Mä en oo ikinä ennen puhunu tästä muiden kanssa kun oman perheen sisällä. Koska mä en oo halunnu myöntää.  Traumaperäinen stressireaktio on yleinen henkilöillä, jotka kohtaavat trauman esim haavoittuminen sodassa, kuolema, raiskaus tai kolari. Mä en kokenu sellasta vaan mut kiusattiin rikki..

Traumaperäisen stressihäiriön oirekuvassa voidaan erottaa kolme oireiden pääryhmää. Toistuvaa ahdistusta voi aiheutua traumaattinen tapahtuman kokemisesta uudelleen toistuvina muisti- ja mielikuvina, tuntemuksina tai unina traumaattisesta tapahtumasta. Henkilö pyrkii usein välttämään traumaattisesta tapahtumasta muistuttavia asioita, keskusteluita, toimintoja, paikkoja, jne. ja torjuu tapahtumaan liittyvät muistot tietoisuudestaan. Traumaattiset muistot ja mielikuvat voivat aiheuttaa jatkuvan varuillaanolon, joka ilmenee nukahtamisvaikeutena, yöllisinä heräilyinä, ärtyneisyytenä, keskittymisvaikeuksina ja säikähtelynä pienistäkin asioista. Oirekuva ja oireiden voimakkuus vaihtelee suuresti. Oireet voivat joskus olla niin voimakkaita ja pitkäaikaisia, että ne johtavat työkyvyttömyyteen tai esimerkiksi poliiseilla tai palomiehillä kouluttautumiseen uuteen ammattiin. Traumaperäinen stressihäiriö ilmenee useimmiten kolmen kuukauden kuluessa traumasta. Joskus oireet ilmenevät vasta kuukausia tai jopa vuosia myöhemmin traumasta. Noin puolella oireet lievenevät itsestään muutamassa kuukaudessa ja katoavat parissa vuodessa. Ainakin kolmasosalla oireet kuitenkin jatkuvat, osalla huomattavasti pidempään ja joskus useita vuosia.

Mun traumaperäiseen stressihäiriöön tuli kaupanpäällisenä dissosiatiivisia piirteitä, eli… Jos dissosioitua kokemusta ei päästä kunnolla purkamaan, seurauksena on usein traumanjälkeisiä psyykkisiä ongelmia, kuten akuutti tai post-traumaattinen stressihäiriö. Lapsella, jolla persoonallisuuden kehitys on kesken, johtaa dissosiaation runsas käyttö minän eri osien huonoon keskinäiseen yhdistymiseen. Henkilön saattaa olla vaikea tunnistaa omia tunnetilojaan, ja hänen käyttäytymisensä voi olla impulsiivista sekä ailahdella laidasta laitaan. Koska ikävissä kokemuksissa dissosiaatio kytkeytyy päälle automaattisesti, ei henkilö myöskään juuri opi kokemuksistaan, koska suuri osa siitä häviää pois tietoisuudesta eikä henkilö sitä näin joudu käsittelemään.

Tiedot otettu traumajadissosiaatio.fi sekä terveyskirjasto.

Siinä nyt ensin hiukan tietoa joten seuraavaksi painotan, että mitä ikinä te seuraavaksi luette se on totta, mutta se en ole ’minä’ vaan se mikä musta tulee, jos tilanne lähtee hallinnasta. Olen ollut nyt melkein vuoden täysin ilman ’kohtauksia’, joten koen että tämä on sopiva vaihe myöntää näitten tapahtuneen. Ja mähän en tosiaan ite tiedä vieläkään muuta kun muiden kertomat tapahtuneesta.  Kaikki alko joskus vuonna 2013-2014 eli silloin ku samaan aikaan palasin sisäoppilaitoksesta kotiin. Enkä edes muista mikä oli eka kerta ku mulla pimeni. Mut mähän olin tosiaan jo ihan kakarana joskus saanu raivareitaja silloin jo ollu sellanen joka sylki, potki ja puri.. Mut nää oli jotain eri luokkaa..

