Ei oo iso asia, mutta kuitenkin on

Siinä se nyt lukee. Molemmat pääsykokeet on hylätty. En pääse opiskelemaan syksyllä. Kyyneleet nousevat pintaan ja samoin itsetuhoiset ajatukset. Ei tämä ole edes niin iso asia, mutta samalla se myös on. Minulla ei ole mitään varasuunnitelmaa, en tiedä yhtään mitä sitä tekisi ensi syksynä. On kuitenkin aika vaikeaa saada töitä, ellei ole jotain koulutusta. Tunnen itseni myös tyhmäksi, en minä oikeasti pysty tekemään mitään työtä. En osaa mitään.

Kirjoitan parille tyypille että koulupaikkaa ei tullut. Moni toteaa yksinkertaisesti ”höh, harmi”. Jotkut kysyvät onko varasuunnitelmaa, kukaan ei kysy millainen fiilis on. Tahdon viiltää. Tahdon viiltää niin paljon. Katselen yhteystietojani. Pakko sanoa jollekin. Pakko kertoa jollekin että en pysty rauhoittumaan ja tahdon satuttaa itseäni. Laitan kolmelle eri henkilölle viestiä. Yksi vastaa ”en tiedä mitä tohon pitäis sanoa”, toinen taas ”koeta pärjätä”. Kolmas muistuttaa että olen erittäin fiksu ja lahjakas, muista välittävä persoona. Olisi väärin jos maailma menettäisi minut nyt. ”On vielä niin paljon asioita mitä et ole tehnyt”, hän kirjoittaa.

Itken kuitenkin edelleen. Yritän nukahtaa, mutta uni ei tule. Haen keittiöstä sakset sängyn viereen. Katselen niitä ja mietin. Tunnen itseni epäonnistuneeksi. Arvottomaksi. Tahdon ulos täältä.

Avaan tietokoneen ja googlaan avoimia työpaikkoja. Lähetän yhden työhakemuksen. Toisen. Kolmannen. Lopulta olen lähettänyt jo kuusi työhakemusta. Itken edelleen. Mitä jos en saa mitään työpaikkaa? Mitä minä teen? Tahdon ulos täältä. Tahdon muuttaa pois tästä kaupungista. En kestä enää olla täällä. Mitä minä teen? Olen aivan umpikujassa.

Sakset makaavat edelleen sängyn vierellä, mutta lopulta saan nostettua ne yöpöydälle ja annan niiden myös ollakkin siinä. Hetken kuluttua nukahdan vihdoinkin.

Edelleen ahdistaa. En tiedä pitäisikö jäädä kotikaupunkiini ja jatkaa vielä vuokrasopimusta. Vai muutanko jonnekkin muualle? Mutta minne? Ja mistä saan rahat vuokraan? En tiedä mitä tehdä….

3 kommenttia

  1. Hannele Salonen sanoo:

    Been there, done that. Todella ikävää kuulla, että jäit ilman opiskelupaikkaa. Niin jäin minäkin. Ja ikää mittarissa on 40. Minulla kyllä on jo koulutus, mutta oman alan töitä on vaikea saada. Liian vähän avoimia työpaikkoja hakijoihin verrattuna. Yritän siis lisäkouluttautua. Kun en saa opiskelupaikkaa, olen tuomittu määräaikaisiin työtehtäviin. Mutta hei, vaikka tuntuu epätoivoiselta, pitää uskoa, että kyllä se siitä. Pitää yrittää uudelleen tai miettiä, yrittääkö aukoa vääriä ovia. Sä olet vielä nuori. Kyllä se siitä. Aivan varmasti 🙂

  2. Suski sanoo:

    Moi! Toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin on ainakin jatkuvasti haut auki ja aika paljon vaihtoehtojakin ammateissa… Korkeakoulu onkin sitten eri asia. Ota selvää missä on sulle lähin Ohjaamo ja mene sinne? Ne auttaa ihan varmasti!

  3. Pauliina sanoo:

    Itse jäin eräänä syksynä ilman opiskelupaikkaa ja se tuntui silloin kovalta paikalta. Mikä se tietty siihen kohtaan olikin. Hain työpaikkoja. En saanut yhtäkään. Aloitin kuitenkin opiskelun avoimessa yliopistossa. Sain opintojani jo hieman eteenpäin. Seuraavana syksynä koulupaikka sitten aukesikin. Panostin pääsykokeisiin valmistautumiseen enemmän kuin aiemmin. Nyt olen opiskellut yliopistossa 2 vuotta ja hain uutta pääainetta pääsykokeissa joiden tulosta vielä odotan. Vaikka nyt tuntuu siltä että mikään ei onnistu, usko pois että kyllä sinä vielä onnistut kunhan vain jaksat yrittää. Tsemppiä sinulle. Minä ainakin uskon suhun! Käännä tämä vaikeus voitoksi ja yritä entistä kovemmin uudelleen. Nyt ainakin tiedät mitä pääsykokeet ovat jotta osaat valmistautua paremmin ensi kerralla. 🙂 Itse ainakin huomannut että on aivan sama mitä muut sanovat, se voima lähtee loppupeleissä ainoastaan itsestä.

Kommentointi on suljettu.