Kun muutin pois vanhempieni luota, minulla meni hyvin. Aivan liian hyvin. Suoraan sanottuna minulla meni liian lujaa. Valvoin monta yötä putkeen, saatoin kuunnella musiikkia ja tanssia kolmelta aamuyöstä, olin aivan liian energinen ja minua ei pysäyttänyt mikään. Jätin lääkkeet ottamatta, koska tuntui etten tarvitse enää niitä. Vakuuttelin itselleni olevani kunnossa ja kyllähän minusta tuntuikin siltä. Kaikki ahdistavat …
Voi nyt hermohepulipaniikki taas! (Ei, tämä teksti ei ole mun mielikuvituksen tuotosta. Tämä on totista totta. Turvapaikka ei ole turvapaikka, ei ainakaan mulle.) Luulin jo, että oon päässyt tästä ”rienasta” eroon lopullisesti, mutta ilmeisesti olin väärässä. Puhun nyt asunnossani käyvistä ei-niin-toivotuista vieraista. Nimittäin naapureista (?), jotka käyvät omine lupineen yleisavaimella asunnossani. Muutin tänne maaseudun rauhaan …
