Lapset ovat isällään pitkästä aikaa viikonlopun ja minä olen aivan hukassa. Olo ei ole ollenkaan kokonainen. Välillä kaipaan hieman omaa rauhaa, mutta nytkin kun suurin väsymys on väistynyt (melkein 12 tunnin yöunilla), tuntuu jotain puutuvan. Kai se on se tylsyys, tarpeettomuuden tunne, kukaan ei juuri nyt tarvikaan minua.

Olen siis pitänyt itseäni kiireisenä lenkkeillen ja vain maaten sohvalla. Töissäkin olen käynyt pyörähtämässä, onneksi. Olisin varmaan tullut hulluksi jos ei olisi ollut työvuoroa. Töiden jälkeen kotiin ja ihana ystävä tuli saunomaan kanssani 

Joskus kaipaa omaa aikaa mutta silti lapset ovat kaikki kaikessa. Näistä hetkistä täytyy nauttia jotta voi nauttia myös hetkistä lasten kanssa.  Miksi äidin on niin vaikeaa sitten nauttia näistä hetkistä, miksi pitää miettiä mitä muut on mieltä? Minun mielestä on nautittava hetkistä. Koska äitiys on kova työmaa ja vain rentoutumalla voit olla niin epätäydellisen täydellinen äiti lapsillesi kuin he tarvitsevat. Me äidit syyllistämme itseämme ja toisiamme, miksi? Minun mielestäni äitiys on enemmän kuin kokopäivä työ, jos toinen äiti ei pidä toisen äidin puolta…kuka pitää?

Minulla on tunnustus, joskus huudan lapsilleni ja olen mielestäni todella huono äiti. Mutta se on vain rakkautta ja rajojen asettamista. Meillä huudetaan paljon, meillä näytetään tunteita, meillä itketään ja nauretaan, pyydetään anteeksi, halataan ja pussaillaan ja joka ainut ilta kerrotaan kuinka paljon rakastetaan toisiamme. Ja joka ainut ilta menen nukkumaan onnellisena siitä, että olen äiti. Jos se tekee minusta huonon äidin niin olkoot, kuitenkin tiedän mikä on tärkein hommani elämässä ; äitiys.

Olen äiti, en enempää en vähempää. Pelkkä ihminen joka on lastensa silmissä supernainen 

Ihania unia

xoxo Henu