Olen todella pahoillani näin pitkästä hiljaiselosta mutten ole, yksinkertaisesti, edes ehtinyt avata tietokonetta!
Kouluni loppui 3.6, jonka jälkeen jatkoin työharjoittelupaikassani palkallisena työntekijänä. Yksin kun pyörittää arjen kahden pienen lapsen kanssa, ei vuorokauden tunnit tunnu riittävän. Mutten valita, nautin työnteosta ja työpaikka on tälle minun arjelleni lasten kanssa lottovoitto.
Ystäväni kanssa otimme irtioton arjesta ja kävimme Oulussa väriestejuoksussa kesäkuun puolessa välissä. Olin viime vuonakin samaisessa tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja joka kerta sieltä jää niin loistava fiilis! Ensi vuonna menen uudelleen! Se tunne hauskanpidosta, kiireettömyydestä, itsensä ylittämisestä ja selviämisestä on koukuttava. Sen kaltaisia kokemuksia ihminen tarvitsee jaksaakseen ja ollakseen elossa!
14.6 sain tutkintolautakunnasta tutkinto paperini joita juhlistin lapsuudenkodissani 2.7. Oli mukavaa ja näin sain juhlistaa omaakin jaksamistani läpi välillä raskaankin uurastuksen. Välillä on mukava juhlistaa ihan vaan elämää ja sen saavutuksia.
Mutta niinhän se vain menee, että jotkut päivät ovat parempia kuin toiset. Eräänä iltana katsoin televisiosta ohjelmaa joka käsitteli perheväkivaltaa, sitä kulisseissa riehuvaa painajaista. Edelleen vuosienkin jälkeen huomasin sykkeeni nousevan ja paniikin palaavan. Omat kokemukset värittivät televisiosta näkemääni liikaa. Tuntui kuin olisin kokenut koko tunteiden vuoristoradan uudelleen.
Väkivallan uhriksi joutuminen, oli väkivalta sitten fyysistä tai henkistä, jättää arvet ihmismieleen joskus kehoon myös. Ne arvet paranevat kyllä mutta se vie aikaa. Tällaisia asioita ei saa jättää käsittelemättä tai ne voivat vielä joskus tulla uniin ja viedä mennessään.
Nyt lähden kuuntelemaan sateen rapinaa ja odottamaan nukkumattia.
Hyvää yötä, pitäkää itsestänne sekä toisistanne huolta
xoxo Henu
Ihania kuvia! Ja onnea todistuksesta. <3