Pitkän harkinnan jälkeen on tullut otettua suuria uusia askelia eteenpäin.
Olen siis 21-vuotias nainen ilman yhtäkään valmistunutta koulutusta. Pääasiallisesti syyt jokaisen koulun keskeytymiseen ovat olleet mielenterveyteeni liittyneet ongelmat.
Ensin koulu venyi syömishäiriön vuoksi. Sain kuitenkin mahdollisuuteni jatkaa koulua. Seuraavana syksynä huomasin olevani kykenemätön käymään enää kyseistä koulua.
Viikkoa myöhemmin siirryin uuteen kouluun ja uudelle alalle.
Tämä kesti kuitenkin vain pari kuukautta, jolloin jouduin jälleen psykiatriselle osastolle ja koulu keskeytyi. Jälleen sain kuitenkin mahdollisuuden aloittaa vuoden vaihteen jälkeen uuden ryhmän kanssa samat opinnot.
Kuukautta myöhemmin jouduin leikkaukseen ja koulu keskeytyi..
Seuraavana syksynä päätin palata alkuperäiseen kouluuni ja opiskella viimeisen vuoden loppuun. Syyslukukausi menikin hyvin mutta joulun jälkeen mt ongelmat veivät jälleen mukanaan ja koulu jäi kesken.
Samaisen kevään aikana tapahtui suuria asioita, esimerkkeinä vaikkapa kommuuniasuminen ja Helsinkiin muutto työn perässä.
Kuukauden jälkeen minulle ilmoitettiin, että työnantaja haluaa kouluttaa työn ohella.
Olin innostunut, sillä vointini oli kohentunut huimasti Helsinkiin muuton johdosta ja niimpä otin haasteen vastaan.
Syksyllä kykenin suoriutumaan halloween viikonloppuun asti, jonka jälkeen lähdin jälleen psykiatriselle osastolle.
Olin jälleen epäonnistunut koulun kanssa. Tässä kohtaa olin varma, etten kykenisi selviytymään yhdestäkään koulusta kunnialla.
Nyt puoli vuotta myöhemmin loistavien ystävien tuella tein suuren päätöksen. Polveni rikkoutumisen jäljeltä kun tuli nyt kolme kuukautta sairaslomaa täyteen ja ties kuinka monta vielä edessä, päätin ystäväni avustuksella hakeutua Töölön aikuislukioon päättämään kaksoistutkinto opinnoideni lukiopuolen kurssit.
Eihän tämä ole mikään iso asia?
Muutama hassu tunti muutamana päivänä viikossa, peace of cake!
Mutta kun ei ole!
Tänään minusta tuli June, pieni lukio-opiskelijatyttö tuolla aikuisten keskellä.
Jännitys ja pelko epäonnistumisesta ovat käsinkosketeltavissa.
Selviydynkö tästä? Pystynkö tähän?
Suuria kysymyksiä pienessä päässä.
Onneksi, minulla on lähes naapurissa asuva ystävä, josta on tullut korvaamaton apu. Tänäänkin kun jännitin kuollakseni lukion kansliaan menoa ja ilmoittautumista, hän kulutti vapaapäivänsä tullakseen mukaani tuekseni. Hän jopa lupasi tulla saattamaan minut kouluun, jos tulee sellainen olo, että tänään ei pysty.
Olisiko siis vihdoin mahdollista, että tämä aikuinen, 21-vuotias nainen, valmistuisi.
Olisiko mulla mun kaikista entisistä epäonnistumisista ja vaikeuksista huolimatta nyt mahdollisuus vihdoin olla se 21-vuotias nainen, joka saa valkolakin.
Jäljellähän ei sinäänsä ole enää paljoa. Vain noin 10 kurssia ja kirjoitukset.
Ehkä ensi kesänä, samalla kun juhlin 22-vuotiasta itseäni, saatan myös pitää kädessäni tuota lakkia, jota olen jo vuosia tavoitellut.
Itselläni jäi lukio kesken, kun sairastuin. Yritin siinä vuoden verran sinnitellä ja käydä koulua, mutta sairaus vei voiton. Siiryin päivälukiosta etälukioon. Opiskelu on valitettavasti sairaudestani johtuen ollut hyvin katkonaista. Pärjään opinoissa hyvin, mutta sairaus on aina tullut katkaisemaan opinnot. Odotan tällä hetkellä sitä, että terveys paranisi, jotta pääsisin taas opiskelemaan. Minullakaan ei lukiota ole enää paljon jäljellä. Vielä noin 20 kurssia ja kirjoitukset. Mietityttää miten tulen pärjäämään opinnoissa, kun ollut niin pitkä tauko ja miten terveys kestää. Tsemppiä kovasti opintoihin! 🙂