Tuli päivä jolloin en enää jaksanut. Jolloin päätin ensimmäistä kertaa tehdä jotain todella rohkeaa ITSENI vuoksi. Jolloin päätin etten suostu enää olemaan huonosti kohdeltu.
Muistan ne päivät kun palelin huoneessani, koska lämmitys oli niin kallista. Muistan kuinka murehdin miksi minä en saanut vaihtaa vaatteita kuin kerran viikossa, koska pyykinpeseminen oli niin kallista. Muistan kuinka niin monet kerrat menin nälkäisenä ja tärisevänä nukkumaan, koska ruoka oli niin kallista. Muistan kuinka ilkeät haukkumiset ja kipeät mustelmat saivat minut itkemään itseni uneen kerta toisensa jälkeen. Muistan kuinka kaverit kyselivät miksi meille ei ikinä saanut tulla leikkimään. Muistan kuinka lääkärit ihmettelivät pahaa allergiaani joka muodostui astmaksi kotona olevan kissan takia josta ei äiti halunnut luopua. Muistan kuinka äiti pakkasi tavaroitani ja halusi että muutan autotalliin. Muistan kuinka ei saanut pitää mitään ääntä jotta äiti ei häiriintyisi. Muistan kuinka syntymäpäivä toisensa jälkeen istuin huoneessani ja toivotin itselleni hyvää syntymäpäivää. Muistan kuinka kerran koulusta tullessani huoneessani oli äidin kirjoittama lappu jossa luki: ”Minulla todettiin MS tauti, lukekaa netistä mitä se tarkoittaa.” Muistan kuinka peloissani olin ja syytin itseäni. Muistan kuinka äidiltä alkoi tavarat tippumaan käsistä ja kotiin alkoi ilmestymään jos jonkin moista apuvälinettä. Muistan kuinka raskaaksi asioiden hoitaminen kävi. Muistan kuinka minä olin vastuussa kaikesta; kaupassa käynnistä, apteekissa käynnistä, pankissa käynnistä… Muistan kuinka äidin henkinen ja fyysinen pahoinpitely yltyi. Muista kun vihdoin päätin lähteä.
Mukaani otin vain yhden jätesäkin johon sulloin tärkeimmät tavarani. Jätin lapun pöydälle ja kirjoitin siihen pitkän tekstin jossa pyysin anteeksi. Anteeksi sitä etten enää kestänyt. Lopussa luki ”Äiti minä rakastan sinua.”
Sain apua parhaalta ystävältäni jonka luokse majoituin. Hän oli tukeni ja turvani, hän kuunteli ja halasi tiukasti kun miljoonat kyyneleet valuivat poskeltani. Hän oli mukana kun lastensuojelu astui elämääni, kun sain haukkumis viestejä äidiltäni, kun puhelimeni suljettiin, kun papereissani luki VVA (vailla vakinaista asuntoa), kun jonotin loputtoman pitkässä leipäjonossa, kun yritin hokea itselleni ”tämä oli oikea ratkaisu, tämä oli oikea ratkaisu…”
Toivo. Toivo siitä, että pääsisin vielä edes hetkeksi kokemaan mitä turvallinen perhe-elämä on. Voin sanoa, että tuolloin pahin mahdollinen lause minulle oli ”Olette jonossa.” Olin jonossa perhekotiin, olin jonossa lastenkotiin, olin jonossa omaan asuntoon, olin leipäjonossa, olin jonossa sosiaalitoimistoon… Yhden päivän vietin Helsingin turvakodissa, jotta asioita oltaisiin saatu ripeämmin eteenpäin.
Muistan sen hetken kun minulle soitettiin, että olen saanut yksiön mihin voisin heti muuttaa ja vieläpä viereiseltä kadulta missä tämä minun ystäväni asui!! Jouduin luopumaan mahdollisuudesta vielä päästä alaikäisenä asumaan sijaisperheeseen ja iloitsin uudesta asunnosta! Voitteko kuvitella, minä ja jätesäkki makasimme uuden asunnon lattialla ja ensimmäistä kertaa piiiiitkään aikaan minulta tuli onnen kyyneleet. Minulla oli katto päänpäällä. Minulla oli osoite. Minulla oli jääkaappi. Minulla oli lämmitys. Kuinka moni meistä osaa enää antaa arvoa näinkin ”itsestään selville” asioille? Minä olin ikionnellinen. Minä ja jätesäkki sekä oma vuokra-asunto.
