Putoaminen matalalta voi sattua yhtä paljon kuin putoaminen korkeammaltakin. Ihmissuhteet, olivat ne kestäneet kauan tai vähän aikaa, voivat olla hankalia. Ja joskus luottamus ottaa kolauksen ja alkaa miettiä osaako ihmisiä sittenkään lukea yhtään.
Tämä alku kevät on ollut minulle melko rankka. On monia uusia juttuja alkanut ja osa vielä vireillään. Siihen vielä oma arki niin on välillä ollut hyvinkin paljon kaikennäköistä. Myös tänä keväänä olen nähnyt keihin ihmisiin voin luottaa ja tukeutua, tai ainakin luulin niin.
Mielestäni ystävyyttä ei voi olla liikaa, siksi tutustun helposti uusiin ihmisiin. Näin ollen välillä löydän kultaa, välillä tuhkaa. Eniten yleensä petyn heihin jotka eivät loppupeleissä sitten olekaan sitä mitä ensi kerroilla tavatessamme itsestään näyttävät. Itse olen vannoutunut olemaan vain minä, en vedä mitään roolia. Jos en olisi minä, en olisi kukaan. Toisin sanoen kun näet minut, näet MINUT. Ei mitään muuta.
Minun mielestäni ystävyyden kestolla ei ole mitään tekemistä asian kanssa kuinka tärkeää se ystävyys on. Vaikkakin monet yhteiset vuodet yleensä tuovat asioihin perspektiiviä. Joidenkin ihmisten kanssa vain klikkaa ja huomaa olevansa samalla aaltopituudella saman tien. Kohtalo heittää eteemme erilaisia ihmisiä, on omasta itsestä kiinni kuinka asian otat. Minulle se on rikkaus.
Joskus ystävyys voi myös päättyä ennen kuin se edes alkaakaan. Välimatkat, mustasukkaisuus, oma arki, onhan noita syitä joihin ystävyys voi kariutua. Mielestäni kuitenkin se on paljolti omasta itsestä kiinni minkä antaa ystävyyteen vaikuttaa.
Omat ystäväni ovat kultaakin arvokkaampia. Harmittaa, että monet ystävyyssuhteeni ovat loppuneet ystävieni läheisten vaikutuksesta. Mutta kunnioitan heidän päätöstään ja toivon kaikkea hyvää heille.
Lähinnä ihmettelen johtuuko läheisten ystävyyssuhteisiin puuttuminen todellakin silkasta mustasukkaisuudesta. Sellaiseen en ole koskaan aihetta antanut mutta kai jotkut tuntevat sen ihan luonnostaan tarpeelliseksi. Monet miespuoliset ystäväni ovat sanoneet joutuneensa valitsemaan joko puolison tai ystävän. Miksi? Onko kyseessä luottamuspula vai puolison huono itsetunto? Miksei nainen ja mies voisi olla vain ystäviä?
Itse en koe olevani uhka miespuolisten ystävieni parisuhteille enkä myöskään itsevarma miestennielijä joka pitäisi eliminoida. Olen vain minä. Voin vaikuttaa ulospäin hyvinkin varmalta mutta minussa on myös haavoitettu puoli jonka arpia nuoleskelen yksin pimeinä öinä. Harvat näkevät sen puolen, joskus säikähdän sitä itsekin. Monikaan ei minusta kaikkia puolia näe mutta sitten kun luotan ihmiseen, luotan täysin. Joskus sen vuoksi saan siipeeni, mutta silloin kun en saa siipeeni tiedän tehneeni oikean valinnan
xoxo Henu
<3