Ennen pääsiäistä podin pahaa virustautia, joka kaatoi minut sängynpohjalle toviksi. Pääsiäisenä minun pitikin lähteä sovitusti reissuun, jossa tulisimme viettämään isäni yllätyssyntymäpäiviä samalla. Nyt kun olen selvinnyt kummastakin ”koettelemuksesta”, on aikani kerrata hieman viime aikaisia tapahtumia. Kävin toissapäivänä kuulokeskuksessa sovittamassa minua varten tilattua kuulokojetta. Kuulokeskuksen käynnit eivät ole sitä nopeinta luokkaa, vaikka kyseessä olikin vain kojeen …
Avainsana: kuulokoje
Matkalla kevääseen
Hei kaikille ja ihanaa aurinkoista kevätpäivää! Päivittelen hieman elämäni vaiheita taas tänne, vaikkei terveyden suhteen mitään uutta kuulukaan. Kuulokojeeni saaminen menikin sitten huhtikuun puolelle, koska jouduin vaihtamaan aikaa työkiireiden takia. Onneksi kuulokojetarpeeni ei ole akuutimmasta päästä, olen selvinnyt tähänkin mennessä ihan hyvin ilman laitetta. Ainut todella suuri harmi oli, että jouduin perumaan silmälääkäriaikani jonka olisi …
”Kuuluuko sieltä mitään?”

Hei pitkästä aikaa! Aika päivitellä kuulumisia ja onhan sitä tässä viikkojen aikana kerennytkin tapahtumaan paljon yhtä sun toista. Pari viikkoa sitten kävin Kuulokeskuksessa keskustelemassa kuulokojeeseen liittyvistä asioista. En oikein tiennyt etukäteen, mitä käynniltä pitäisi odottaa.. mutta ainakin pääsin tutkimuksiin sekä minulle tilattiin koje, jota pääsenkin sovittamaan maaliskuun puolella. Kuulokeskuksessa kävin audionomilla, joka teetti minulle puhe-ääni-tutkimuksen …
iPro2 – sokkosensorointia kudosnesteestä
Asiat ovat taas sitten viimeisimmän kirjoitukseni edistyneet. Kävin kuulolääkärillä viime viikolla. Lääkäri oli sitä mieltä, etten välttämättä tarvitsisi kuulokojetta koska onhan se fakta että oikea korvani kuulee todella hyvin. Päädyimme kuitenkin lopputulokseen, että laitamme minut kuulokojeen sovitusjonoon ja jos en koe hyötyväni laitteesta, voin sen palauttaa takaisin sairaanhoitopiirille. Arvio kojeen saamisesta on nyt ainakin kaksi …
Nyt näkyy ja kohta myös kuuluukin hyvin
Mahtavaa joulukuun alkua kaikille. Nyt on aika päivitellä viimeaikaisia kuulumisiani tänne. Sitten edellisen tekstin kerkesin piipahtamaan Prahassa, joka oli todella spontaani reissu minulle! Kaverini matkaseuralainen joutui perumaan matkan omalta osaltansa, joten kaveri ajatteli pyytää minua mukaan ja enhän minä, matkustamista rakastava ihminen, osannut niin hyvästä tarjouksesta kieltäytyä. Piipahdimme viikonloppureissuna Prahassa ihastelemassa maisemia sekä saimme syötyä …
Elämä on juhla, elokuva ja laulu
Diabeetikko matkustaa (ja vähän kuulumisia)
Loma tuli. Loma meni. Harmittaa ja väsyttää. Töiden jälkeen olen puuhastellut tulevan muuttoni parissa sekä välissä kerkesin viettämään peräti viikon loman. Lomani aikana kävin vanhempieni luona (kävin siellä viimeksi siis jouluna..) sekä piipahdin juhannuksena Riikassa ja Tallinnassa. Vanhempieni luona maalla oli mukavaa, kun sain saunoa sekä paijata kahta koiraa mielin määrin. En voinut kuitenkaan olla …