Onko maailmassa ainuttakaan kaunista tapaa lähteä?
Olen viettänyt hieman hiljaiseloa blogin puolella. Viime aikoina olen keskittänyt energiani ystävääni, joka on sairastanut syöpää jo muutaman vuoden. Hänen terveydentilassaan on tapahtunut pienoisia muutoksia suuntaan ja toiseen. Olen halunnut olla hänen tukenaan niin paljon kuin mahdollista. Väistämättä ajatukset ”kauniista lähdöstä” ja kuolemasta, ovat pyörineet päässäni hurjaa tahtia. Ei vain tässä tapauksessa, vaan ihan muutenkin kun seuraan päivittäin asiakkaitteni sekä ystävieni elämää. Vaikka pyrin pitämään positiivisen ajatusmaailmani kasassa, tämä on minun oma tapani tehdä luovutustyötä valmiiksi. Olen tavannut paljon saattohoidossa olevia ihmisiä sekä omasta kaveripiiristäni ystävät ovat poistuneet yllättäen – silti tuntuu, ettei läheisen ihmisen kuolemaan osaa ikinä varautua. Miten sellaiseen pitäisi ”varautua”?
Tunnen itseni surulliseksi. Ainakin ajoittain. Mutta ennen kaikkea – tunnen itseni myös eloisaksi ja vahvaksi. Ystäväni upea asenne elämään ja vahva usko kuntoutumiseen.. sitä on äärimmäisen vaikea selittää, miten tunnen aivan yltäkylläistä ihailua ja kunnioitusta tätä ihmistä kohtaan. Haluan pitää kaikkia ihmisiä elämässäni kuin kaunista kukkaa kämmenellä. Hehän ovat muodostaneet elämäni ja he juurikin ovat auttaneet minua läpi raskaiden, mutta myös ihanienkin aikojen läpi. Vaikken omista montaa ystävää, laatu on sitäkin parempaa. Myös elämässäni ”piipahtaneet” ihmiset ovat saaneet minut ajattelemaan; pysähtymään hetkeksi. En tiedäkään, kuinka voisin niitä kaikkia ihmisiä kiittääkään – niin hyvässä kuin pahassa.
Itsekin olen hieman eri skaalassa käynyt läpi saman tyyppisiä asioita sairastelemisen suhteen kuin yllä mainitsemani ystäväni ja tuntuu, että olen ollut mutaisessa kuopassa rypemässä turhankin paljon. Tiedän, että ne elämän synkimmät hetket eivät näy ihmisestä päälle päin. Tiedän, että myös ystäväni ei varmasti kaikkia tunteita näytä ”jälkeenpäin”, koska paha olo podetaan juuri siinä ja nyt, kun paha olo tuntuu. Koitankin tukea siinä, että läheiset ihmiset jaksavat henkisesti hyvin. Minusta tuntuu, että ensisijaisesti omakohtaiset kokemukseni ja toisekseen opintoni mm. psykologian parissa auttavat minua hieman ymmärtämään toisia ihmisiä. Silti, tuntuu aivan sanoinkuvaamattoman pahalta kun en voi auttaa. En voi ottaa sairautta ystävieni niskoista pois. On aivan kädetön ja jalaton olo. Oma paskakasa niskassani tuntuu kutistuvan ja jäävän selän taakse. Olen miettinyt paljon tapoja, miten saisin kaikkien ystävänieni olon paremmaksi. Miten kohdata ihminen, joka on vakavasti sairas, nuori ja tietää, että tämä omalla tavallaan kaunis vapauden päivä saattaa tulla yllättäen, nopeasti ja silti vähän odottamatta?
Olen usein työpäivän aikana ja kotona hiljentynyt kaikkien niiden ihmisten muistoksi, jotka ovat minunkin elämästäni poistuneet yllättäen tai vähemmän yllättäen. Itsekin olen sitä kuuluisaa pilvenhattaran reunaa käynyt koskettamassa muutamaan otteeseen. Olen aina valmis auttamaan läheisiä ihmisiäni ja työni puolesta autan myös niitä, jotka eivät välttämättä ole mukana elämässäni niin tiiviisti. Koen olevani oikealla alalla sekä pidän arvokkaana kokemuksena kohdata asiat todenmukaisesti, niin kuin ne ovatkin. Kuolemaankin tottuu, mutta läheisen ihmisen pois meno on aina koskettava ja raastava kokemus, joka saa minut tärisemään ja sulkeutumaan moniksi kuukausiksi. Tuntuu, että näissä tilanteissa tulee aina ne vähäisetkin positiiviset asiat etsittyä kivenmurusten lailla ja ”pienetkin” jutut saavat minut jaksamaan, vaikken hymyilisikään.
Kirjoitan tämän tekstin osittain selventääkseni omaa ajatusmaailmaani sekä osittain siksi, koska tiedän etten pysty kaikesta juttelemaan kerralla ääneen. Omassakin elämässä tapahtuu pientä muuttoliikettä suuntaan ja toiseen. Tuntuu, että kevät on aina kiireisintä aikaa itselleni. Viime vuonna näihin aikoihin olin valmistumassa ammattikorkeakoulusta, joten painin vahvasti opinnäytetyöni ja viimeisten tenttien parissa. Vuodessa olen saanut paljon muutoksia aikaiseksi elämään – jälleen kerran muutto uudelle paikkakunnalle, työn aloittaminen, vapaaehtoistyön aloittaminen uudelleen.. nyt pohdinnassa on jälleen uusia asioita, kuten haluanko jatkaa nykyisessä työpaikassani, minne haluan juurtua (muuttaminen jatkuvasti rupeaa vähän v*tuttamaan), millainen tulevaisuuteni on ja miten terveyteni pysyy kasassa. Välillä ”ajatusloma” näistä asioista tekee hyvää ja lähdenkin ensi viikolla viettämään syntymäpäiviäni Saksaan kaverini luokse! On ihanaa tietää, että luvassa on pitkä viikonloppu ja uudet maisemat edes hetkeksi. Toivon, että saan reissusta hieman voimia kevääseen.
Vaikka tekstissäni puhunkin vain yhdestä ihmisestä – haluan myös kiittää niitä muitakin ystäviäni, jotka käyvät tällä hetkellä läpi vaikeita aikoja. Minusta on äärimmäisen upeaa nähdä, miten ihmisille tulee aivan uudenlainen selviytymisen tahto päälle. Silloin laitetaan kirjaimellisesti talla pohjaan ja pusketaan läpi paksun Kiinan muurin. On aivan mahtavaa, että juuri nämä hieman rosoiset, mutta kauniit, komeat ja vahvat ihmiset ovat saapuneet juuri minun elämääni. Vertaistuen sekä ystävyyden luoma turva on jotain sellaista, mitä välttämättä ei saa muualta. Haluankin toivottaa voimia kaikille teille, jotka kamppailette elämässänne tällä hetkellä – ison tai pienen asian takia. Haluan sanoa kaikille teille, joilla nyt elämässä menee hyvin – nauttikaa siitä!
Elämää, sen tuomia iloja ja murheita, ei koskaan pidä pitää liian itsestäänselvyytenä.
Taistelu
yksi sellainen
on jokaisen joskus käytävä elämässään
valitseeko oikean
vai vasemman
keskitietä ei olekaan
on päätös kuin pieni siemen kämmenellä
haluatko pitää siitä huolta vai et
(c) Tepa