En edes tiiä mistä alottaa. Mut kuvitellaanpa hetki. Olet istumassa omassa huoneessa tai huoneistossa tai talossa, istut nurkassa koska yhtäkkiä susta vaan tuntu et kaikki pysähty ja sä lyyhistyit siihen. Sä et voi kuitenkaan liikkua siitä, vaan sä istut siinä vaikka tahtoisit juosta. Sä et voi huutaa koska vaikka sulla on suu auki jotta sä huutaisit niin sä et saa ääntä. Sun pään sisällä sä huudat ja itket mut se ei tapahdu oikeasti koska sun keho on paniikissa ja vaan kyyneleet valuu sun poskilla ja susta tuntuu että sä tukehdut.  Sun päässä pyörii kuin filminä sun elämän pahimpia hetkiä etkä sä saa niitä pois vaan sä joudut elämään ne uudestaan.

Jatketaan kuvittelua erilaisessa tilanteessa.. Sä oot kauppakeskuksessa ja sua valmiiks pelottaa et tapaat joitain ihmisiä joita et tahdo tavata, eli sun syke on hiukan koholla pelosta. Sit sun pelko tulee toteen ja ne tulee kaupasta pari metriä sun edellä. Sun sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja sun on vaan yksinkertaisesti pakko päästä pois siitä tilanteesta.. Myöhemmin sä pelkäät vielä enemmän. Sä pelkäät että tällaiset tilanteet toistuu joten sä et suostu lähtemään ilman autokyytiä mihinkään jos sä törmäät niihin..

Ja sit se kaikista pahin mitä kukaan ihminen voi kuvitella tapahtuvan.. Sä ikään kuin tavallisesti jonkun kanssa kinaat ja yhtäkkiä sä hermostut jostain sanotusta aivan älyttömästi ja … Filmi poikki. Pelkkää tyhjää.  Sitten sä havahdut. Joku itkee ja sulle huudetaan. Kyyneleet puhkeaa sun silmiin, koska sä et voi muistaa sitä..  Myöhemmin asiaa selvitellessä sulle selviää et sä oot käyny fyysiseksi ja sun omatunto syö sua sisältä koska sä et vaan muista etkä sä voinu tehä sille asialle mitään..

Nää on ollu vaan hyvin pieni osa siitä mitä on tapahtunu.. Joka kerta ku mä havahduin mun blackoutista mä pelkäsin et mitä oon tehny koska mä oon tehny hirveitä tekoja. Te voitte vaan kuvitella kuinka kamalaa on huomata et oot heittäny sisarustas Playstation peleillä tai et oot antanu litsareita tai repiny hiuksista. Mä nään yhä painajaisia kaikesta tästä ja jos saisin mun pikkusisarukset antaa mulle anteeks noi teot jotenki nii hakisin vaikka kuun taivaalta tai hyppäisin sillalta..   Mä myös tekisin ihan mitä vaan jos en pelkäis lukioon menemistä jos joudunki samoille kursseille mun kiusaajan kans.. Tai että mä pystyisin luottamaan mun ystäviin sataprosenttisesti. Tai etten kuvittelis et jokanen viesti ja keskustelu jota multa piilotellaan on sitä ku puhutaan musta pahaa..  Mä en oo viel 100% toipunu, enkä usko et välttämättä oon koskaan. Mä yhä pelkään riitelemistä ja jos joku riitelee mun kans nii joudun kokoajan keskittymään 98% et huomaan milloin tulee ensi oireet..

Mä toivon ettei mua tuomita tästä, sillä mä en oo millekkään näistä voinu tehdä mitään. Mä pelkään itteäni todennäkösesti yhtä paljon kuin muut..  Mä oon pahoillani.

Kaikki te jotka kärsitte samasta niin toivon kaikkein parasta.