Kerroin ”MINÄ” postauksessa sairastavan polvilumpioiden kondromalasiaa. Polvilumpioiden kondromalasia on sairaus, jossa polvilumpioiden rustot liuskottuvat, kuluvat epätasaisesti ja liian nopeasti pois. Itselläni sairaus on kehittynyt lapsuuden pihtipolvisuudesta ja useiden polvivammojen yhteisseurauksena.
Polvilumpioiden kondromalasia minulla aiheuttaa polvien naksumista ja poksahtelua, turpoamista erittäin vähäisestäkin liikunnasta ja kipua. Polviani siis särkee lähestulkoon aina. Ravasin ortopedeillä pari vuotta valittamassa vaivojani. Kukaan ei ikinä osannut antaa suoranaista diagnoosia, vaan sain aina vastaukseksi lepoa ja särkylääkettä. Minulle joka harrastaa urheilua 12h/vk ei jatkuva lepo tullut kysymykseenkään. Tänä keväänä sain vihdoin diagnoosin. Valitettavasti kyseinen ortopedi ei suostunut leikkaamaan polviani, koska tähän mennessä kondromalasian korjausleikkaukset ovat olleet niin huonoja tuloksiltaan.
Minulla on myöskin synnynnäisesti liian ahtaat olkapäiden nivelet, joka aiheutaa nivelpussien tulehtumisia. Onneksi olkapääni eivät turhan usein tuhdu ja tämä ei ole kovin monia lääkäri reissuja minulle aiheuttanut. Jos nivlepussi(t) pääsevätkin tulehtumaan, niin kortisonipiikki on aina auttanut. Penikkataudillakin minua on ”siunattu”. Penikkatauti on kyllä sellainen riesa että huh-huh. Viimeisen vuoden aikana olen onneksi oppinut teippaamaan omat penikkani ja hoitamaan niitä heti kun kipua alkaa ilmetä. Pitää kyllä sanoa, että äiti on ollut ihan suunnaton apu aina hoivatessaan milloin mitäkin vaivojani. Lukemattomat tunnit äiti on vaan istunut ja hieronut minun kipeää selkääni tai penikoita tai jalkoja tai levitellyt kylmä/kuuma geeliä sinne sun tänne.
Näiden vaivojen lisäksi omaan muutaman muunkin fyysisen ”virheen”. Useat illat olen itkenyt kipeiden polvien tai milloin minkäkin takia. Polvi ja penikka kivut ärtyvät välillä niinkin pahoiksi, että en voi tehdä yhtään mitään. Kuitenkaan kaikki nämä fyysiset vaivat eivät ole minua estäneet rakastamasta urheilua. Liikunta on osa minua ja pakko sanoa, että en tiedä mitä päiväni tekisin ilman säännöllisiä reenejä.
Itsellä kans kondromalasia,tpinen polvi leikattiin kun oireimi niin paljon. Tosin; diagnoosinhan sain vasta pari vuotta leikkauksen jälkeen. Ja ennen leikkaustahan mua pidettiin luulosairaana ym. kun lääkärit; hesan yksityisen puolen polvi spesialistia myöten ei osanneet diagnosoida mikä on. Sitten kun muutin toiselle paikkakunnalla ja siellä kunnalliselle erikoislääkärille menin niin hän sitten minut diagnosoi. Polvet määrittää kovaa sen mitä työtä pystyn tekemään ja kuinka paljon pystyn liikuntaa harrastamaan. Itsellä kipuun kun ei auta kuin lepo. Mutta;tämän kans oppinut elään.
Joo itsekkin ravasin useamman vuoden yksityisillä ortopedeillä, eikä kukaan ikinä osannut vaivojani diagnosoida. Joskus polvikivut menivät vähäisen venyvyydenkin piikkiin, joka oli naurettavaa 14-vuotiaalle tanssijalle jolla kyllä spagaadit jne taipuvat. Toivoin itsekkin pääseväni leikkaukseen, mutta valitettavasti meidän ortopedimme ei sitä suostu minulle tekemään. Ja juuri niinkuin sanoit kipujen kanssa on vaan oppinut elämään.