Ratkaisua ongelmaan?

Olen aloittamassa ohjaamaan kaverini kanssa nuorten teatteriprokkista tänä syksynä. Avasimme haun prokkikseen tämän viikon alussa. Tähän mennessä meille on tullut vain kaksi hakemusta. Tarvitsisimme kymmenen. Tai vähintään seitsemän.

Jotkut ihmiset ovat lähestyneet minua sanomalla että he kyllä mielellään tulisivat tähän projektiin mukaan, mutta tiellä on yksi ongelma. He eivät tule toimeen ohjaajaparini kanssa. Olen kuullut niin monta erilaista versiota heidän riidoistaan, että en oikein tiedä mitä uskoa. Koko homma kuitenkin vaikuttaa vain yhdeltä typerältä väärinkäsitykseltä, jonka voisi ratkaista aika helposti. Olen luvannut kaikille että pidän kyllä huolen siitä että kaikilla on hyvä olla treeneissä, ja olen myös muistuttanut ohjaajapariani että hänen pitää muistaa olla se asiallinen ja tasa-arvoinen henkilö tässä tilanteessa.

Porukka on luvannut ”harkita” asiaa tulevatko he tähän projektiin mukaan vai ei. Hermoja raastaa. Tarvitsisimme myös kolme miesnäyttelijää, mutta niitäkään ei tunnu löytyvän mistään.

Ja mitä jos emme saisikaan tähän ketään? Mitä jos porukka lopulta päättää että ohjaajaparini on niin rasittava että tämä homma ei tulekkaan tapahtumaan?

Auttakaa mua. En oikein tiedä mitä tehdä.