Tässä se nyt olis tuloillaan: Ensimmäinen kirjoitus #sairaankaunis -sivuille. Mulla taitaa olla sellanen tyhjän tekstikentän ja ennen kaikkea vielä tyhjän blogin kammo. Kai se on vähän sama juttu, kuin tyhjän paperin kammo. Tää kammo on vaan täällä netissä.

En oikeasti edes kunnolla tiedä, mistä mun pitäisi aloittaa. Kaikista helpointa taitaa olla aloittaa ihan vaan alusta. Siitä mistä se kaikki lähti. Koittakaa kestää, sillä ajattelin kirjoittaa tänne piiiiitkän tarinan ja kertoa jokaisessa tekstissä palan eteenpäin näistä muutamasta viime vuodesta, mitä tässä on tullut elettyä mm. masennuksen ja paniikkihäiriön kanssa. Kerron kirjoituksissani aina pätkän menneistä tapahtumista, ja  jatkan tarinani kertomista sitten aina seuraavassa tekstissä.

Se tauti, mikä mua siis ”vaivaa” on siltä hienolta nimeltään post-traumaattinen sterssireaktio. Pahoittelut etukäteen, kun en aloita kertomalla heti siitä varsinaisesta aiheesta, vaan aloitan kertomisen siitä tapahtumasta, mistä mun mielenterveysongelmat sai alkunsa (vaikka ymmärsin sen vasta kun minulle itselleni tapahtui pahoja asioita). Tästä se nyt lähtee…

Oli vuosi 2011 ja mulla oli elämä paremmin kuin mallillaan: Olin juuri valmistumassa ammattikorkeakoulusta, mulla oli hyvä parisuhde ja unelmatyö. Elämäni oli niin täydellistä, kuin mitä 21-vuotias naisenalku vain osasi silloin odottaa.

Joulukuussa 2011 vietettiin mun silloisen poikaystävän synttäreitä. Meidän oli tarkoitus olla koko päivä kahdestaan. Molemmilla oli vapaapäivät töistä ja koulusta ja aiottiin tehdä kaikkea kivaa yhdessä. Aloitettiin päivä hyvällä lounaalla paikallisessa ravintolassa, jonka jälkeen siirryimme istumaan pubiin ja nauttimaan toistemme seurasta.

Se päivä oli täydellinen siihen hetkeen saakka, kun lähdimme kauppaan ostamaan iltapalaeväitä. Siinä vaiheessa katsoin puhelintani ensimmäistä kertaa koko päivän aikana. Puhelimeen oli tullut kaiken kaikkiaan 5 puhelua ja 3 tekstiviestiä. Sekä puhelut ja viestit olivat tulleet kahdelta eri ystävältäni. Toinen heistä oli minun paras ja kaikista rakkain ystäväni. Hän oli ensin yrittänyt soittaa minulle kahdesti. Lopulta, kun en ollut vastannut, oli puhelimeeni tullut häneltä yksi ainoa tekstiviesti: ”Kiitos kaikesta rakas ystävä<3 Hyvästi”. Loput puhelut ja viestit olivat tulleet meidän yhteiseltä ystävältä. Viestit olivat sisällöltään: ”Vastaa. Nyt on hätä. Pahoja asoita on tapahtunut.”. Yritin ensimmäisenä soittaa parhaalle ystävälleni, mutta vastaukseksi sain vain ”Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Kontakt med numret ni har valt fås ej. The number you have dialed cannot be reached…”. Tämän jälkeen soitin toiselle ystävälleni ja totuus alkoi pikkuhiljaa valjeta minulle.

Paras ystäväni oli yrittänyt itsemurhaa. Hän oli vetänyt yliannostuksen lääkkeitä ja viinaa sekaisin. Parhaillaan hän makasi teholla kriittisessä tilassa, eikä ollut tietoa, selviääkö hän. Kun kuulin tuon uutisen, maailmani romahti. Tunsin kun jalat menivät alta ja vain rojahdin kaupan lattialle ja purskahdin itkunsekaiseen tilaan, jossa vaan huusin ja itkin. Ei tällaista voisi tapahtua, ei ainakaan parhaalle ystävälleni. Hänhän oli aina niin iloinen ja aurinkoinen, ei hän voinut olla masentunut. Ei mitenkään. Sitten aloin syyttämään itseäni, olin vuodattanut aina omat huoleni ja murheeni hänelle, eikä hän ollut koskaan edes puolella sanalla ilmaissut minulle, että jokin asia olisi huonosti. Kaikki oli aina hyvin. Miten pystyinkin olemaan niin sokea? Paras ystävä, joka ei oikeasti huomannut, että asiat oli todella niin huonosti. Ja nyt kun kerran hän olisi yrittänyt soittaa mahdollisesti kertoakseen omista murheistaan, en ollut vastannut. Typerä minä.

Synttäreiden juhlinta jäi siihen siltä päivältä. En nukkunut yöllä, toljotin vain puhelinta ja odotin. Odotin saavani jotain tietoa ystävästäni. Puhelimeni näytti minulle kuitenkin vain aikaa, joka meni koko ajan eteenpäin. Enkä saanut koko yönä vastausta. Kului päivä ja toinenkin, puhelimeni oli edelleen hiljaa. Ajattelin vain, että hän taistelee, pitää antaa aikaa että hän voi selvitä ja minä odotan.

Parin päivän odottamisen jälkeen sain tiedon, että ystäväni on hengissä ja hänet on siirretty nyt suljetulle osastolle. Aivoissa oli jokin vaurio, mutta hän oli hengissä. Puheluita ei saanut soittaa, eikä viestejä laittaa. Minulle luvattiin ilmoittaa heti, kun yhteyttä sai taas ottaa. Taas minä odotin.

To be continued.