Pikkuhiljaa aloin saamaan huonekaluja asuntoon sekä SÄNGYN! Muistan ystävieni kauhistelleen kovaa ja kolisevaa sänkyäni. 😀 Se oli kyllä hirveä nukkua, mutta se oli iso ja peiton alla oli lämmin! Hassua, olin nukkunut jo pitkään kaverini vieressä pienessä sängyssä, joten kun sain ison oman sängyn nukuin silti pienessä kippurassa ihan reunassa. Heräsin joka aamu samasta asennosta mistä olin nukahtanutkin. Sitten kun ”tajusin” että nyt saan nukkua jo vähän leveämminkin iski tosiasiat kasvoilleni.
Sekin on hassua mutta totta, että ihminen toimii niin sanotussa ”kriisitilanteessa” hyvinkin kylmän viileästi, mutta kun asia on rauhoittunut ja sitä voi alkaa (pakko alkaa) käsittelemään se iskeytyy vasten ja kovaa. Aloin samaan hirveitä yöllisiä ahdistuskohtauksia, en kyennyt ajattelemaan muuta kuin mennyttä, näin siitä hirveitä painajaisia, jossa asiat alkoivat aina alusta ja jouduin kokemaan ne uudelleen ja uudelleen… Silloin sain ensimmäiset lääkekokeilut ja hoitosuhteen.
Se on taas ihan oma tekstinsä kuinka aloin käsittelemään kokemiani asioita ja tietenkin käsittelen niitä yhä. Tämän tekstin kirjoittaminen oli minulle todella raskasta ja toivon että se avasi lukijoille jotenkin ymmärrettävästi asioita. Kaikesta huolimatta voisin edelleenkin kirjoittaa äidilleni lapun jossa lukisi ”Äiti minä rakastan sinua.” Joitakin vuosia sitten kirjoitin kyseisen lapun ja laitoin sen pulloon jonka laskin läheiseen jokeen. Se helpotti.
Ymmärrän hyvin, harmi etten ollut kuvioissa mukana! Jos olisin tiennyt olisin voinut auttaa!
kiitos <3
Mä oon pitkään miettinyt, kun aina huostaanotossa (vaikka tässä ei ehkä ihan sama juttu olekkaan?) vanhemmat kirjoittaa siitä että sosiaaliviranomainen on tehnyt väärin ja että lapsen pitää olla vanhempien luona. Ymmärrän, että sosiaaliviranomaiset tekevät virheitä, eikä voi tietää millainen koti todellisuudessa on. Mutta myös vanhemmat voivat valehdella siitä totuudesta ja esittää sossujen läsnäollessa hyvin. Olen pitkään miettinyt, minkä verran lasta kuullaan näissä asioissa? Esimerkiksi eikö 10 vuotias ole jo riittävän vanha kertomaan oman näkökulmansa? En ole itse ainakaan hirveästi kuullut juttua että lapsi itse olisi kertonut asioista viranomaisille. Mielestäni lapsia pitäisi ehkä kuulla asiasta enemmän. Ymmärrän kyllä, että pieniä lapsia asia voi pelottaa ja vanhemmat manipuloida, mutta eiköhän ainakin 10 -vuotias rupea olemaan jo tarpeeksi vanha?
Jos oikein muistan, niin 12-vuotias taitaa olla tarpeeksi vanha päättämään esimerkiksi sen asuuko isän vai äidin luona. Voisikohan laillisesti samanikäinen olla näissä asioissa se kenen ääntä kuunnellaan? Mutta kyllä mielestäni lapsi on jo 8-9vuotiaana tarpeeksi vanha kertomaan oman näkemyksensä asioista. Asiahan on eri jos lapsi esimerkiksi suojelee vanhempiaan tai pelkää mitä tapahtuu jos kertoo totuuden tms.
