan keskittyisi hyvinvointiin ja ikäänkuin tällä tavalla uskottelisi itsensä terveeksi. Voitteko ymmärtää!? Eli CFS-ihmiset, joiden kehot toimivat ’väärin’ ja huonosti, voisivat vain ajatteluaan muuttamalla parantua! Huoh.

Mä luulen että jos CFS ihmiset voisivat ajattelemalla parantaa itsensä, niin CFSsää sairastavia ei olisi ollenkaan. On tämän sairastaminen niin hanurista. Eikä tällä saa mitään tukia, ei eläkkeitä eikä kuntoutustukia eikä sairaslomia. Ja elämää menee hukkaan kun ei jaksa mitään.

Olen ollut pahasti masentunut useasti ja voin kertoa, että masennus ja CFS ovat kaksi aivan eri asiaa. Kun olin masentunut kaikki oli kyllä raskasta kuten CFSsäkin, mutta mikään ei myöskään kiinnostanut, ei huvittanut, kaikki oli yhtä ja samaa, yhdentekevää. Ei kiinnostanut mitä on päällä, vai onko mitään, päivät meni aamutakissa eikä paljoa kiinnostanut oliko kaapeissa mitään syötävää, ihan sama. Ahdistus kasvoi ja se mulla nykyään linkittyy masennukseen. Olo oli kuin syvässä pimeässä kaivossa. Oli kylmää, yksinäistä ja tunne että sieltä ei pääse ikinä pois. Oli vaikeaa ja lähes mahdotonta olla hengissä, elää ja jatkaa elämistä. Halusi vain pois täältä. Lakata olemasta olemassa.

CFSsässä, eli kroonisessa väsymysoireyhtymässä, kaikki on raskasta, mutta samalla olisi valtavat halut tehdä kaikkea! Mieli suunnittelee ja haluaa tehdä ja pää pörisee kaikkea mitä pitäisis ja haluaisi ja toivoisi voivansa tehdä. Mutta kroppa ei kestä, se ei jaksa. Lihakset väsyvät, alkavat täristä, tulee niin huono olo että oksettaa (jotkut oksentavatkin uupumuksesta). Pää sumenee ja ajantaju katoaa kun tulee sellainen uupumus että sohvalla makaaminenkin väsyttää. Jos innoissasi teet jotakin, mylläät puutarhassa, käyt kaupassa tai ystävän kanssa kahvilla, maksat siitä veroa, päädyt sänkyyn vaikka olisi kuinka ihana ilma ja makaat siellä verhot kiinni kun valo sattuu ja rasittaa. Silloin kaikki äänet ovat liian kovalla ja tekstiilit ovat liian karkeita ja kaikki on liikaa. Ainoastaa lepääminen voi hieman kohentaa oloa ja sitten taas kun on parempi olo, tekee mieli tehdä vaikka mitä! Ja yleensä tekee liikaa, ja taas maksetaan.

Kyllä nämä asiat on helppo erottaa toisistaan jos vain niihin kiinnittää huomiota ja kuuntelee. Ihmisen kuuteleminen on jostain syystä ohitettu nykyaikana, ihankuin ihminen itse ei olisi oman itsensä paras asiantuntija. Kuunnellaan me toisiamme ja ollaan toisillemme tukena! Se on arvokasta ja tärkeää 🙂