Jokainen varmasti tietää sen tunteen kun aika tuntuu hidastuvan, keskittymiskyky on lähes olematon ja on vain yksi asia mielessä; LEPO. Välillä elämä vie tuhatta ja sataa mutta pääkoppa huutaa ”hidasta!” Kukaan meistä ei voi painaa täysillä aina, myös vahvimmatkin tarvitsevat lepoa.
Itselläni on ollut nyt jokapäiväisissä askareissa tuo väsymys ja sen ns. ”monet kasvot” mukana. Monet kasvot ovat väsymyksen haittavaikutuksia kuten kiukkuisuutta, aikaansaamattomuutta, tunteiden purkautumista… PUFF! Jokainen osaa varmasti jollainlailla samaistua?
Nukkumiseni on viimeaikoina ollut hyvin levotonta, olen nähnyt paljon painajaisia ja herännyt hikisenä ja tärisevänä haukkoen henkeä. Jälkeenpäin yritän saada tolkkua näkemistäni unista, mutta muistan vain pieniä pätkiä sieltä täältä. En ole paljoa vielä avautunut menneisyydestäni täällä blogissa, voisin hieman avata sitä.
Olen lapsena jäänyt ilman rakastavaa ja turvallista kasvuympäristöä. En ole saanut kokea äidin rakkautta enkä ole oppinut terveellistä tunteiden ilmaisua ja hillitsemistä. Olen saanut lapsena kokea niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa äidiltäni sekä erittäin sairasta kohtelua ja kuria. Ihmettelin suuresti jo lapsena, miksi jotkut lapset soittavat äideilleen kertoakseen mikä jännä juttu heille juuri kävi, ihmettelin miksi minua pidettiin outona kun kerroin että en saanut leikkiä kotona juuri ollenkaan, ihmettelin kuinka he saivat mennä jääkaapille ottamaan välipalaa milloin halusivat tai kun muut lapset viettivät hienoja syntymäpäiviä. Silloin minulle syntyi sisälläni ristiriita. Minun maailmani murtui. Eihän minun äitini ole paha?
Nuoruus se vasta aikaa olikin. Minulla meni yli ja korkealta. Sain tehdä mitä huvittaa, milloin huvittaa. Ei tarvinnut ilmoittaa missä olen milloin tulen. Kotona henkinen ja fyysinen väkivalta jatkui. Vain muutama ystäväni olivat perillä mitä kodin sisäpuolella tapahtui. He olivat tukenani ja olkapäänäni kun itkin ripsivärit poskilla epäoikeudenmukaista elämääni. Sitä en tule koskaan unohtamaan!
Kun vihdoin tajusin alkaa pitää puoliani tuli mukaan lastensuojelu ja siitä vasta taistelu alkoi! Aion kirjoittaa pidemmän postauksen ihan vain tästä ”lastensuojelu ajastani” ja sen jälkeisestä elämästä ensi kerralla. Muista siis lueskella blogiani jos se aihe kiinnostaa!
Uskon että nämä näkemäni painajaiset ja levottomat unet johtuvat juurikin tästä menneisyydestäni. Ne nousevat pinnalle uudestaan ja uudestaan ja joudun varmasti läpi elämäni käsitellä niitä. Oppia asioita uudestaan ”oikealla tavalla” ja saada kokea turvaa ja rakkautta. Elää ilman omaa äiti hahmoa. En varmastikaan ole ainut, minkälaisia äiti-lapsi suhteita teiltä löytyy?
Paljon jaksamisia ja voimia sekä muistakaa LEVÄTÄ!
Oona hyvä. Se on ikävä tosiasia että lapsuudenasiat joutuu käsittelemään aikuisiässä, jos ei ole ollut mahdollista aikaisemmin. Ja niiden asioiden kanssa on vaan yritettävä elää. Ne varmaan sinullakin muuttuvat viellä voimavaraksi, jonka johdosta susta tulee vahva ja sitkeä- Kaikkea hyvää sulle tyttö hyvä.
t.Minna
Jestas sentään Minna Röpelinen. Mikä ihmeen kukkahattutäti tähän blogiin iski. Vähänkö oli ikävä sävy kirjoituksessasi.
Kiitos. 🙂 Niinhän sen tietysti on, vaikka emme itse voi aina valita mitä ikävyyksiä joudumme lapsena kokemaan.
