Uskollinen kanssakulkijani Herra Fibro viettää vaihtelevasti aikaa kanssani päiväsaikaan. Usein päivisin olen hyvinkin toimintakykyinen, joskin touhupäivät kostautuvat sitten iltasella. Vaikka pitkän tien olemme herran kanssa yhdessä kulkeneet, en ole vieläkään oppinut säästelemään itseäni. Illalla sitten akka on reporankana.
Mutta riippumatta siitä, miten olen päiväni viettänyt, yöt noudattavat yleensä samaa kaavaa. Olen iltauninen ja käyn yleensä ajoissa nukkumaan. Erityistilanteissa saatan valvoa myöhempään, vaikka tiedän että krapula kestää monta päivää vaikka ei olisi juurikaan alkoholia nauttinut. Pelkkä valvominen aiheuttaa kurjistelua seuraavina päivinä. Pyrin rauhoittumaan iltaisin, luen tai neulon. En juurikaan katsele telkkaria enkä ole tietokoneella enää, kun nukkuma-aika lähestyy. Yöksi nappaan pari keskushermostoon vaikuttavaa särkylääkettä. Joka ilta, ilman niitä en nuku sekuntiakaan. Olen tästä asiasta keskustellut lääkärin kanssa, kun mietin, alkaako jossain vaiheessa pää pehmentyä näiden lääkkeiden kanssa. Mutta lääkäri oli sitä mieltä, että kun annostus pysyy samana, ei vaaraa ole. Tavalliset särkylääkkeet eivät ikävä kyllä fibroukkoon tehoa. Kun sairaus on keskushermostossa, on lääkkeenkin vaikutettava siellä.
Lääkkeen avulla nukun yleensä pari tuntia, hyvinä öinä kolme tai neljä. Yleensä heräilen ensimmäisen kerran heti puolenyön jälkeen särkyyn. Varsin usein riesanani on myös ”levottomat jalat”, eli ns motorinen levottomuus, joka minulla ei vaikuta pelkästään jalkoihin vaan on toispuoleinen kokovartalotuntemus. Siihen ei ole löytynyt selitystä eikä myöskään lääkettä, vaikka moninaisia troppeja on siihen kokeiltu. Tässä vaiheessa laahustan yleensä pakastimelle hakemaan kylmäpakkausta, jota sitten asettelen milloin mihinkin särkevään ja levottomaan paikkaan. Saatan taas nukkua tunnin, pari. Aina en nukahda heti uudestaan vaan pyörin ja kääntelehdin. Joskus asetun nojatuoliin peiton kanssa, saan ehkä siinä asennon jossa voin hetken torkahtaa, enkä myöskään häiritse nukkumista yrittävää siippaani. Yöllä en voi enää noita keskushermostoon vaikuttavia lääkkeitä ottaa, jos aion olla edes jotenkin toimintakykyinen aamulla. Tavallista särkylääkettä on edelleen turha yrittää, sen teho on nolla.
Takaisin sänkyyn toiveissa nukkua vielä tovi. Stressiä pukkaa seuraavan päivän jaksamisesta, varsinkin jos on työpäivä tiedossa. Kolmen-neljän välillä sitten alankin nukkua koiranunta kelloa tiiraillen, kun tiedän sen muutaman tunnin päästä pärähtävän herätyksen merkiksi. Kotona ei nukkuminen onnistu oikein vapaapäivienkään aamuina, mökillä saatan nukkua vielä ihanat aamu-unoset.
Arvaatte varmaan, mitkä on fiilikset kun se kello sitten pärähtää. Aika harvoin ehtii pärähtääkään, olen jo jalkeilla kun herätyksen aika vasta olisi. Tarvitsen aamulla aikaa vähintään pari tuntia liikkeelle lähtemiseen. On pakko saada herätä rauhassa, herätellä jäsenet lämpimässä suihkussa, muuten ei tule liikkeelle lähdöstä mitään. Ensimmäinen puoli tuntia menee yleensä täydessä tokkurassa, laahustan seinistä kiinni pitäen päästämässä koiran pihalle ja yritän muistaa ottaa sen myös sisälle.
Vapaapäivisin käytän ihan reilusti aikaa ”hitaisiin aamuihin”, juon kahvia, lueskelen ja neulon. Päivät menevät yleensä jotenkuten, mutta iltakahdeksan jälkeen olen aika lailla toimintakyvytön. Tämän vuoksi en juuri valvo enkä biletä. En katsele myöhäisiä elokuvia tai tv-sarjoja, en oikeastaan televisiota ollenkaan. Käsitöitäkään en jaksa kovin myöhään iltasella tehdä. Kirja jotenkuten pysyy kädessä. Minulle ei kannata paljon iltakahdeksan jälkeen soitella, jos aikoo saada järjellistä juttuseuraa. Tekstariinkin vastaan usein vasta seuraavana päivänä.
Ensimmäinen kuukausi osa-aikaisena on takana. Ajattelin, että jaksaisin vähän enemmän, esim tavata ystäviä. Vähiin on jäänyt, tuntuu siltä että aikaa kuluu nyt uupumuksesta toipumiseen ja palautumiseen. Masennuksen hetkiäkin on tullut, nyt kun on ollut enemmän aikaa pysähtyä tuntemustensa äärelle. Työkuviotkin vielä hakevat uomiaan. Tällä viikolla on työterveyslääkärille aika keskustelemaan työnkuvasta ja jaksamisesta mahdollista kolmikantaneuvottelua ajatellen. Onni on ymmärtävä lääkäri! Ehkä voimat palautuvat sitä mukaa kun kevät etenee ja valo lisääntyy. Ja tänä vuonnahan tulee KESÄ
Kiitos lukijoilleni ja kaikille kanssakulkijoilleni! Pidetään huolta toisistamme!
Kiitos itsellesi, olet ihana esikuva! <3 🙂 p.s mullakin tuo et ku päästää koiran ulos ni muistais ottaa sisällekki ;D
Kiitos, voi kun olisinkin <3 onneksi ei tähän mennessä se koiraparka ole unohtunut kovin pitkäksi aikaa pihall 🙂
Varmaan ottaa aikansa että tottuu tuohon osa-aikaisuuteen, mä muistelen että mulla meni suunnilleen vuosi, ennenkuin se alkoi tuntua normaalilta, sitä ennen piti käsitellä paljon asioita mielessään ja antaa kehon palautua sitä edeltävästä rasituksesta. Hurjia ja kurjia noi sun yöt! Mulla on välillä samanlaista, mutta onneksi on myös hyviä ja kokounisia öitä – se vaan se unen laatu on heikkoa vaikka nukkuisi kellon ympäri. Tsemiä ja voimia sulle Maija <3
Kiitos Mintti <3 Unen laatu ja katkonaisuus onkin se ongelma, juuri koskaan ei aamulla ole sellainen olo että tulipas nukuttua hyvin ja onpas levännyt olo. Mutta tehdään sitten voimiemme mukaan. Mullahan tää osa-aikaisuus on vuodeksi myönnetty, toivottavasti saan siihen jatkoa… moni asiaa odottaa vielä kohdalleen loksahtamista mutta ehkä ne pian ratkeavat.