Heippa kaikille!
Eilen osastolla oli ”luova ryhmä” niminen terapia muoto ja minähän (yllättäen) päädyin kirjoittamaan.
Tässä se nyt tulee:
” Mihin olen menossa ja miksi?
Tätä kysymystä kysyn itseltäni päivittäin. Se mihin olen menossa,sitä en tiedä. Tuskin kukaan tietää, mutta hetki hetkeltä toivon sen menevän parempaan.
Sieltä pimeästä ja synkästä kaivon pohjasta olen päässyt hieman kiipeämään ylöspäin. Tiedän että sieltä kapuaminen kohti valoa vie aikaa. Se ei tapahdu hetkessä, mutta toivon etten enään putoaisi sinne syvään synkkyyteen. Siksi yritän olla itselleni armollinen. Antaa aikaa jotta haavani parantuisi. Arvet se jättää, mutta mielummin muisto kuin kipeä ja tulehtunut haava.
Kysymys ”miksi?” Miksi minä putosin sinne pohjaan. Siihen olen sairauteni myötä löytänyt jonkinlaisen vastauksen. Se ei välttämättä ole koko totuus, mutta olen ehkä tiedostanut sen suurimman tiedon. Se on jo hyvä alku itselleni.
”Mihin olen menosss ja miksi?”
Sekuntti sekunnilta parempaan. Pieniä notkahduksia matkalla voi tulla, mutta toivon niiden olevan lievempiä.
”Miksi?”
Jotta voisin jonain päivänä olla taas se ihminen joka hymyilee kun auringon valot loistavat ikkunasta sisään. Nauttia kevään tuoksusta.
Voisin kotona sanoa itselleni:
Pysähdy ja näe ihana arki”
Terveisin: Tanja 🙂
Ihana!! 🙂 <3