Välil pääsee sammakoita suusta, välil meno kaipais hieman jarrutusta

”Mä tein sen virheen, että välitin, onneks pääsin siitä paskasta pois”
Et välitä vi**uakaan muista kun vaan itestäs”

”Se on ihan pas*ana sun takia, se itki…”

Tuntuu, kun en itse saisi olla rikki, tuntuu kun en itse saisi joskus olla loppu. Varsinkin viimeaikoina en oo erityisemmin kuullu muuta kuin pelkkää  syyllistämistä.. Kuinka en muka välitä ihmisistä, enkä ota muita huomioon kun itseni ja teen kaiken vain itsekkyyttäni, ilkeyttäni, kusipäisyyttäni jne. Syyllistyksiä löytyy enemmän kuin tarpeeksi.

Entäpä minä?

Ei se aina voi mennä niin, että June vaan kantaa kaikkia muita ihmisiä, vaikka oma elämä on romahtamassa niskaan. Ottiko kukaan sitä huomioon, että mulla saattai olla koko elämä levällää, mutta en vaan viitsi kertoa’muille kaikkea, koska muuten en olisi viime viikkoina tehnyt muuta kuin valittanut. Ja kappas sitten olenkin kylmä ihminen ja saan muut itkemään… Tuntuu, kun muut ajattelisi mun elämän olevaan jotain prinsessa unelmaa.

WELL BUHUU IT’S NOT!

Joka aamu joudun tappelemaan itseni kanssa, että jaksan nousta sängystä, vaihtaa  himakuteet oikeesti sellaisiin vaatteisiin, että edes kehtaisin ihmisten ilmoille. Se että aan itseni näyttämään siltä, että kehtaan mennä ovesta ulos, on kymmenien ponnistelujen takana. Kahvinkeitto. Maailman normaaleimpia asioita suihkussa käymisen lisäksi ovat jälleen kaksi haastavaa asiaa, joita ei jaksaisi suorittaa. Koulu? Opiskelu keskellä yötä? Unettomuus? Ahdistus? Syömisongelmat? Tappelu vakuutusyhtiön kanssa?

Ei, eihän mulla mitään ongelmia tai vaikeuksia ole.

Nämä on jälleen niitä tilanteita, jolloin tahtoisi vain lähteä ulos juoksemaan ja juosta vaan niin kauas kuin pystyy…