M i n ä olen montaa asiaa.
M i n ä olen nainen.
M i n ä olen isosisko.
M i n ä olen avoerolapsi.
M i n ä olen uusioperheen lapsi.
M i n ä olen alkoholistin lapsi.
M i n ä olen reumaatikko.
M i n ä olen ollut huostaanotettu lapsi.
M i n ä olen ollut jälkihuoltonuori.
M i n ä olen seissyt isäpuoleni haudalla.
M i n ä olen suorittanut kolmoistutkinnon.
M i n ä olen yliopisto-opiskelija.
M i n ä olen tatuoitu.
M i n ä olen sinkku.
M i n ä olen ollut yksinäinen.
M i n ä olen ollut masentunut.
M i n ä olen painonpudottaja.
M i n ä olen punttipirkko.
M i n ä olen someaddikti.
M i n ä olen isonauruinen.
M i n ä olen säätäjä.
M i n ä olen montaa muutakin asiaa.
M i n ä olen minä.
Ja nyt minä olen bloggari. Ja aion aloittaa kirjoittamaan siitä mitä kaikkea minä olen. Asioista joita minä olen nähnyt ja kokenut. Asioista joita tulen kokemaan ja joita tulen ajattelemaan.
Syy, miksi aloitan bloggaamaan juuri sairaankaunis.fi sivuilla on se, että olen kaunis omalla sairaalla tavallani. Reumastani ja muista läpi käyneistäni vaikeista asioista huolimatta. Tahdon kertoa mistä kaikesta olen itse selvinnyt toivoen, että pystyn näin antamaan voimaa mahdollisesti samoja asioita läpikäyville, sekä ajateltavaa ihmisille joita käsittelemäni asiat eivät muuten koskettaisikaan.
Aina kannattaa yrittää, aina kannattaa toivoa ja ennenkaikkea aina täytyy olla juuri sitä mitä itse haluaa olla.
Tervetuloa lukemaan. En tule vastaisuudessakaan kirjoittamaan täydellisellä kieliopilla tai muutenkaan kirjoitussääntöjen mukaisesti. Koska en osaa ja koska olen hurja sillä tavalla.
🙂
PaulIina
Aivan Ihana alotus teksissäsi ja hyvä, ja tulen varmasti seuraamaan sinun tekstejäsi täällä ! 🙂 Ihanan selkeästi kirjoitat niin on helppoa lukemistakin 🙂 Kovasti haluasin kuulla ainekin tosta siun reumastasi ja mitä oot kokenut sen kanssa ja miten pärjännyt sen kanssa 🙂 Terveisin toinen reumaa sairastava 🙂
Ihana kuulla että tykkäsit! 🙂 Voisinkin kirjoitella heti ensimmäisen kunnon blogitekstini reumastani. Olen suunnitellut kirjoittavani aiheesta ainakin ensialkuun kaksikin eri postausta: Toisen reumastani kun tauti oli aktiivinen ja toisen reumastani lähes oireettomana nykyään.
Tervetuloa tänne sairaankauniiden ja sairaan rohkeiden bloggaajien joukkoon!
Kiitoksia kovasti! Upeita tekstejä olenkin täällä jo lukenut, toivotaan että omat yltää edes lähes samoille leveleille. Niin rohkeaa ja kaunista porukkaa! 🙂
Tervetuloa! Ihanan selkeä ulkoasu ja en malta odottaa uusia kirjoituksiasi! <3 🙂
Kiitos! Kiva kuulla. 🙂 🙂