Nyt ei naurata sitten yhtään. Arvatkaas mitä. Se heppu joka nurkan takana lymyili, ei ollutkaan Herra Fibro, vaan vielä katalampi Herra Keuhkopöpö. Tai ehkä ne kurkkivat siellä molemmat, kuka tietää. Tuntuu niin epäreilulta, että tämä tapahtuu aina silloin, kun on saanut itsensä motivoitua lenkkipolulle tai tanssisaleille. Ja nyt kun olen nauttinut ihan valtavasti metsässä kulkemisesta, sienestyksestä ja marjastuksesta. Ulkona paistaa aurinko kuin kiusallaan.
Olin yksin mökkeilemässä ja nautin puuhastelusta, maalasin kesäkeittiötä ja keräsin puolukoita. Toissa yönä sitten heräsin kamalaan hengenahdistukseen ja vilunväreisiin, kuumemittaria ei ollut mutta kuumetta oli varmaan ihan kunnolla. Särkylääkkeen voimalla jaksoin ajella kotiin ja sitkeilin eilisen päivän, ettei tarvinnut mennä päivystykseen tuntikausiksi istumaan.
Niille, jotka eivät ole aikaisempia päivityksiä lukeneet, voisin kertoa että reilu vuosi sitten olin aikamoisessa infektiokierteessä, ja keuhkokuume vei pariksi päiväksi osastollekin. Viisi lääkekuuria jouduin syömään kaikenkaikkiaan. Viimeisin tauti oli kohta vuosi sitten marraskuussa. Kevät ja kesä menivät hyvin, jos ei tuota virtsatieinfektiota lasketa. Silloin aikanaan olin infektiopolillakin hoidossa ja hurjasti tutkimuksia tehtiin, mutta mitään yksittäistä syytä ei tautikierteeseen löytynyt. Luulin jo tosiaan, että keuhkoinfektiot ovat taaksejäänyttä elämää, mutta toisin kävi.
Aamulla soitin terveyskeskukseen ja sain ajan heti aamupäiväksi. Vähän jännitti, sillä olin hiljattain pyytänyt omalääkärin vaihtoa, enkä ollut tätä uutta vielä tavannut. Vastassa oli ystävällinen nuorimies, joka todella paneutui asiaani, tutki edeltävät sairaskertomukset ja mitä kokeita oli tehty. Hän ei lähettänyt minua keuhkokuvaan eikä verikokeisiin, vaan kirjoitti samatien antibioottikuurin. Sanoi, että tällä tautihistorialla asian kanssa ei aleta ollenkaan leikkimään. Hän sanoi, että yksi infektio vuodessa on ok, mutta jos tauti nyt vielä alkaa uusimaan, niin laitetaan rattaat pyörimään hetipaikalla. Hän väläytteli jopa immunoglobuliinitankkauksen mahdollisuutta, minulla kun on yksi alaluokista alle viitearvojen. Infektiolääkäri ei aikanaan pitänyt todennäköisenä, että tautikierre johtuisi vasta-ainepuutoksesta, mutta pari muuta lääkäriä on pitänyt sitä hyvinkin mahdollisena. Tiedän, että tähän hoitoon ei ihan hatarin perustein lähdetä. Se on raskasta hoidettavalle ja tulee todella kalliiksi yhteiskunnalle. Mutta eipä ole halpaa lystiä tämäkään kun työikäinen ja -haluinen ihminen makoilee ison osan vuodesta kotona kuumeessa henki hädintuskin pihisten.
Lääkäri kyseli myös, onko infektioihin liittynyt nivelvaivoja. Sitä on vähän vaikea sanoa, kun nivelethän minulla oireilevat, oli infektio tai ei. Tosin pahemmin aina infektioiden yhteydessä, edellisellä kerrallahan jouduin lähtemään päivystykseen kun kivut olivat kamalat, kuume nousi uudestaan ja sormet turposivat nipuiksi nakkeja. Silloin otettiin myös reumakokeet, mutta mitään siihen viittaavaa ei löytynyt. Toisaalta tietääkseni kaikilla reumaatikoilla ei esim. reumatekijää verestä löydy koskaan.
Kävin lääkärikäynnin jälkeen potilastoimistossa varmistamassa, että jos vielä sairastun, pääsen tälle samalle lääkärille, ja minulle vakuuteltiin että hän on nyt omalääkärini ja hän hoitaa minua. Olen onnekas, nyt minulla on luottolääkäri sekä työterveydessä että terveyskeskuksessa. Joku voisi pitää tämänkaltaista onnea kyseenalaisena, mutta meille paljon sairastaville hyvä lääkärisuhde on kullanarvoinen juttu. Oli hyvä juttu sitkeillä aamuun, vaikka illalla olinkin tosi heikossa hapessa, ja mies (työpaikalta puhelimitse) kehoitteli lähtemään samantien. No eipä minusta olisi siinä kunnossa ollut lähtijäksikään, aamulla olo oli vähän parempi vaikka lääkäri- ja apteekkireissu uuvuttikin minut täriseväksi. Päivystyksen hektisessä maailmassa lääkäri ei tietenkään pysty perehtymään potilaaseen muuten kuin antamaan sillä hetkellä välttämättömän avun, eli minun tapauksessani lääkereseptin ja sairausloman.
Eli jos nyt jotain hyvää pitää hakea tästä tilanteesta, niin ainakin voin olla turvallisin mielin sen suhteen, että jos vielä sairastun, saan kunnon hoitoa. Tällä hetkellä se tuntuu todella suurelta jutulta.
Mukava kuulla, että löytyi asiantuntevan oloinen lääkäri. Välillä tuolla terveydenhuollon maailmassa ”purjehtineena” voi todellakin iloita ammattitaitoisesta ja kiinnostuneesta lääkäristä. 🙂
On kyllä onni onnettmuudessa että on noin hyvä toi uusi lääkäri! Toivottavasti pöpön pahus jättäisi sut rauhaan ja ottaisi hra Fibron mukaansa! Toivon sulle terveempää oloa ja kivutonta syksyä <3