Kyllä lapsilta kysytään vaikka ja mitä,mutta monesti lapset ovat lojaaleja vanhempiaan kohtaan. Ei lapsi – varsinkaan pieni – tiedä paremmasta eikä osaa vaatia parempaa. Lapsi rakastaa vanhempaa ja useimmiten haluaa olla tämän kanssa,koska rakastaa,pelkää, on huolissaan,ei halua tulla hylätyksi. Tuttu paska on parempi kuin tuntematon. Siksi lapsi ei välttämättä kerro, vaikka kysyttäisiin satoja kertoja.
No niin minunkin mielestäni. Usein katsotaan sinisilmin kuinka hyvin asiat näyttävät olevan vaikka lapsi oireilee yms. Toivottavasti tähän puututaan entistä paremmin. 🙂
12-vuotias on se jota laillisesti jo kuullaan ja laki velvoittaa kuulemaan. Itse olin sen ikäinen kun lähdin kotoa poies ja onneksi olin sen 12, muuten oisin joutunut olemaan kotona kauemmin. Mutta kyllä sitä ikärajaa pitäisi alentaa. Vaikka totta se on, että usein pieni lapsi puolustaa verisesti omia vanhempiaan, vaikka tietäisi asioiden olevan vinossa.
Tämä on hyvä kirjoitus. Hieno esimerkki siitä, ettei Sinun tarvitse olla ongelmanuori joutuaksesi lastensuojelun piiriin.
Hienompaa tässä on se, että Sinä olet ymmärtänyt oman parhaasi ja lähtenyt hakemaan Sinun elämällesi parempaa suuntaa. Kukaan ei ole koskaan sanonut elämän olevan helppoa, mutta toivottavasti Sinä pystyit kaiken käsittelemäsi jälkeen hengähtämään helpotuksesta. Suuresti tsemppiä elämääsi, muista että päivä päivältä negatiiviset asiat menneisyydessäsi kasvattaa Sinua vahvemmaksi. <3
Nimenomaan, minulta jopa kysyttiin lastensuojelussa monesti kuinka en muka käytä huumeita tai alkoholia yllinkyllin, koska ovat tämmöiseen tottuneet.. Se harmitti kovasti koska koin ettei asiaani siksi otettu tarpeeksi vakavasti. Kiitos kauniista sanoistasi <3
Jos voisin ja saisin haalata sua, oikein rutustushaali! Jos tiesin oisin tajonnut sinulle paikkaa meidän perheeseen. Olet rohkea joka kertoo tätä niin avoimisesti! Olet rakas ja tärkeä! Älä koskaan luovutta siitästä! Sun tarina on suurin osaa tuttu minulle et voin aika hyvää kuvitella sun olosuhteet. Tjsemmpiä ja maailmaan on sun eedessäsi. voit nosta leukka ja kävele ylpeänä. toivon sinulle kaikki hyvää ja myös sun perheeseen (koirat ja puoliso). <3
Voi kiitos aivan ihanasta kommentista! Toi ihan kyyneleet silmiin! <3
Pari viimeistä lausetta toi kyyneleet silmiin. Kiitos rohkeudestasi, olet mielettömän vahva. Vahvuutta on myös uskaltaa olla välillä heikko. Kiitos että kirjoitit tämän tekstin, se koskettakoon monia ja tuokoon uskoa ja toivoa heille. <3
Kiitos <3
Voi Oona , jospa olisin tiennyt tai kun kysyin isältäsi mitä teille kuuluu , vastaus oli ” hyvää” voi noita miehiä, harmittaa niin paljon jos en ole pystynyt aukaisemaan silmiäni ja auttamaan sinua , täällä on aina ovi auki ja kuunteleva sydän sinulle tai vain hali ja hiljainen hetki teekupin ääressä
Kiitos Tuija! <3 Isä ei ole ollut tietoinen näistä tilanteista..
Ensimmäisiin kommentteihin, että kaiken ikäisiltä lapsilta kysytään heidän oma kokemus tilanteesta. Jos asiaan ei löydy sanoja, lapsi pystyy näyttämään leikin tai eleiden ja ilmeiden kautta. Esimerkiksi huonosti hoidetun vauvan eleet ja ilmeet omanlaisiaan. Lapset ovat yleisesti hyvin lojaaleja vanhemmilleen.
Oonalle paljon onnea ja rakkautta elämään! Olet nuori ja sinulla on mahdollisuudet vielä moneen, muista se. Toivottavasti alkutaipaleesi koettelemukset eivät lannista sinua liikaa ja pystyt vielä luomaan oman onnelliseen elämän.
