Syödäkkö vai eikö. Kas siinä pulma.

Tosiaan, minulla on todettu määrittelemätön syömishäiriö. Miksi se on määrittelemätön, siksi koska en mene oikeastaan mihinkään tunnettuun kategoriaan ongelmani kanssa. Itse voisin kuvailla asiaa niin, että minulla on aika kieroutunut suhde ruokaan ja syömiseen ylipäätänsä.

Saatan olla viikonkin syömättä, siis oikeasti syömättä. Kahvin voimalla pärjää pitkälle. Toisinaan sitten syön koko ajan, kaikkea. Tavallaan inhoan ruokaa, mutta toisaalta rakastan kokkaamista ja leivontaa.

20160424_135338
Itse tehtyä leipää.

Olen taistellut asian kanssa jokseenkin pitkään. Osaan peittää syömättömyyteni todella hyvin. Kysyttäessä voi vain sanoa että ”Söin jo.” vaikka oikeasti olisin ollut useamman päivän syömättä.

En siis ole anorektikko mutta en bulimikkokaan, sillä en oksenna syömääni ruokaa. Saan vain henkistä pahaa oloa siitä että syön. Inhoan itseäni jokaisen syöntikerran jälkeen ja sitä kautta tilanne menee siihen syömättömyyteen.

Ystävän kanssa syömässä, tämän jälkeen en syönyt viikkoon.
Ystävän kanssa syömässä, tämän jälkeen en syönyt viikkoon.

Kamppailen painoni kanssa jatkuvasti ja inhoan sitä mille näytän. En omista yhtää kokovartalopeiliä, en halua nähdä itseäni. Tiedän että tapani toimia ei tue millään tasolla painon pudotusta ja säännöllisellä syömisellä pääsisi varmasti tuloksiin. Olen kokeillut superdiettiä, mutta ruoka määrä oli järkyttävä ja tietoisesti kutistin annokset minimiin kun luulin että sillä ruokamäärällä vain lihoo.

20160525_115710

Olen käynyt ravintoterapeutilla, joka ei oiken osannut sanoa juuta eikä jaata asiaan. Lapsille teen ruokaa kotona ja katson että syövät kunnolla. Ongelma on vain siis oman pääni sisällä, juontaen juurensa hyvinkin kaukaa. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa, mutta se aiheuttaa kamalaa ahdistumista kun näen paljon ruokaa pistän suuhuni.

Niin kauan kuin olen yksin ja kukaan ei vahdi ruokailujani voin jatkaa tällä tavalla. Se miten paljon tästä hallaa itselleni aiheutan ei ole selvillä. Varoituksia olen kuullut paljonkin, enemmän sen suhteen että tästä on lyhyt matka anoreksiaan tai bulimiaan. En kuitenkaan usko, tai oikeastaan tiedän että minusta ei kumpaakaan noista tule. Ehkäpä sitten joskus kun osaan katsoa itseäni peilistä tuntematta inhoa, osaan myös suhtautua ruokaan oikein.

Olen myös miettinyt sitä, kuinka paljon kaikki muut ongelmat vaikuttavat toisiinsa. Tavallaan ne kuitenkin kytkeytyy toistensa toimintamalliin, samalla ruokkien toistensa huonoja puolia. Masennus vaikuttaa jaksamiseen, jaksaminen vaikuttaa syömiseen, syöminen vaikuttaa itesetuntoon ja niin edelleen.

Koko tämä iso lankakerä kun levähtää auki menee sen kerimisessä hetki jos toinenkin. Koska se kerä on kasassa? Sitä ei tiedä kukaan, ainakin luulen että sieltä kerimisen jälkeen purkautuu silti säikeitä. Toisaala ehkä ne säikeet tekevät minusta sen mikä olen, huonoina ja hyvinä hetkinäni.

f0b8e9e1ad733f76fce98d4de4982700

Yksi kommentti

  1. Samat ajatukset... sanoo:

    Niin tutut tunteet. Itse en vaan ole kehdannut puhua asiasta vaikka terapiassa käynkin. Se vaan ei kuulu mihinkään kategoriaan, enkä ole todellakaan laiha, mutta huomaan itsestäni epäterveen suhtautumisen ruokaan; syön niin ahistaa enemmän kun jätän syömättä on helpompi olla. Ja silti tulee välillä syötyä valtavasti, mutta en kuitenkaan yleensä oksenna. Vaikka mieli tekisi joka kerran. Vuosiavuosia jatkunut, koko ajan vaan on hankalampi suhtautua ruokaan. Mutta puheeksi ei kehtaa ottaa.

    Löysin itseni myös joistakin muista kirjoituksista, niin samat fiilikset… Vaikka fyysisesti elämämme ovat erillaisia (ellei katso sairauksia )

Kommentointi on suljettu.