Milloin oikeus muuttuu taakaksi…

Isänpäivän aikoihin monet otsikot kiinnittivät huomioni, oli haastateltu monia isiä joiden lapset eivät heitä muistaneet. Sitä ennen saattoi olla äitienpäivänä samankaltaisia otsikoita äideistä en muista mutta Kukaan ei kuitenkaan ollut haastatellut niitä lapsia jotka eivät etävanhempiaan halunneet muistaa, niitä lapsia jotka ovat odottaneet lukuisia kertoja etävanhemmann hakevan eikä autoa näy vieläkään, vuosienkaan jälkeen…

Ymmärrän toki, että on olemassa lähivanhempia jotka vieraannuttavat lapsiaan tieten tahtoen mutta tämä teksti ei ole tehty siltä kannalta. Tämä teksti on tehty niiden lasten kannalta jotka eivät tahdo muistaa etävanhempaansa vaikka lähivanhempi tekisi mitä.

Yleinen periaate vanhemmuudessa on aina ollut se, että lapsilla on oikeus kumpaankin vanhempaan. Se periaate elää ja on vahvana meidän yhteiskunnassamme mutta siitä periaatteesta voi koitua myös huonoja seuraamuksia.

puslaps

On olemassa etävanhempia jotka pitävät kyllä kiinni oikeuksistaan mutta velvollisuuksien ja vastuun astuessa kuvaan kadotaan vähin äänin taka-alalle. Joka ainut kerta vieritetään velvollisuudet ja vastuu lähivanhemmalle mutta tarpeen vaatiessa muistetaan omat oikeudet kun siltä tuntuu.

Satunnaisesti etävanhempi tahtoo olla vanhempi vedoten oikeuksiinsa jolloin etävanhempi saa mahdollisuuksia mahdollisuuksien perään. Jos etävanhempi on vanhempi vain silloin kun sattuu kiinnostamaan, ottaa yhteyttä vain kun tietää siitä olevan itselleen hyötyä ja laiminlyö toistuvasti vanhemmuuttaan teoillaan sekä sanoillaan jotka aiheuttavat lapsille sekä lasten lähipiirille ylimääräistä ressiä ja huolta, on mielestäni aiheellista kysyä onko se enää lapselle oikeus?

Tälläinen etävanhempi ajattelee itsekkäästi vain itseään, tietämättä ja välittämättä siitä mitä käytöksellään aiheuttaa lapsilleen. Hän luulee saavansa jatkaa lähivanhemman mustamaalaamista, arjen hankaloittamista sekä häiritsevää käytöstään hamaan loppuun asti koska etävanhempaa ei pysty pakottamaan yhtään mihinkään.

 

Tässä yhteiskunnassa etävanhemmalla on liian suuri valta valita asioita. Hän saa valita miten näkee, koska, missä, milloin jne. Jos yhtääkkiä ei kiinnostakaan niin, voi voi, kukaan ei voi häntä pakottaa näkemään omia lapsiaan. Mielestäni ketään ei pitäisi edes pakottaa näkemään omiaan lapsiaan, vaan halun pitäisi tulla automaattisesti. Kiinnostus omien lasten elämistä pitäisi näkyä myös etävanhemman kykynä järjestellä arkensa, menonsa sekä tulonsa, jotta näkee lapsiaan.

Kanssaihmiset jotka eivät tiedä tarinan toista puolta voivottelevat etävanhempi raukkaa, joka ei saa nähdä lapsiaan juuri silloin kun hänelle sattuu sopimaan. Eihän lähivanhempi kuitenkaan olisi halunnut edes yhtä yötä nukkua ihan rauhassa, olla ihan yksin, olla vain itselleen ja ladata akkuja.

Joskus syy miksei etävanhempi tapaa lapsiaan, ei välttämättä ole lähivanhemmassa tai siinä ettei hän haluaisi lasten etävanhempaa tapaavan. Ehkä etävanhempaa ei vain juuri sillä hetkellä kiinnosta tai lasten näkeminen ei ajaisi hänen omaa etuaan.

Jollakin tavalla etävanhemman ja lähivanhemman pitää saada homma toimimaan, lasten takia. Ikävä kyllä joka kerta se ei ole mahdollista. Toivotan teille kaikille, jotka taistelette lastenne puolesta paljon voimia ja jaksamista.

Jokaiselle hyvää yötä, kauniita unia. Muistakaa, että tämä päivä antaa meille kaikille aina lahjan, huomisen. Huomenna kaikki voi olla toisin.

 

xoxo Henu