Pakkaspäivän huomenta kaikille!

Ajattelin tänään tehdä tähän tekstiin pienen päiväkirjatyyppisen kirjoituksen. Arkipäivänihän rullailevat siis mukavasti töissä ja viikonloput milloin missäkin. Sain myös eilen hirveästi uusia ideoita blogiteksteihini, koska lueskelin #sairaankaunis-FB sivuilta muutaman tarinan tyypin yksi diabeetikoilta. Muistan itse ainakin edelleen hyvin selvästi viisitoista vuotta sitten syntyneen hämmennyksen ja kysymysmerkit päässäni.. jospa siis tämä blogi saisi annettua helpotusta kaikkien deetyyppien elämään. 🙂 Tässä esimerkki siis normaalista arkipäivästäni, jolloin olen töissä:

Herätys klo 6.00. Vaatteet päälle, kahvi tippumaan, aamuverensokerin mittaus, aamupalan valmistelu. Verensokeri oli yllättävän matala aamulla, vain 4,1. Pieni hiilihydraattitankkaus, hiilareita aamupala sisälsi noin 35 hh, aamun ekat insuliiniyksiköt nahkan alle. Apidraa ”rökitin” 15 yksikköä.

Klo 7.30 olen töissä ja juon uudet aamukahvit. Ei hiilihydraatteja, joten tarvetta insuliinille ei ole.
Klo 9.00 mittaan aamupalan jälkeisen verensokerin, mittari näyttää 9.0.
Klo 11.00-11.30 menen lounaalle, ennen lounasta verensokeri on 6.5. Salaattilounas, joten hiilihydraatteja ei ole juuri nimeksikään. Apidraa aterialle pistin 10 yksikköä.
Klo 13.00 otan aterian jälkeisen verensokerin, mittari näyttää 11.0. Töistä lähtiessä vielä mittaan verensokerin kotimatkaa varten varmuuden vuoksi, verensokeri on 8.0, joten kotiin voi lähteä ilman ”ruokatankkausta”.

Iltapäivällä, noin 16.00-17.00 mittaan ennen päivällistä/välipalaa verensokerin. Mittari näyttää lukeman 7.7, syönkin lämpimän aterian joka sisältää hiilihydraatteja noin 50. Makaronia ja jauhelihakastiketta, parempi laittaa vähän ekstrainsuliinia koska makaroni tuppaa nostamaan välillä verensokerit taivaisiin. Apidraa (ateriainsuliinini), laitan 24 yksikköä.
Taas kaksi tuntia aterian jälkeen ruoan jälkeinen verensokeri on 7.3. Mielestäni onnistuin siis arvioimaan insuliinit hyvin aterialle. 🙂

Iltapalan nautiskelen klo 19.00-20.00. Verensokeri ennen iltapalaa on vähän matalahko, vain 4.7. Syön iltapalan normaalisti ja otan ateriainsuliinia 17 yksikköä kylkeen. Sitten onkin iltatoimien aika ja pistän yötä vasten pitkävaikutteisen insuliinini, Lantuksen. Kiltisti menen väsyneenä nukkumaan noin 22.00. Seuraavana aamuna verensokeri onkin 9.7.

Mielestäni diabetes on vähän päivittäistä päänsisäistä matematiikkaa. Lisäksi hiuksenhienot siirrot insuliinien suhteen ovat ratkaisevia. Pistänkö nyt liian paljon insuliinia – meneekö verensokerit liian alas? Pistinkö liian vähän insuliinia – nousevatko verensokerit liian ylös? Jokaisen diabetes on yksilöllinen ja minäkin olen omaa hoitomuotoani ja rutiineita hakenut jo oman aikani. Terveydenhuollon seuranta on tässä tärkeää, että lääkitys pysyisi kohdillaan ja diabeetikkoa saataisiin motivoitua parempaan hoitotasapainoon. Tosin, viidentoista vuoden aikana on minunkin lääkärit ja diabeteshoitajat vaihtuneet sen verran tiuhaan, että voin rehellisesti kertoa törmänneeni vain kerran(!) asiansa osaavaan diabeteslääkäriin. Siitä kiitos hänelle! Vaikka hoitotasapainoni on kunnossa, tällä hetkellä ongelmani on aamuverensokeri, joka saattaa yön aikana nousta ihan tähtitaivaallisiin lukemiin. Syitä pohdin minä itse sekä hoitohenkilökuntakin ja tuntuu, että diabetes on yhtä h*ton venkslaamista lopun elämääni. Välillä menee hermo siihen, jos verensokeri on korkealla ja tuntuu, että petyn itseeni. Verensokereiden mennessä alas minulla on fyysisesti todella huono olla (tärisyttää, on kylmä, nielu, leuka ja pää tuntuu puutuneilta, voimat katoaa, ajatuksenjuoksu hämärtyy..), mutta liian matalatkaan verensokerit eivät ole hyvä juttu pitkällä aikatähtäimellä – varsinkin jos niitä esiintyy päivittäin monta kertaa.

Jos pitää jotain hyvää tästä etsiä, niin ainakin rutiinit ovat tulleet tutuiksi ja tykkään, että elämässäni on pieni päivittäisjärjestys diabeteksen takia.

Hyvät hoitovälineet ovat osa diabeteksen hoitoa. Mutta kyllä vain se aika ainakin minun ihossani rupeaa näkymään. Eilen taas suihkussa ollessani huomasin, kuinka sormeni ovat kuin perunapelto konsanaan. Monien vuosien verensokerimittaukset näkyvät selvästi sormenpäissäni ja nahka on vähän parkkiintunut. Mustelmilta, vatsamakkaroilta, pahalta mieleltä, kivulta ja kovettuneelta kudokselta en ole minä ainakaan säilynyt vielä kertaakaan, vaikka vaihdan pistospaikkoja ja yritän pitää ihostani huolta.

 

 

 

 

Tässä pieni pala arkipäivääni, ainakin jossain muodossa, sekä paljon kuvia jotka toivottavasti havainnollistavat diabeteksen hoitoa! Voisin pidempäänkin turista aiheesta, mutta pienissä osissa avaan teille aihetta enemmän myöhemmin. Toivottavasti tämä herätti ajatuksia. Vaikka diabetes ei ehkä kaikkien mielestä ole sairaus ”joka näkyy ulospäin”, on se kuitenkin sairaus joka vaatii äärimmäistä huolellisuutta ja on oikeasti päivittäin elämään vaikuttava sairaus. Tsemppiä kaikille loppuviikkoon!