Kävin viikko takaperin lääkärilläni kolesteroliarvojen suhteen. Kolesterolilla on nyt joku kiitokausi, koska vuoden takaisiin arvoihin nähden kolesteroli oli noussut. Kävimme läpi huolellisesti dieettini sisällön ja päädyimme jälleen alkupisteelle, eli sukurasitteeni korkeaan kolesteroliin on kova.
Sovimme lääkärin kanssa, että jatkan dieettiä maltillisesti vielä pari kuukautta. Sen jälkeen minulle aloitetaan kolesterolilääkitys, joka sitten kestääkin kuolemaani asti.. helvetti. Ihan kun tuota muistettavaa ja lääkitystä ei jo muutenkin olisi. Lisäksi lääkäri tarkisti vaihdetusta insuliinista saamani pahat pahkurat, olen ilmeisesti allerginen insuliinille jota minun pitäisi käyttää. Nämäkin asiat tarkistetaan uudelleen parin kuukauden päästä. Jos reaktio ei lähde laskemaan, kokeilemme uudestaan lähetettä insuliinipumpulle.
Käynnistä tuli kokonaisuudessaan hyvä mieli, vaikka tällä hetkellä tuntuu että lähetteet ja testailut vain junnaavat paikoillaan. Olen edelleen jonossa FreeStyle Libreen, nyt vielä kerran testaillaan insuliineja jne., insuliinipumppulähetettä varten, vielä kerran kokeillaan saada kolesterolia alemmas.. oikeasti tässä on aika paljon työtä ja odotettavaa loppuvuodelle. Samaan rytäkkään kirjoittelen työhakemuksia ja haaveilen paremmasta. Taas olen tällaisessa välivaiheessa ja ilman päämäärää säntäilemässä.
Palautumiseni on hidastunut huomattavasti, koska viikonlopuille ja töiden jälkeen tuppaa kasaantumaan tuota vapaa-ajan ohjelmaa. Vaikka monet illat vietänkin töiden jälkeen kotona, tuntuu ettei se ole riittävästi palautumiseni kannalta. Tarvitsisin oikeasti viikkokaupalla lomaa, jolloin voisin vain nukkua ja suunnitella päivät vasta aamulla ennakkoon. Siksi alan kallistua enemmän ja enemmän sille ajatukselle, että pitäisin pienen hengähdystauon töiden etsimisen merkeissä. En ole varsinaisesti kunnon kesälomaa viettänyt ainakaan seitsemään vuoteen. Valmistumiseni jälkeen olin pari kuukautta työttömänä, jolloin ihan oikeasti korvat sauhuten paukuttelin menemään työhakemuksia, soittelin päivät pitkät työpaikkoihin ja kävin työhaastatteluissa. En varsinaisesti kokenut tätä kovin palauttavana tai rentouttavana aikana, koska stressasin aivan kamalasti mahdollisesta paikkakunnan vaihdoksesta ja uuden oppimisesta.
Nyt olisikin siis ihanteellinen aika vetäytyä hetkeksi taka-alalle, kun pää alkaa haraamaan jo vastaan. Kuten aikaisemmin sanoin, elämästäni on vähän tullut ikävää suorittamista. Nukun riittävästi (eri asia onko se laadukasta unta), syön hyvin ja terveellisesti sekä koitan harrastaa omien voimien mukaan niin liikuntaa kuin aivojumppaakin. En vain palaudu tarpeeksi mistään, enkä todellakaan tiedä mikä olisi hyvä aika palautumiseeni. Koen paineita jo ennakkoon työttömäksi jäämisestä talouden takia. Vaikka sosiaalialan ihmisenä tiedänkin omat oikeuteni ja velvollisuuteni, tiedän liian hyvin myös ne faktat ja tiedän, ettei yhteiskunta tulisi minua vastaan niin hyvin kuin haluaisin.
Märehdin jo vähän ennakkoon sitäkin, että joudun mahdollisesti luopumaan huippuhyvästä lääkäristäni. Kaupungilla ei ole resursseja pitää jokaista diabeetikkoa erikoissairaanhoidossa. Jos saan insuliinipumpun, vaihdan paikkaani sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoitoon. Jos taasen en saa pumppua, minut heitetään terveysaseman ”hoidettavaksi”. Olen tästä niin pettynyt. Kerrankin kun minulla on lääkäri joka kehuu, kannustaa, motivoi ja on todella asiantuntija!
Syvin huokauksin syksyä kohti. Tsemppiä teille kaikille syksyyn!
