Uutta kuulokojeteknologiaa

Ennen pääsiäistä podin pahaa virustautia, joka kaatoi minut sängynpohjalle toviksi. Pääsiäisenä minun pitikin lähteä sovitusti reissuun, jossa tulisimme viettämään isäni yllätyssyntymäpäiviä samalla. Nyt kun olen selvinnyt kummastakin ”koettelemuksesta”, on aikani kerrata hieman viime aikaisia tapahtumia.

Kävin toissapäivänä kuulokeskuksessa sovittamassa minua varten tilattua kuulokojetta. Kuulokeskuksen käynnit eivät ole sitä nopeinta luokkaa, vaikka kyseessä olikin vain kojeen sovitus. Ensimmäisenä sain kojeen sairaalan käytävälle testattavaksi, sen jälkeen menin taas puhe-äänitesteihin ja lopuksi mietimme kojevaihtoehtoja minulle.
Sain nyt kojeen kuukauden koekäyttöön. Tänä aikana minun pitää nyt vain kokeilla ahkerasti käyttää laitetta eri tilanteissa. Audionomi kertoi, että kuulovammani on sen verran haasteellinen ettei siihen välttämättä auta edes koje että kuulisin paremmin. Vaihtoehtoina on joko tämä nykyinen laite, CROS-laite tai sitten se, etten käytä kojetta ollenkaan. Sana CROS muodostuu sanoista ’Contralateral Routing of Signal’ eli signaalin ohjaus vastakkaiselle puolelle.

Minun tulitikkuaskiakin pienempi masiina.
Minun tulitikkuaskiakin pienempi masiina.

Lupasin nyt kiltisti olla koekaniinina kuukauden ajan. On aivan uskomatonta miettiä, mihin nykyteknologia taipuukaan! Tuntuu hassulta ”kuulla” myös toisellakin korvalla, kun sillä en ole viimeiseen noin 14 vuoteen mitään kuullutkaan. Käytössäni on Phonak Naída V-RIC-merkkinen korvakäytäväkoje, joka mm. parantaa korkeataajuisten äänten kuuluvuutta. Tällä hetkellä fiilikseni ovat ihan hyvät kojeen suhteen, vaikkemme hioneet kojetta vielä parhaimpaansa. Laitoimme kojeeseen tietokoneella vain hyvin karkeat asetukset ja jos päädyn pitämään kojeen itselläni, muokkaamme kojeeseen erilaisia ohjelmia (esimerkiksi musiikin kuunteluun, keikoille, kovaan hälyyn kaupungilla jne.) ja teemme kojeesta juuri minun yksilölliseen tarpeeseen valmistetun apuvälineen.

Melko huomaamaton, eikös?
Melko huomaamaton, eikös?

CROS-laite kuulosti myös mielenkiintoiselta, mutta minua hieman arveluttaa meneekö kuulevasta korvastani ”kuulo hukkaan”. CROS-laitteessa kun myös kuulevaan korvaan laitetaan ääniä vastaanottava koje korvakäytävään. Huonokuuloiseen korvaan laitetaan CROS, jossa on mikrofoni joka poimii äänet ja puheäänet ei-kuulevasta korvasta kuulevan korvan kojeeseen. Sain onneksi hetken aikaa tuumia asiaa, koska jotenkin en halua tehdä itsestäni enempää ”sairaampaa” kun olen.

Nyt vain testaillaan ja tuumaillaan, miten homma lähtee etenemään. Olen kausittain käyttänyt kojetta (silloin, kun vielä minulla sellainen oli) joten hieman jännitin käyttöä etukäteen että mitä ihmiset mahtavat minulle asiasta sanoa. Jännä sinänsä, kun kyllä ainakin läheiset ihmiset tietävät kuulovammastani.. Joskus sitä vain on tullut saatua tästäkin kitkerää kommenttia tuntemattomilta, että miten noin nuorella voi olla jo kuulolaite. Valitettavasti näitä asioita kun ei voi itse päättää aina, milloin joku aisti pettää.

Ensi viikolla pääsenkin silmälääkäriin (jee!), jota olenkin tässä kotvasen jo odotellut. Lisäksi minulle asennetaan taas sokkosensorointi pyynnöstäni, josta olenkin kertonut aikaisemmissa blogiteksteissäni. Sensoroinnilla tutkitaan, miten pitkävaikutteisen insuliinin vaihtaminen illasta aamuun on sujunut.

Jos en kerkeä raportoimaan kaikista käynneistäni tässä lähitulevaisuudessa, niin toivotan kaikille lukijoille ihanaa ja lämmintä kevättä sekä vappua tulevaksi! Ollaan kuulolla. 🙂

2 kommenttia

  1. Mintti sanoo:

    Kiva kun olet kuulolla! ;D On kyllä huomaamaton laite, ja kiva jos toimii! On aika outoa ihmetellä miten nuorilla ihmisillä on jotain terveysongelmia, eihän ne katso ikää eikä varallisuutta eikä menestyneisyyttä kehen iskevät ja monet ovat mukana jo syntymästä asti. Lämmintä ja kivaa kevättä sullekin ja tsemiä lekureihin <3

    • Tepa sanoo:

      Sepä se. Ei ole ikään katsominen, että vaivoja alkaa kerääntymään. 🙂 Kunpa olisinkin itse kaikkeen voinut vaikuttaa, niin olisin kernaasti terve kuin pukki konsanaan!

Kommentointi on suljettu.