Tänään olin aamulla todella väsynyt. 

Tänään ajattelin, etten jaksa mennä töihin: menin silti. 

Tänään tiuskin päivän töissä – ei ois ehkä sittenkään kannattanut mennä. 

Tänään töistä päästessäni tapasin äidin ja purskahdin samantien itkuun. 

Tänään mua väsyttää, sanoin. 

Tänään en tahdo oikein jaksaa. 

Tänään äiti auttoi mua ja edelleen itkin: Kuka huolehtisi minusta huomenna, jos äitiä ei yhtäkkiä olisikaan? Mua pelottaa tulevaisuus.

Tänään ajattelin, että ehkä tästä kaikesta vielä selvitään sittenkin. 

Tänään tipahti pommi: 600 euron lasku, joka on pakko maksaa. Muuten menee auto ja työ. Mitä mulla sitten on? 

Tänään tiuskin koiralleni.

Tänään mun maailma sitten romahtaa, ajattelin. 

Tänään katsoin tyhjää aukkoa tulevaisuudessani: ei mitään.

Tänään haluan kuolla. Jos lakkaan vaan hengittämästä ja annan ahdistuksen kuristaa mut hengiltä, toimisko se niin? 

Tänään ajoin talla pohjassa vaan eteenpäin ja itkin. Jos tulee hirvi vastaan, ei haittaa. Jos tulee rekka vastaan, ei haittaa. Haluan pois. Eroon tästä tilanteesta.

Tänään itkin ja paljon. 

Tänään olin epätoivoinen.

Tänään ryhdistäydyin. 

Tänään en luovuttanut. 

Tänään en antanut asioiden vaan olla. 

Tänään tartuin puhelimeen ja selvitin asian. 

Tänään olin reipas. 

Tänään yllätin itseni. Ehkä mä sittenkin selviän, tiedä häntä. 

Tänään katson pellolle. Ilta-aurinko paistaa. 

Tänään meinasin taas vajota pohjaan, mutta onneksi muistin jo, miten noustaan ylös.

Tänään on paljon parempi päivä, kuin eilinen.

Tänään satoi aamulla, mutta illalla paistoi aurinko.

Nyt voin vihdoin sulkea väsyneet ja itkuiset silmäni ja kömpiä nukkumaan.

Huomenna voi alkaa jo uusi elämä.