Aprillipäivä

Tänään on jälleen se päivä vuodesta, kun on parasta olla uskomatta ja luottamatta porukkaan. Ei sillä , että suuresti ihmisiin muutenkaan luottaisin tai uskoisin..IMG_20160330_084635

 

Eilen koin suurta masistelua elämäntilanteestani. Kuitenkin tänään koin siihen ehkä suurimman muutoksen pitkään aikaan, muutoksen, joka saattaa saada minut vihdoin elämässäni eteenpäin.

Nimittäin n. Klo 10:30 puhelimeni soi, ja eräs esimies soitti minulle. Luulin puhelua ensin pilaksi. En voinut uskoa sen olevan totta. Kolme vuotta olen haaveillut pääsystä lastensairaalaan töihin ja nyt se vihdoin tapahtuu! Maanantaina on tarkoitus pyyhkiä unelmalistalta yksi asia pois. Mitään työpaikkaa itselleni en niin hartaasti ole toivonut. Samalla myös stressi vähenee huomattavasti, kun ei tarvitse laskeskella, että onko työtunteja tarpeeksi, että selviän jälleen kuukauden eteenpäin. Esimies lupasi heti suoraan vuoden loppuun asti olevan sopimuksen ja tämän jälkeen kirjoitellaan 6-12kk kestäviä sopimuksia. Elämä siis hymyilee jälleen. Ainakin on työpaikka, josta pidän, sekä finansiaalinen tilanne sellainen, että tietää stressaamatta pärjäävänsä.  Ehkä toivoa vielä on minunkin suhteen. Ja sen suhteen, että asioilla on mahdollista järjestyä.

Eräs ystäväni tuossa naureskelikin, kun kerroin tämän työpaikan saaneeni, että jälleen kerran mulla oli hullun tuuria. Olen nimittäin viimeisen kolmen vuoden aikana yhtä paikkaa lukuunottamatta saanut sen työpaikan, jota olen hakenut ja jota olen halunnut. Nyt voin  siis keskittyä rauhassa uuden, isomman asunnon etsimiseen, sekä miettimiseen, että jatkanko syksyllä iltalukio opintojani vai en.

 

Xx June IMG_20160401_105438

2 kommenttia

Kommentointi on suljettu.