Monet ovat kysyneet miten saan kaiken elämässäni näyttämään niin helpolta? Vaikka kaikki näyttäisi ulospäin helpota voin vakuuttaa ettei se ole. Uskaltaisin väittää, että monen muun elämä on helpompaa mutta kaikkihan lähtee asenteesta. Minulla on oma polkuni kuljettavana ja aion tehdä siitä niin hyvän kuin vain pystyn koska me ansaitsemme sen, minä ja perheeni.

Olen suorittanut kouluni loppuun. Näytöt lähtivät hyväksyttyinä eteenpäin ja työharjoittelun sain suoritettua kiitettävin arvosanoin. Olen tyytyväinen itseeni.  En muista koska olisi ollut näin hyvä fiilis itsestäni. Tiedän hoitaneeni koulun ja työharjoittelun niin hyvin kuin osasin, kesä tulee kovaa vauhtia ja työsopimus on taskussa.

Vaikka kaiken pitäisi olla hyvin, vaikka kaikki elämässäni näyttää nyt hyvältä sekä helpolta, miksi minua ahdistaa?  Miksi ahdistaa tuntea kilonsa vartalossaan ja miksi tunnen olevani niin yksin?

Tiedän etteivät nuo tunteet johdu minusta, eikä mistään muustakaan kuin peikosta. Kesä on aina ollut peikon juhlinnan paikka. Kaikilla muilla vaatteet vähenee, minulla ei.  En voi kuvitellakaan olevani ulkona vähissä vaatteissa, ensinäkin palellun, toisekseen en tahdo muiden näkevän vartaloni muotoa, sen kumpuja ja kumpareita. Toisten silmissä ne ovat pieniä, minun silmissäni vuoria.

Olen joutunut miettimään ystävyyssuhteitani menneen kevään aikana ja ikäväkseni olen huomannut pääosin joutuvani yksin pitämään yhteyttä. En pidä siitä, enkä jaksa sitä. Onneksi on muuan luottoystävä, joka tietää joskus hiljaisuudenkin olevan hyvästä mutta kuitenkin muistavat edes aika ajoin.

Olen törmännyt myös luottamuskysymyksiin, kehen luottaa ja kehen ei. Tiedän entisten huonojen ihmissuhteiden tuovan tähänkin oman taakkansa. Loppujen lopuksi et voi täysin luottaa kuin itseesi.

Tänään pääsin pitkästä aikaa lenkille, jolloin sain nollata aivoni kunnolla ja taas hymykin irtoaa.

Hymyillen alkavaan viikkoon.

Xoxo Henu