Olenko vain pelkkä diagnoosi?

Heippa taas kaikille teille sinne ruudun taakse! <3. Pääsiäinen meni nopeaa, olin ihan ihmeissäni miten aika on mennyt näin nopeaa. Vuosi elämästäni on oikeastaan mennyt jossakin usvassa kävellessä. Yhtäkkiä viikonloppuna tajusin, että onko nyt kevät! Mutta hyvähän se on havahtua jossakin vaiheessa mitä ympärillä tapahtuu. 🙂

 

tanjanomakuuu

 

Mutta asiaan.

 

Jos tiedät tai näet jonkun ihmisen kuka on vammautunut tai sairastaa jotain sairautta. Näetkö ensimmäiseksi sen ”sairaan ihmisen” vai näetkö hänet kokonaisvaltaisesti?

 

Monesti  valitettavasti ihminen näkee vain sen pinnan.

 

Muistan kun eräs päivä seisoin bussipysäkillä, siinä seisoi mies jolla oli silmät todella vaikeasti kieroutuneet. Nuoret tytöt vähän naureskeli omassa pienessä piirissä ja jopa aikuisetkin ihmiset jäivät tuijottamaan pitempään. Ajatteliko kukaan silloin miltä mahdollisesti tältä miehestä saattoi tuntua ne katseet ja naureskelut? Aivan niin kuin hänellä ei olisi ollut mitään muuta kuin ne ”kieroutuneet” silmät. Ei tunteita, ei ihmisyyttä.

 

Olen myös miettinyt omalla kohdalla kun sairastan erilaisia mielenterveysongelmia. Ottaako kukaan somatiikan lääkäri minua enää tosissaan, vai laitetaanko kaikki ongelmani niiden mielenterveysongelmien taakse?

 

Tässä on tämän hetkiseni diagnoosini.

 

F42 Pakko-oireinen häiriö
F32.2  Vaikea-asteinen masennustila ilman psykoottisia oireita
F41.0  Paniikkihäiriö (kohtauksittainen ahdistus)
R45 Tunnetilaan liittyvät oireet ja sairaudenmerkit

 

Olenko siis vain pelkkä diagnoosi?

 

tttanjannnnnn

 

Syksyllä kun sairastuin, sydämeni ilmeisesti reagoi siihen jollakin lailla (yllättäen). Sydän oli hakannut monta kuukautta päivittäin 120-140krt/minuutissa. Aina sai syödä beetasalpaajia jotta sykkeen sai rauhoittumaan. Vaadin sitten omalta terveyskeskuslääkäriltä että sydäntä voisi tutkia paremmin. Alkuun hän laittoi kaiken masennuksen piikkiin, se kyllä varmasti saattoi olla suurin syykin ja myös ahdistuneisuus, mutta olihan tuo sydän rasittanut elämääni jo monia vuosia ja halusin vain saada varmuuden, että kaikki olisi hyvin. No sain onneksi lähetteen kardiologille, jossa meni n 2kk ennen kuin pyyntö tutkimuksiin tuli. Sain tämän vuorokausi (24h)  ” holter-nauhoituslaitteen”  itselleni ja se näyttää jos jotain erikoista poikkeavaa sieltä sydämestä löytyisi. Se on vähän niin kuin ekg-laite, mutta se on sinulla sen vuorokauden kehossasi kiinni.  n. 2viikon päästä tuli soitto lääkäriltä tuloksista. Ei kuulemma ollut mitään poikkeavaa, mutta olihan hän nähnyt ennen soittoa diagnoosini. Totesi vain, että ” sinulla on tainnut olla viimeaikoina hieman stressiä” – Aijaa no kiva kun kerroit!  Mutta onneksi ei siis ollut mitään vikaa sydämessäni. Sain siihen asiaan mielenrauhan.  Lisää tietenkin sydänlääkkeitä määräsi otettavaksi, ne lääkkeet on inhottavia koska niiden kanssa ei saisi itseä fyysisesti rasittaa. Tuntuu kuin kantaisi rautahaarniskaa jos yrität tehdä jotain sellaista missä syke nousee. Mutta onneksi tässä viime aikoina ei ole tullut kauheasti itseä edes rasitettua fyysisesti.

 

Mutta jos otetaan esimerkkinä sellainen, että menisin valittamaan pitkittynyttä päänsärkyä. Laitettaisiinko se helposti vain masennuksen piikkiin?

Tai otetaanko esimerkiksi Skitsofreniaa sairastavaa ihmistä tosissaan, vai laitetaanko kaikki harhojen taakse?

Olen monien ihmisten kanssa keskustellut tästä asiasta ja monet ovat kertoneet, että lääkärit eivät ole ottaneet heidän asioita tosissaan jos sairastaa mielenterveysongelmaa/ongelmia.

googlestaKuva: Goole.com

 

Oletteko joutuneet samanlaisiin tilanteisiin?

