Kyllä ihmisen elämä voi muuttua lyhyessä ajassa.
Aina, kun kaikki paha ja outo rysähtää kerralla elämässä, tuntuu että muserrun suuren taakan alle. Kerroinkin aikaisemmin ystäväni menehtymisestä, mahdollisesta uudesta ihmissuhdekuviosta ja muista kuulumisistani. Nyt ollaan aika taas kertoa uusimmat vivahteet elämässäni.
Kävin eilen ensimmäistä kertaa sitten muuton uudella diabeteshoitajallani, joka paljastui todella mukavaksi ja ymmärtäväiseksi ihmiseksi. Aloitimme tapaamisen iltapäivällä ja olinkin päivän viimeinen potilas hänelle. ”Mitä sinulle kuuluu?”-kysymys sai minut melkein itkun partaalle, koska oloni ei ole ollut mitä parhain nyt muutamaan päivään. Sain soperreltua jotain epämääräistä vastaukseksi, miten minulla menee terveyden kanssa ja mitä muuta minulle kuuluu.
Kerroin naama peruslukemilla ystäväni menehtymisestä. Kuinka pahalta se minusta tuntuu. Kuinka pystyn käsittelemään asiaa vasta nyt kunnolla, vaikka tapahtuneesta on jo muutama viikko. Kerroin, kuinka minua loukattiin – kuvittelin että olin löytänyt hyvän ihmisen elämääni ja hän jättikin minut kuin nakki kalliolle pahalla ja tuskaisella hetkellä. Kerroin, kuinka minusta tuntuu että minulla ei ole ystäviä jotka haluaisivat kuunnella tätä vuodatustani kaikesta. Kerroin, kuinka en jaksa töissä, en jaksa itseäni, itsetunto-ongelmiani, ihmisten menettämistä ja hylkäämisen tunnetta.
Sain vuolaan itkukohtauksen, kun sain kuulla että diabeteksen kanssa menee sentään melko sopuisasti. Pitkäaikaisverensokerini (HBA1c) oli 7,4%, joka on monien helvetin pitkien taisteluvuosien jälkeen minulle enemmän kuin lottovoitto. Olen pystynyt pysymään hyvässä hoitotasapainossa jo parisen vuotta, mutta nyt elämän kurjalla puolella en ole ollut niin neuroottinen itseni hoitamisen suhteen. Pelkäsin etukäteen, että saisin kovaa läksytystä jos pitkäaikaisverensokerini olisikin noussut mutta ei – sain niin kovat tsempit ja kiitokset siitä, että jaksan hoitaa itseäni. Kerrankin olen jossain hyvä. Kerrankin minä voin kontrolloida jotain asiaa.
Olin niin hyvällä tuulella käynnistä, että jaksoin kävellä kotiin tuntien kipua jaloissani. Sain taas liudan lääkäriaikoja ja sitä kautta lähetteitä mm. kuulotutkimuksiin sekä erikoissairaanhoitoon. Kuulotutkimuksiin siksi, että minulla on oikeus saada uudesta sairaanhoitopiiristäni uusi kuulokoje entisen tilalle. Ja entinen koje pitääkin palauttaa entiselle sairaanhoitopiirille, koska se on heidän omaisuuttaan ja vain ”lainassa” minulla.
Menen erikoissairaanhoidolle visiitille siksi, että minulle mietitään insuliinipumppua. Jännittävää, eikös! Niin jännittävää, että sulkeuduin ajatuksiini loppuillaksi. Olen monen monta kertaa pyytänyt pumppua, kun minulla on ollut huono tasapaino. Sairaanhoitopiirit ovat kuitenkin kieltäytyneet sellaista minulle hankkimasta, koska se on kustannuskysymys. Tällä kertaa hoitaja kuitenkin vannoi, että minulla on todella hyvät kriteerit saada pumppu, koska minulla on todella vaikea aamunkoittoilmiö. Hirveän vaikea aukaista termiä, kun itselle se on kuin selvää pässin lihaa. Kuitenkin – kysymys on kasvuhormonin ja kortisolin erityksen vuorokausivaihteluista. Illalla kun menen nukkumaan, verensokerini ovat hyvällä tasolla. Aamulla kun herään, verensokerini on korkea. Näin näppärästi selitettynä. Yön aikana siis molemmat hormonit (toimivat insuliinin vastavaikuttajahormoneina) lisäävät sokerin erittymistä maksasta. Tätä ongelmaa ollaan yritetty ratkoa jo useammankin tahon osalta, mutta aika paljon on tullut vain olkapäiden kohauttelua. Nyt kerrankin tuli olo, että joku oikeasti haluaa auttaa minua tässä asiassa. Jos tulen saamaan tämän insuliinipumpun, niin hoitoni tulee muuttumaan aika radikaalisti.
