Maanantaina pieni pakokauhu pääsykokeista alkaa vallata minut. Nukahdan kuitenkin yllättävän nopeasti, ja aamulla herään myöskin yllättävän rauhallisena. Puen päälle, meikkaan. Aamupalaa tehdessäni jännitys saa taas vallan, enkä saa ruokaa alas. Lopulta minun on lähdettävä kokeisiin. Joudun ottamaan lähijunassa rauhoittavan, koululle päästyäni toisen ja minuutti ennen kokeen alkamista kolmannen. Ryhdyn pikku hiljaa rentoutumaan ja huomaan yhtäkkiä jopa nauttivani koe-tilanteesta.

Tauon aikana juttelen ihmisille. Positiivinen, rohkea ja innokas puoleni saa otteen minusta ja se tuntuu ihanalta. Vaihdan jopa yhden tyypin kanssa puhelinnumeroita ja matkaamme samalla bussilla takaisin keskustaan.

Keskiviikkona lähtiessäni toisiin pääsykokeisiin, minua ei edes ahdista. Jännittää ehkä hieman, mutta positiivisella tavalla. Tutkailen kiinnostuneena muita aulassa olevia ihmisiä ja kun katseeni kohtaavat jonkun kanssa, hymyilen rohkaisevasti. Jotkut hymyilevät takaisin, jotkut taas eivät. Päädyn tauolla ja kokeiden päätyttyä vaihtamaan taas pari sanaa ihmisten kanssa.

Illalla päätän lähteä spontaanisti juomaan valkkaria ja pyydän myös yhtä tinder-matchiani mukaan. Hänellä on kuitenkin töitä seuraavana päivänä, joten juttelemme vain muutaman tunnin. En kuitenkaan tahdo vielä itse lähteä, vaan päädyn karaokebaariin. (Ne, jotka ovat lukeneet blogitekstini ”Unelmien kesä?”, nyt voi yliviivata yhden kohdan listaltani!) Laulan kaksi biisiä ja muutama tuntematon ihminen tulee kehumaan. Eräs tyyppi tulee istumaan seuraani ja juttelemme mukavia. Hän jopa tarjoaa minulle pari kertaa juoman.

Mitä myöhemmäksi mennään, löydän itseni yhtäkkiä parin 29-vuotiaan miehen pöydästä. Molemmat sanovat olevansa naimisissa, toinen sanoo että hänellä on jopa kaksi lasta. Meillä on hauskaa, laulamme ja tanssimme. Puhumme niitä näitä. Pilkun jälkeen päädymme samoille jatkoille. Meininki alkaa hieman muuttua… aluksi pienet kaksimieliset vihjailut/”vitsit” tuntuvat hieman hauskoilta, mutta sen jälkeen miehet ehdottavat että voisimme pelata pullonpyöritystä. ”Anna kielipusu, vilauta, näytä sun lempiseksiasento…”

”Hetkinen, etteks te ollutkaa naimisissa?”

”No se on semmone avoin avioliitto.”

Torstaina näen ystävääni ja hänen vuoden ikäistä lastaan. En itse kauhemmin kerro omia kuulumisiani, annan vain ystäväni puhua. Minusta on mielenkiintoista kuunnella hänen vauva-arjestaan, ja samalla kun hän avautuu myös muista ongelmistaan, tunnen itseni tärkeäksi.

Perjantaina kävelen itsekseen pitkin Helsinkiä, ja päädyn katsomaan vatsatanssiesitystä yhteen puistoon. Se saa minut hymyilemään ja rakastamaan pääkaupunkiamme vielä enemmän. Tahdon niin asua täällä! Päädyn jälleen treffeille ja päätämme lähteä Suomenlinnaan juomaan lonkeroa ja olutta. Treffikumppanini on todella suloinen ja melkein kaksimetrinen (itse olen n. 152 cm pitkä). Yleensä yritän pitää treffeillä puheenaiheet positiivisina ja hauskoina, mutta puhummekin yllättävän syvällisiä. Uskaltaudun jopa kertomaan hänelle yksinäisyydentunteestani. Paluulautalla laulan hiljaa itsekseen, hän kietoo kätensä ympärilleni ja pyytää jatkamaan. Minulla on kuulemma kaunis ääni. Hymyilen.

Menemme istumaan vielä yhteen pubiin. Hän nojautuu yhtäkkiä minua kohti ja suutelee. Ehkä hieman kömpelösti, mutta silti suloisesti. Silitän hänen kättään ja hän hymyilee. ”Tuo tuntuu tosi hyvältä.”

Seuraavana aamuna matkatessani lähijunalla Helsingin keskustaan, huomaan ahdistuvani. Yritän pysyä rauhallisena, mutta joudun valitettavasti hyppäämään pois. Juoksen lähimmälle penkille makaamaan ja kaivan laukustani rauhoittavan. Soitan kaverilleni, mutta hän ei vastaa. Teen parhani jotta en itkisi. Pikku hiljaa lääke alkaa helpottamaan. Minusta tuntuu silti kamalalta, koska tunnen että minulla ei ole oikein ketään johon turvautua kun saan kohtauksen. Fiilis menee lopulta ohi ja hyppään seuraavaan lähijunaan.

Käyn teellä ja syön suklaakakun. En tahtoisi lähteä. Tämä viikko on tuntunut ihanalta. Rakastan pääkaupunkiseutua. Siellä ei ole koskaan tylsää ja aina tapahtuu jotain. 14:30 bussini lähtee takaisin kotia kohti. Hei, hei, Helsinki ja kiitos! Toivottavasti näemme viimeistään syksyllä!