Se tunne kun minusta pitäisi riittää kaikille ja kaikkialle. Tuntuu ettei minua ymmärretä, etten puhu suomea vaan jotain ulkoavaruuden kieltä. Joudun selittämään miksen jaksa, miksen voi, miksen tahdo ja ennen kaikkea miksen ehdi.

Kouluni alkaa olla loppusuoralla ja voin päästä palkalliseen työhön. Voi kyllä kiitos! Kummasti tieto siitä ettei tarvitse enää kauaa kituuttaa opintotuella kahden lapsen kanssa on hieno motivaation antaja viimeisiin kirjallisiin tehtäviin.

Tämä koko kouluaika on kulunut, omasta mielestäni, hyvinkin äkkiä ja kivuttomasti. Olen myös kuullut eriäviä mielipiteitä asiasta ja jokseenkin se saa minut aina raivon partaalle. En välitä perustella toisille oman elämäni päätöksiä ja asioita joita pidän tärkeinä.

Totta kai päätöksissäni joudun aina miettimään myös niiden vaikutuksia lapsiini. Lapset ovat aina minulle se ykkösasia, heidän ehdoillaan elämäni jatkaa kulkuaan. Mutta miksi ihmeessä vielä 2016 vuona työssäkäyvä-opiskelija- yhäiti on monelle kirosana ja hirvitys? Ei itsensä kehittäminen ole vain nuorten aikuisten juttu, on upeaa huomata kuinka monen ikäistä meitä koulun penkillä onkaan. Se on rikkaus eikä mikään häpeä.

Monet ovat kysyneet miten ehdin / pystyn / jaksan ? Kuten sanoin jo aiemmin raha on kova motivoimaan ihmistä. Haluan tarjota lapsille heidän ansaitsemansa lapsuuden ilman äidin stressiä ja huolta miten selviämme taas seuraavan kuukauden.

Muutamat ”ystävät” ovat häipyneet elämästäni. Syynä ajan puute. Aikani on tosiaankin kortilla mutta uskon, että oikeanlaiset ihmiset pysyvät rinnallani tukien sekä tietäen: aikaa löytyy vielä. Pahimmalta tuntuu , että minulle valitetaan miten käytän aikani. Pitäisi revetä tuonne ja tänne. Tiesin kun aloitin koulun, että se vie aikaani harrastuksilta, kodilta, ystäviltä, jopa hieman lapsiltakin… Mutta tiesin myös ettei se kestä ikuisesti. Kun minulta vaaditaan aikaa, tunnen epäonnistuneeni. Ettei minusta ehkä olekaan tähän kaikkeen. Ettei tästä mitään tule.

Halusin opiskella ja jahtasin unelmaani. Nyt pieni rutistus ja saan elämäni toiset tutkintopaperit. Kaiken järjen mukaan, minun pitäisi olla ylpeä. Ehkä olenkin mutta myös pettynyt. Kun ei minusta ollutkaan joka paikkaan yhtä aikaa repeämään. Syytän itseäni itsekkääksi ja rankaisen syönnin kautta itseäni teosta, joka ei kuitenkaan lopulta ollut kovinkaan itsekäs.

En tiedä onko syyllisyyden tunteiden taustalla äitiys vai perfektionismi tai ehkä sekä että. Mutta sen tiedän, kun saan tuon pettymyksen ja syyllisyyden äänen hiljaiseksi, aion olla ylpeä itsestäni ja aion myös näyttää sen! He jotka ymmärtävät mitä tämä minulle merkitsee, tulevat olemaan ensimmäisten joukossa jotka iloni näkevät ja kuulevat  

xoxo Henu

Ps. Televisiohaastatteluni näkee päivänvalon 18.4.2016 klo 18.30 Yle TV1 Akuutissa. ( ilmestyy myös nettiin)

Muka vähän jännittää…