Olen nyt noin 13 vuotta tottunut ottamaan perinteisesti insuliinit, eli kerran pitkävaikutteisen insuliinin ilta-aikaan ja aina kun syön, otan ateriainsuliinin syömieni hiilihydraattien perusteella. Pistoksia päivässä saattaa siis tulla kuusi tai kahdeksan kertaa, jos mukaan lasketaan verensokerien korjailuun liittyvät pistokset. Tätä kutsutaan monipistoshoidoksi. Aivan alkuaikoina kun sairastuin, otin insuliineja vain kolme kertaa päivässä. Kerron myöhemmin insuliinipumpusta ja ratkaisusta, saanko pumpun käyttööni vai en. Joudun kuitenkin ensimmäisenä käymään lääkärillä, joka tekee minulle lähetteen erikoissairaanhoitoon. Erikoissairaanhoidossa käyn arviointikäynnillä, jossa mietitään onko minulla todellista tarvetta pumppuhoidolle. Jos saan pumpun, siirrynkin normaalilta aikuispuolelta erikoissairaanhoitoon seurattavaksi. Aikamoisia muutoksia, sanon minä.
Keskustelimme hoitajan kanssa ylipäätänsä elämästäni ja hän lupasi järjestää minulle soittoajan psykiatriselle sairaanhoitajalle. Sairaanhoitaja soittikin minulle tänään, mutta hän ei oikein voinut auttaa minua koska ensimmäinen mahdollinen aika menisi vasta kuukauden päähän. Hän suositteli minulle lämpimästi Nuorten kriisipistettä, jossa voisin alle 29-vuotiaana käydä mahdollisesti kuusi tai kahdeksan kertaa juttelemassa tilanteestani. Olen avoin keskustelulle ja en pidä tätä huonona vaihtoehtona ollenkaan purkaa mieltänsä. Yritin tänään tavoitella kriisipistettä, mutta kukaan ei vastannut minulle.. mutta on nyt sinnekin soittopyyntö jätetty. Ei auta kuin yrittää uudestaan, jos tilanne ei muutu.
Illalla nukkumaan mennessäni mietin, että olen onnistunut monissakin asioissa myrskyisistä hetkistä huolimatta. Vaikkei uusimmasta ihmissuhteestani tämän miellyttävän ja ihastuttavan miehen kanssa tullut mitään (mikä toki minua harmittaa aivan tuhottoman paljon..), olen onnistunut hoitamaan itseäni. Olen onnistunut antamaan paljon iloa menehtyneelle ystävälleni. Mietin meidän yhtä tärkeintä hetkeä tämän ystävän kanssa ja hymyilin, kuinka mahtavia ihmisiä olenkaan elämääni saanut vaikkei moni niistä elämääni ole välttämättä syystä tai toisesta jäänytkään. Silti tuntuu, että minulla on paljon sanottavaa tälle ystävälleni:
kiitos, kuinka opetit minulle olemaan vahva ja arvostamaan itseäni. Kiitos, kun sain pidellä sinua kädestä kiinni, kun saatoin sinua saattohoitokotiin. Kiitos, että hymyilit minulle kun toin sinulle maailman parhaita karjalanpiirakoita vaikkei sinulla ollut nälkä. Kiitos, että sanoit minulle olevani vahvimpia ihmisiä joita olet ikinä tavannut.
Tämä teksti on omistettu edesmenneelle ystävälleni, joka sai minut hetkeksi pysähtymään ja miettimään, voinko minä hyvin.