Juurikin näin. Vaikka kuinka väärin lasta kohdeltaisiin varsinkin ihan pienenä lapsi on hyvinkin lojaali vanhemmilleen. Iso kiitos!! 🙂
Hei ! olen ongelmanuoren äiti joka yritti tappa minut muutamia kertoja johonka mieidän koirat pääsivät väliin pelastamaan minut,yriti olla pojalleni äiti mutta yksinhuoltajana on vaikea olla kun joutuu sossujen silmiin isän vääristä ilmiannoista. Kävin töissä ja koulua yhtä aikka ja kasvatin siinä samalla eritäin sairaan lapsen oli keliakiata,maitoaine ja muut ruoka aine allegiat en tiennyt mitä teen kun lapseni oli pienenä niin sairas murruin itsekin masennuin ja yritin kolmekertaa itsemurhaa ja kolmanella kerralla sydänpysäty ja minua elvytettin näin vain kirkkan valon ja ajatelin siinä kun ne elvytti miksi ne teki sen oisivat antaneet minun mennä .Poika on nyt 26v ei pidä minuun mitään yhteyttä enää vain sen takija kun passittin sen polisijen kanssa sairalaan ja se joutu psykiatriselle osastolle jossa sillä todettin kaksisuntainen mielialahäiriö ja tunnepuolen oireyhtymä ja nyt hän käytää alkoholia ja huumeita enkä tiedä hänestä mitään olen hänestä sillä huolissani hän on minun rakas poikani ja eritäin lajakas laulaja ,kirjoitaja jne… mutta kaikki muu menee sen edelle .Nyt olen omaltakodaltani selvinnyt olen tullut uskoon ja olen naimisissa onnelisesti ihanan ihmisen kanssa .Lisään tähän viellä minutkin on pahoinpidelty montakertaa kotona ja miesystävät ja hakattu 48 tikkiä päähän olkoon tämä nyt tässä kerron lisää kun jaksan kirjoitaa ……
Se olisi hienoa jos voisit miettiä olisiko joitain asioita voinut tehdä eri tavalla. Tietenkin poikasi oli sairas jos niin todettiin mutta olisi hyvä jos myös itse menisit juttelemaan ammattiauttajalle. Varmasti ratkaisisi monia asioita ja saisit elämäsi vielä parempaan kuntoon kuin nyt.
Hienosti osaat Oona kirjoittaa rankoista asioista, osaat niitä kuvata ja toivottavasti se on sulle yksi väylä käsitellä noita aikoja ja asioita. Olet vahva ja kaunis nuori nainen, uskon että tuollaiset koettelemukset kääntyvät vielä vahvuudeksi ja voimaksi – kuten nytkin olet jo vertaistukena monille muille <3 Tsemppihalaus!
Voi kiitos ihanasti kirjoitettu! Samoin sinne <3
Hei,
hieno kirjoitus tärkeästä asiasta. Kuulostaa että sinulla ei elämässä oltu jaettu niitä parhaita kortteja mutta että oot vahva ja oot selvinny kaikesta.
Itselläni samantapainen kokemus kotoa lähdöstä 16 vuotiaana. Itselläni vanhemmat sisarukset auttoivat eteenpäin ja pois pahasta paikasta. Tiedän miten vaikeaa on päättää tuossa iässä että ei itse pysty enää omaa äitiään auttamaan. Vaikka tämä ihminen on kuinka tärkeä sitä pitää hyväksyä että kaikkeen eivät omat voimatkaan olisi riittäneet. Itse en ole omaa äitiäni tämän jälkeen nähnyt. Vaikka ihmistä rakastankin aina niin tärkeää on myös pitää huolta itsestä.
Paljon voimia sinulle jatkoon! Kaikesta voi selvitä ja ponnistaa elämässä eteenpäin. Me itse teemme elämästämme juuri sellaisen kuin haluamme. Jaksamisia myös vaikeiden asioiden käsittelyyn! 🙂 Itselläni vaikeinta on ollut pyytää apua, vaikka aina on ihmisiä jotka ovat valmiita auttamaan. Elämä on pääsääntöisesti hyvää. 🙂