TYÖNTEKIJÖIDEN KASVATTAMA

Selailin äskettäin lävitse omaa facebookseinääni ja tutkin mitä sitä on itsestään maailmalle kyseisen somekanavan avulla ihmisille jakanutkaan. Niille jollain tavoin ihan oikean elämän tutuille, jotka jostain syystä ovat paikan facebookkaverilistallani ansainneet.

Aika ahkerasti on tullut someen asioita itsestäni ja elämästäni jaettua aina oman facebooktilini perustamisesta lähtien. Vuodesta 2009 alkaen. Huhhuh! Luojalle kiitos havaitsin melkoista henkistä kasvua, kuin myöskin kirjoitusasuni huimaa kehitystä vuosien varrella.

Tässä kuitenkin suora kopiointi seinältäni kesältä 2015. Kirjoitin tämän pian Muhoksen perhekodin työntekijän surman jälkeen:

”Itse 5 vuotta perhekodissa asuttuani voin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa että kotoa pois muuttaminen on lapselle harvoin kivutonta ja huostaanoton syytä voi olla vaikeaa ellei mahdotonta käsittää varsinkaan heti sen alkuvaiheessa. Ja tällöin lapsi hyvinkin todennäköisesti purkaa pahaa oloaan ja epävarmuuttaan lähellä oleviin aikuisiin. Olipa ylläri. Tämän toivoisin jokaisen tällaisten lasten parissa työskentelevän ymmärtävän ja hyvän sekä vähän huononkin maun rajoissa kestävän.

Kiukuttelu ja rajojen kokeilu on nimittäin ihan normaalia ns. ”tavallisillekkin” lapsille. Myöskin aikuisille. Huonoja päiviä on nimittäin varmasti jokaisella meistä ja niitä tulee vastaan jokaisessa elämäntilanteessa. Ja syy huonoon päivään voi olla hyvinkin pieni (itse kiukuttelen esimerkiksi nälkäisenä, varsinkin kun en saa karkkia, tai kun on ne päivät kuukaudesta..). Perhekotien työntekijätkin ovat myös meitä = ihmisiä, ihme ja kumma, ja lasten tulisi tämä sisäistää.

Joskus työntekijät nimittäin ovat tai ainakin tuntuvat täysiltä paskapäiltä ihan asiallisesti (tai vähemmän asiallisesti huonoina päivinään) rajoja asettaessaan. Sitä kiukkuaan kun ei vain kykene täysin rajaamaan kotioloihin. Ainakaan jos töihin tullessa vastassa on jo valmiiksi huonolla asenteella varustettuja pikkukakkiaisia. Lasten tulisi opetella kunnioittamaan näitä työntekijöitä. Ja työntekijöiden vastaavasti ansaita kunnioituksensa. mm. kunnioittamalla lapsia yksilöinä.

Jokatapauksessa oli työntekijän paskamaisuudelle syy mikä tahansa siinä hetkessä lapsi usein vihaa heitä yli kaiken. Sillä kuka voi rehdisti sanoa ettei olisi koskaan vihannut jopa omia vanhempiaan? Miettikääpä sitten kun sinua ojentamassa on ihan joku ”vieras” ulkopuolinen ihminen joka tuntuu väkisin pitävän sinut poissa omasta kodistasi. Ei oo muuten helppoa ottaa kaikkea tyynenä vastaan. Joinain päivinä lapsi sitten todennäköisesti haluaa karata takaisin kotiin. Koti on nimittäin aina koti ja perhe aina perhe. Ja mikä parasta siellä ei välttämättä olla niin tarkkoja niiden sääntöjen ja velvollisuuksien suhteen..

Perhekodin työntekijät eivät ole paskapäitä pahuuttaan. (En ainakaan suostu uskomaan että olisi). Tai pidä lasta huostassaan väkisin tehdäkseen lasten ja samalla omista päivistään hankalia ihan omaksi huvikseen. Tuskimpa vain. Siksi en ymmärräkkään miksi lapsi tekisi tietoisesti pahaa näille työntekijöille. Varsinkaan tappamalla? Lopettaa nyt sinut pelastaneen ja sinua eteenpäin vaikka sitten väkisin puskevan ihmisen elämä vain jotta saat pilattua oman ja tämän työntekijän läheisten elämän hyvin hyvin perinpohjaisesti. Hohhoijjakkaa.

Ei ollut tarkoitus kirjoittaa miniesseetä huonolla kieliopilla, mutta ihmettelen vain. Missä molemminpuolinen kunnioitus? Sekin on kumma etteivät ammattitaitoiset (?) työntekijät ole hankkineet näille nuorille parempaa paikkaa olla. Tuskin noin nuoret ihmiset ryhtyvät tappajiksi kuitenkaan ihan ilman syytä..? Kaikki ei vain kertakaikkiaan kykene sopeutumaan tällaisiin ”laitoksiin”. Onneksi itse sain kasvaa perhekodissa jossa oli paskaa vain joka toinen päivä. Ja nyt jälkeenpäin mietittynä huuurjasti harvemmin. Ja se on aika hyvin koska murrosiässä elämä vain ei kertakaikkiaan ole aina ruusuilla tanssimista.”

Edelleen samaa mieltä. Muistakaa ihmiset kunnioittaa toisianne!

🙂

Pauliina