Hei kaikki.

Ensiksi, haluan pahoitella pitkää blogi hiljaisuutta. Suurin syy siihen on ollut tietokoneen puuttuminen. Siitä päästäänkin suoraan ASIAAN. Mitä ihmettä minulle kuuluu?

Kesä 2016.

Uskoin, että pystyn elämään yhden ihmisen kanssa loppuelämäni. Sanotaan, että ”love hurts”. Ei. Rakkaus on ainut asia mikä tässä elämässä EI satu. Haukkuminen sattuu. Torjuminen sattuu. Riitely sattuu. Valehtelu sattuu. Ero sattuu. Niin päättyi avopuolisoni kanssa yhteinen elämä. Kuin elämän lanka olisi katkaistu. Yhteiset hetket, muistot. Käsittelin eroa itkien, muistellen, pohtien. Mitä tein väärin? Mitä voin parantaa itsessäni tulevaisuutta varten? Miten tulen pärjäämään? Loppuuko rakkaus koskaan… Kodissa oli hiljaista ja tyhjää.

Syksy 2016

Pääsin opiskelemaan unelma-alaani!!! Aloitin opiskelut eläintenkouluttajaksi. Voi sitä ilon ja onnellisuuden tunnetta. Suru antoi hetkeksi tilaa myös ilolle. Suinkaan helppoa ei tästä kuitenkaan tullut, opiskelut ovat maksullisia ja rahoitus on edelleen hakusessa. Sosiaalitoimi on kieltäytynyt osallistumasta taisteluista huolimatta ja Kela hylkäsi kuntoutustuki hakemuksen. Lääkärin useista lausunnoista huolimatta ”Oonalle parasta mahdollista kuntoutusta” ei näyttänyt Kelan silmissä merkitykselliseltä. Tällä hetkellä minulle on pystyssä keräys Diakoniatyön kautta ja sitä pääset kurkkaamaan tästä.

Eräänä päivänä koulusta tullessani isä tuli kertomaan, että mummo oli nukkunut pois. Kävimme mummoa monta kertaa viikossa katsomassa palvelukodissa ja asun mummoni ja ukkini entisessä omakotitalossa. Olimme juuri pari päivää aikaisemmin juhlineet mummon syntymäpäiviä. Suru oli todellista mutta niin oli asioiden hoitokin. Suunnitelimme hautajaiset ja päätin laulaa mummon hautajaisissa Petri Laaksosen – Kulje kanssa enkelin ja Kari Tapion – Mun sydämeni tänne jää. Yksi vaikeimpia asioita mitä olen tehnyt. Lauloin koko sydämestäni. Itkin myöhemmin.

Vähän ajan päästä tuli taas soitto. Äiti oli nukkunut pois. Tämä aiheutti minussa tunteita joita en ollut koskaan tuntenut ennen. Tarvitsin happea. Istumapaikan. Kuulla asian uudestaan. Nukkunut pois? Mutta juurihan minä lauloin mummon hautajaisissa. Olen kertonut suhteesta äitiini blogissa aikaisemmin ja sen pääset lukemaan tästä.

Äidillä oli vakavia sairauksia ja hän oli viimeisimmän kuukauden hoitokodisssa. Tämä kaikki selvisi vasta jälkikäteen. Hautajaiset olivat äidin etukäteen suunnittelemat. Samoin oli testamentti. Siinä haukuttiin meidät kaikki lapset. Perunkirjoituksen jälkeen lakimies sanoi ”mutta elämä jatkuu kaikesta huolimatta”. Sekavia tunteita käsittelen edelleen. Teen vielä lähiaikoina reissun veljieni luo ja katsomme läpi lapsuuden valokuvia ja äidin tavaroita.

17.11.2016

Muistatteko Totun? Elämäni koiran, josta olen tehnyt oman blogi kirjoituksen jonka löydät täältä.

Viimeisen viikon aikana Totu meni huonoon kuntoon. Kannoin Totua kun se ei jaksanut nousta ylös tai kävellä, syötin sitä sen lempiherkuilla, nukuin vieressä ja kerroin yhteisistä seikkailuistamme ja hetkistä. Katsoin sen silmiin. Katse oli tyhjä. Oli aika päästää elämäni suurin aarre kivuttomalle tielle. Totu oli tehnyt sen mikä oli sen suurin tehtävä. Kantoi minut tänne asti, suojeli, kuunteli ja antoi pyyteetöntä rakkautta. Nyt oli minun vuoroni.

17.11.2016 oli Totun viimeinen päivä. Rohkeasti astuimme autoon ja ajoimme eläinlääkäriin. Istuin Totun vieressä ja silittelin ja kehuin sitä koko ajan. Totu näytti rauhalliselta ja helpottuneelta. Nyt oli helpompi hengittää. Nyt on helpompi nukahtaa. Hyvää matkaa rakkain.

Nyt olen vapaa ja mukana tuulen,
saan kulkea rajoilla ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento,
olen kasteisen aamun pisara hento.
En ole poissa, vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun,
ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.

Totu haudattiin omaan pihaan ja sytytän joka ikinen ilta haudalle kynttilän. Kesällä hankin Totulle oman muistokiven. Edelleen pelkkä Totun nimen sanominen saa silmät kyyneliin. Tänään oli kaunis tähtitaivas ja tiesin, että siellä taivaassa on kaikki hyvin.

”Mitä sulle Oona kuuluu? Miten voit?”