 

Ne sanoo mä oon keijukainen. Ne sanoo mä en totta oo. Mä oon joku outo tulokas, uusi asukas, niin ne puhuvat. Ne sanoo mä oon menninkäinen. En lihaa enkä verta oo. Mul on vähän noidan kykyjä, velhonäkijä, niin ne puhuvat Mut vaikka mä uskon ihmeisiin, en taikoja tehdä voi Kun mua sattuu, kun sydämessä veitset kääntyy Mä vapisen niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen Jos tää loppuu, jos tänä yönä rakkaus päättyy Mä hajoan niin kuin jokainen ihminen, kuolevainen, kuolevainen

Kappaleesta: Johanna kurkela – kuolevainen

 

Muistakaa kun seuraavan kerran kadulla näette ihmisen joka on erityinen. Katsokaa häntä hymyillen, muistakaa että hänen sisällä on kauneutta.

 

Erilaisuus on ainutlaatuista.

tannnnjaaan

 

Terveisin: Tanja  🙂

6 kommenttia

  1. Cassie sanoo:

    Itselläni oli samantapaista ongelmaa vuosikaudet.. Sairastuin vaikeaan masennukseen n. 15 vuoden iässä. 14-vuotiaana aloin saamaan erilaisia fyysisiä oireita joille ei löytynyt syytä. Ensimmäiset oireet menivätkin kasvukipujen piikkiin. Kun oireet pahenivat 18-vuotiaana, sain vain vastauksena hoitajilta ja lääkäreiltä vain ”psykosomaattista oireilua” ja ”ahmimishäiriötä” Luuloharhaisuudenkin mainitsi eräs lääkäri… Tätä jatkui pari vuotta. Katsoivat siis suoraan olemassaolevia diagnooseja (vaikea/krooninen masennus, dissosiaatiohäiriö)

    Oireina siis hirveät jalkakivut, paha kosketusherkkyys (pahimmillaan en voinut pitää housuja jalassa koska kivut olivat liikaa), painon nousu (+20kg puolessa vuodessa!!), rintakipukohtaukset… Näitähän riittää. Erään kerran kun jalkakivut jälleen pahenivat menin tk:n päivystykseen ja sanoin haluavani nähdä lääkärin. Lääkärille ihmeen kautta pääsin. Ja tämä lääkäri oikeasti kuunteli. Puoli tuntia tästä, ja minulla oli ensimmäinen syy osalle oireista: paha fibromyalgia + allodynia ja lääkitys jota syön edelleen. Sama lääkäri lähetti minut verikokeisiin ja kilpirauhasen vajaatoiminta tuli diagnoosiksi (tässä vaiheessa paino noussut +40kg).

    Pitää vielä lisätä, että sekä fibromyalgia ja kilpirauhasen vajaatoiminta ovat suvussani erittäin yleisiä. Mm. äidilläni, äidinäidillä sekä äidin sisaruksilla on molempia diagnosoitu. Silti katsottiin vain mielenterveysdiagnooseja, enkä saanut hoitoa nopeasti.

    Ihmisten tuijottamisesta. Useimmiten sairauksiani ei näe päällepäin, mutta jos kipujen suhteen on edes hieman huonompi päivä vaikeutuu kävelyni ensimmäisenä. Kävelen siis nilkuttaen (jos pystyn kävelemään ollenkaan). Olisin oikeutettu invapysäköintilupaan, mutten ole sitä uskaltanut hakea ihmisten reaktioiden vuoksi koska sairauteni ovat kuitenkin monesti näkymättömiä. Silti nilkutuksesta tuleva tuijotus ja naureskelu surettaa… Allodynia taas tekee minut erittäin kipuherkäksi joka osaltaan pahentaa muita oireita. Uupumus puolestaan pahentaa muita oireita, ja joskus laukaisee lievää änkytystä josta saan välillä lisää naureskelua osakseni.

  2. Piia sanoo:

    Mahtavaa tekstiä,Tanja!!! Olen lukenut kaikki sun kirjoitukset.
    Aurinkoista kevättä ja kaikkea hyvää sinulle!

  3. Mintti sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Ja Asiaa kirjoitit. Mulla myös on mielenterveyden diagnooseja ja se ihan selvästi vaikuttaa siihen miten mun fyysisiä sairauksiani hoidetaan (tai jätetään hoitamatta). Mulla on ollut tuo krooninen väsymysoireyhtymä jo 16 vuotta, mutta diagnoosin sain vasta puolitoista vuotta sitten, sitä ennen sanottiin että se on vain tuota kaksisuuntaista mielialahäiriötä! Vaikka on ihan eri sairaus, ja onneksi sain tuon CFS diagnoosin, koska nyt mulla on lääkitys, joka on siihen vähän auttanut. Todella surullisen monet CFSsää sairastavat saavat vain masennusleiman itseensä eivätkä mitään muuta apua.

    • Tanja sanoo:

      Tämä on siis asia joka monia ihmisiä koskettaa. On hyvä että sait loppujen lopuksi kummkinki oikeanlaista apua vaikka jotkut eivät olekkaan saaneet. tsemppiä sulle mintti <3 🙂

Kommentointi on suljettu.