Voi Oona , mitä olet joutunut sisälläsi pitämään, olenkin ihmetellyt kun et ole paljon äitistäsi puhunut. Turvallinen lapsuus on kaiken a ja o , mutta rakastavassa suhteessa myöhemmin aika toivottavasti parantaa vaikka jättää syvät arvet. Tsemiä
Kiitos 🙂
Oot kyllä hurjan vahva ja rohkea kun olet tuosta selvinnyt. Ihan varmasti on jättänyt jälkensä. Odotan tuota lastensuojelupostausta vaikka ei se varmaan helppoa luettavaa – eikä kirjoitettavaa – olekaan. Onneksi sulla on nyt rakkautta ja tassuterapeutteja elämässäsi. Voisinpa olla vähän äiti sulle, ikä riittäisi 😉 Haleja Oona <3
Voi kun ihanasti kirjoitettu, ihan tuli kyynel silmään! Onneksi on ihania ”varaäitejä” tässä maailmassa, kiitos hurjasti!! Haleja! 🙂 <3
Hei Oona!
Me keskeneräiset yritämme välillä liikaa.
Silloin herkästikin saatamme väsyä. On hienoa, että olet oivaltanut itsestäsi paljon, olet oppinut tuntemaan itseäsi. Ymmärrät asioita ja tapahtumia menneisyydestä, joilla on ollut vaikutusta elämääsi ja tuntemuksiisi. On paljon ihmisiä, jotka eivät pysähdy kuulostelemaan itseänsä ja tuntemaan sitä, mitä sisällä liikkuu. Kirjoituksesi voi avata monille oivalluksia siitä, miksi tunnen näin. Pohdinnoista voi seurata se, että lähdemme etsimään paranemisen mahdollisuutta.
Ajattelisin ja itsenikin kohdalla, että on hyvä kuunnella omaa kehoaan ja tuntemuksiaan. Senkin opetteleminen, että sanoisi itselleen, olen kyllin riittävä sellaisena kuin olen ja minä rakastan itseäni.
Olet lämmin ihminen, näen sen tuosta eläin- ja ihmisrakkaudesta, ystävien määrästä. On ollut hyvä asia, että sinulla on ollut joku ystävä, jonka olkäpäälle olet saanut itkeä ja tuoda tunteesi ja pettymyksesi. Olet saanut heiltä tukea ja ymmärrystä. Äidin rakkaudelliset halit sinulle! Vähän keskeneräinen tämä kirjoitus, niin kuin minäkin. Mutta pieniä ajatuksia vain tässä.
Hei vielä!
Ajattelisin sitäkin, että kaikki ovat jollain tavoin keskeneräisiä.
Minulla on myös ollut paljon tekemistä lapsuuteni kanssa.
Isäni oli monin tavoin rikkinäinen ihminen ja väkivaltainen, eikä pystynyt osoittamaan juuri oikeaa aitoa rakkautta läheisilleen.
Äitini ja veljeni yrittivät päättää elämänsä….
Kiitos kun jaoit tämän asian, kaikki me joudumme kamppailemaan menneisyyden omien ikävien asioiden kanssa, mitä ei voisi kuvitellakaan. Paljon voimia ja rakkautta täältä sinulle!! <3
Luin sun tekstisi läpi ja tunnistin niistä paljon tuttua, masennus on tuttu ja samoin väsymys…koirat tuovat mullekin iloa ja onnellisuutta elämääni, ne rakastavat ehdoitta <3 Toivon sulle voimia ja jään odottamaan lisää tarinaasi 🙂
Niimpä <3 Kiitos kovasti!! 🙂
Minun äitini hakkasi minua kotona 11 vuotta, kunnes minut huostaanotettiin lastenkotiin. Siitä on nyt muutama vuosi kun olen saanut elää turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa, mutta saan silti kovia pelko kohtauksia, ahdistuneisuus ja paniikki kohtauksia, sisäistä turvattomuuden tunnetta ja ptsd. (Post traumatic stress disorder) äitini mm. Viilsi selkääni ja yritti monta kertaa tappaa minut. On ihme että olen edes hengissä. Äitini on vakavasti sairas psyykkisesti. Jos haluat jutella ja saada vertais tukea, minut saa kiinni Facebookista (sini liimatainen asun. Pieksämäki) .
Luin kommenttisi itku silmässä, kauheaa mitä olet joutunut kokemaan. Voin samaistua nykyisiin tuntemuksiisi. Voimia ja rakkautta sinulle, pistän sulle Facebookissa viestiä! <3