Aamujen pimentyessä ja kylmentyessä huomaan aina itsestäni tuon saman ilmiön, vetämättömyyden.
Viimeksi viikonloppuna minulta kysyttiin, olenko tyytyväinen elämääni. En aina tiedä, mitä tähän pitäisi vastata. Mielipiteeni asiasta vaihtelee usein. Aina syksyn tullen tuntuu, että sisälläni joku pato natisee liitoksistaan ja tekisi mieli vain antaa mielen murtua paineen alla. Alan huomaamaan tätä samaa toistumista usein – työstä tulee ylivoimaista suorittamista, väsyttää, tuntuu että ainoa tunne sisälläni on vain suuri pettymys. Yritän nauttia pienistä asioista, mutta onnistun senkin kääntämään itseäni ja onnellisuuttani vastaan.
Olen pohtinut taas, mitä voisin tehdä tälle olotilalle. Salaa vilkuilen päivittäin uusia työpaikkoja. En ole kunnollista lomaa viettänyt pitkiin aikoihin ja se alkaa näkymään minussa jo huolestuttavasti. Haluaisin todellakin löytää mieleisen ja vakituisen työn. Yritin syksylle ottaa työväenopistosta muutamia kursseja, että aivot pysyisi virkeänä. Eilen ensimmäisen kielitunnin alkaessa tunnille meneminen tuntui niin ylitsepääsemättömän vaikealta ja tunsin olevani tyhmä koko puolitoista tuntisen ajan. Olen lupautunut osallistumaan syksyn aikana vaikka mihinkä kissanristiäisiin vain, että saisin ajatukseni pois tästä hyytelössä löllyvästä olotilasta.
Vastaus kysymykseen olenko onnellinen.. noh. Minulla on paljon asioita, mitkä ovat hyvin elämässäni. Olen joutunut tekemään valtavasti töitä niiden eteen, että esimerkiksi ystävyyssuhteeni pysyisivät yllä. Vain pari asiaa minua ottaa syvältä sielusta – tunne siitä, että olen aina ja ikuisesti sairas eikä minulla ole parisuhdetta, mistä olen salaa haaveillut jo pitkään.
Ilmeisesti kun moni muu asia on hyvin elämässäni, alan keskittymään siihen mikä ei ole hyvin. Jokainen blogikirjoittaja täällä ja lukijoistakin varmasti tunnistaa ne fiilikset, mitä on sairastaa ja mitä tunteita se meissä herättää. Ne on valtavan isoja ja kokonaisvaltaisia tunteita, jotka vaikuttavat ihan joka päivä minuuteen ja tekemiseen. Onnekseni minulla on parin viikon päästä lääkärikäynti, jossa voin purkaa taas huoleni terveydestäni. Valtava lisäsairauksien pelko sekä ahdistus elinajanennustuksen lyhenemisestä mietityttää oikeasti.
Syksyn tullessa salaa toivon, että olisi joku jonka kanssa villasukat jalassa köllöttelisi peiton alla ja keskustelisi näistä asioista yhdessä. Joku jolle sanoa, että minua oikeasti pelottaa. Joku, jolle toivottaa hyvää työpäivää. Pieniä, mutta yksinkertaisia asioita. Niitä kaipaan ja niistä vähäisistä mitä on, pitää aina nipistää itseänsä.
Saako jo toivottaa hyvää syksyn alkua kaikille lukijoille?